Pan sonic & Ovuca, Helsinki 18.12. 1999
Images @ katastro.fi
Joltinenkin paluu elävien kirjoihin hektisen viikonlopun jäljiltä alkaa olla ajankohtainen. Kansa taisteli, miehet(?) kertovat.Pe 171299: Telexissä livenä Ever Had, USO ja Kukka. Kaikki omassa lajissaan erinomaisia; kahden ensimmäisen kohdalla vain häiritsee, että yleisö ei tanssi, vaikka materiaali olisi vallan täydellistä tähän tarkoitukseen. Pienet goottitytöt ja -pojat sekä näiden välimuodot ilmeisesti odottelevat Kukkaa, mikä heille suotakoon. (Oma suhteeni gootteihin on kuin niihin omalla tavallaan viehättäviin mutta pohjimmiltaan neuroottisiin ja epätasapainoisiin naisiin, joita koettaa välttää kuin ruttoa, mutta joiden kanssa kuitenkin huomaa heräävänsä samasta sängystä kerta toisensa jälkeen.) Yksi sukupuoleltaan määrittelemätön mustisandrogootti valittaa Public Enemyn soittamisesta, toinen taas haluaisi kuulla Paula Koivuniemen 'Kuuntelen Tomppaa', mihin vastaan jokseenkin poliittisesti epäkorrektisti, että tämä ei ole Seta-ilta. Ilppo Pohjolan Routemaster-elokuva myös hämmentää pikkujoulujuhlijoita -- joiden päässä virtaa parhaillaan keskiolutta ja ureaa -- mistä saan tiettyä sadistista mielihyvää. Kaiken kaikkiaan kuitenkin varsin onnistunut ilta. Kiitos.
http://phinnweb.bombsquad.org/FAQ/pHinn/DJ/playlists/171299.htmlLa 181299: Helsinskiin Jukeboss-Rikun autolla, mukana Telex-Olli tyttöystävineen. Siirrymme Nu Science -yhtyeen edustajien ja näiden seurueen kanssa Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisaliin, jossa esiintyy Pan sonic kera parin opiskelijan, joista yksi soittaa frakissa tuubaa Paniikkiäänien elektronisen rätinän säestyksellä. Hämmentävä spektaakkeli, varsinkin kun tuubamaestro esittää lopuksi kappaleen 'En etsi valtaa, loistoa'. Rikua alkaa poikkitaiteilu niin vituttaa, että hän katsoo parhaaksi poistua paikalta. Me muut jäämme katsomaan väliajan jälkeen Pan sonicin omaa esitystä. Istun melkein vasemman bassokajarin edessä ja tuntuu, että tukka resonoi kohta irti päästä. Tunne on silti varsin miellyttävä, koska desibelejä on aivan sopivasti. Tavallisesti varsin juron oloinen Mika Vainio tulee yllättäen esityksen jälkeen paiskaamaan kättä, mutta emme ehdi vaihtaa kuin pari sanaa. Hianoo silti oli.
Seuraavana kohteena on Ovucan keikka, mutta seurueemme haluaa sitä ennen kiertää baareja. Päädymme Erottajalle, jossa soi koko illan Warpia ynnä muuta elektronikamaa sekä hieman vanhentuneelta kuulostavaa junglea, ja trendipelleä lappaa ympärillä. Kun pojat ovat saaneet tarpeeksi nestetankkausta, pääsemme lopulta nousemaan rautatieasemalta bussiin 71, joka vie meidät keskelle jotain hevonvitunhelvettiä, jossa Kipsari, TAIKin omistuksessa oleva juhlahuoneusto sijaitsee. Paikka näyttää pimeässä joltain hylätyltä itäeurooppalaiselta teollisuusalueelta, ja ennen sisäänpääsyä on kompuroitava jäisissä portaissa ja yritettävä olla taittamatta niskaansa jyrkässä mäessä.
Päälle iskee déjà vu 90-luvun alun reivihelveteistä, joissa jonotettiin tuntikausia yöllä jonkun teollisuushallin ovella lumisateessa sisäänpääsyä samalla, kun sisältä kumahtelee infernaalinen pauke ja ulos tupsahtaa vähän väliä kummallisen näköisiä hörhöjä. Narikka on kuulemma täynnä eikä sisään pääse ennen kuin edellisiä juhlijoita poistuu. Parin vuosisadan päästä, kun päästään sitten astumaan bilekiirastuleen, päälle iskee spastisesti nytkähtelevän juhlakansan generoima helvetillinen kuumuus ja hiki, ja Mr pHinnin tuulilasit pamahtavat sameiksi noin puoleksi tunniksi. Primitiivireaktion ja paniikkihäiriön sekaisissa tunteissa märkänä tihkuva pHinn pyytää sokeasti ympärilleen haparoiden, että hänet talutetaan baaritiskin ääreen, mutta matkan varrella osansa ehtivät saada pari viatonta tuttavaa, joille täten julkinen anteeksipyyntö olosuhteissa syntyneistä aggressioista.
Nestehukan mentyä ohi muukin olo alkaa helpottua ja löydämme jonkinlaisen nurkan tästä julkisen saunan ja sardiinipurkin kombinaatiosta. Kipsari näyttää olevan paikkana varsinainen persläpi, mutta se sopii erinomaisesti tunnelmaan, jossa metriäkään ei voi liikkua hikoilematta hengiltä väkijoukon puristuksessa. Potentiaalisia epilepsiakohtauksia höyryävään huoneeseen puskevien värivalojen alla RepHlex-DJ:t vääntävät vallan kieroa möykkää, joka on jotain Squarepusher-drill'n'bassin, vanhan koulun breakbeatin ja acidin välimaastosta; vallan toista kuin se munaton huussimusiikkilätke, josta saa kärsiä joka juottolassa, jossa hienot trendipojat ja tytöt kokoontuvat roikottamassa käsilaukkujaan. Brittityyliin MC:t huudattavat välillä "Helsinki Rave Massivea", ja essokansa huutaa vastaukseksi. Välillä tulee vanhan koulun hiphopia, Renegade Soundwavea ja Meat Beat Manifestoa ja välillä ihmisiä hämmennetään Salt'N'Pepalla, vanhalla Metallicalla ja Europen 'Final Countdownilla', mutta jengi joraa eläimenä ja eläimet jenginä.
Ovuca heittää jossain välissä livesettinsä, mutta se jää yleisen höyryisyyden vuoksi allekirjoittaneelta vähälle huomiolle. Illan saldo jää kuitenkin plussan puolelle, vaikka katastrofi tuntuukin olevan lähellä paikoitellen, kun sulakkeet palavat ja kolmeksi minuutiksi tulee aivan hiljaista, ja nestehukka ja happivajaus uhkaavat juhlijoita koko ajan. Jokin ihmeellinen dynamiikka kuitenkin pitää tasapainon yllä kaaoksen keskellä ja suuremmilta aineellisilta ja henkisiltä vahingoilta lopulta vältytään, ja räjähtäneen tajunnan palaset laskevat lopulta alas lempeänä kukkapilvenä.
