NEMESIS: Suomalaista musiikkivientiä ulkoavaruuteen

Haastattelu: Erkki Rautio / pHinnWeb

2.11. 1999.

Nemesis on jo vuodesta 1987 musiikkiaan työstänyt ambient-duo Kokkolasta, jonka tuotoksia on kuultu niin kotimaisilla Function- ja Spinefarm-levymerkeillä kuin belgialaisella Barramundilla ja saksalaisella Manikinilla. Viimeisin albumi, Sky Archeology, ilmestyi Spinefarmin Freeride-alamerkillä parisen kuukautta sitten. pHinnWeb haastatteli Nemesiksen jäseniä, Jyrki Kastmania ja Ami Hassista, tulevan Tampereen-keikan kunniaksi.

J = Jyrki Kastman
A = Ami Hassinen

- Onko Suomessa mielestänne otollinen ilmapiiri edustamallenne musiikille vai pyrittekö mieluummin suuntautumaan suoraan ulkomaille?

A: Sähköisen instrumentaalimusiikin parhaita puolia on juuri se, ettei sillä ole lainkaan niin selviä maantieteellisiä rajoja kuin useimmilla muilla tyyleillä. Vähän niin kuin "maailmanmusiikissakin", eksoottisempi alkuperämaa voi olla jopa etu. Toivomme, että musiikkimme voisi koskettaa kaikenlaisia ihmisiä kaikkialla. Suomessa vallitseva ilmapiiri on muuttunut selvästi avoimemmaksi ja otollisemmaksi ihan muutaman viime vuoden aikana. Osa kiitoksesta lankeaa varmaankin Jukka Mikkolan radio-ohjelmalle Avaruusromua, joka tuntuu olevan jonkinlainen majakka alan harrastajille täällä. Suomen ongelma on kuitenkin sama kuin useimmissa muissakin vähäväkisissä maissa: ns. marginaaliyleisö on lukumääräisesti niin pieni, että on vaikea tehdä toimintaansa taloudellisesti kannattavaksi.

J: En ole ajatellut asiaa oikeastaan ollenkaan tuolta kannalta. Ehkäpä musiikkimme on eniten suuntautunut ulkoavaruuteen???

- Onko teillä hengenheimolaisia kotimaassa ja ulkomailla, jotka tällä hetkellä tekisivät "samalla aaltopituudella" olevaa musiikkia?

J: Onhan näitä ulkomailla, jotka tekevät joskus samanhenkistä tavaraa. Mutta se, että olemme samalla aaltopituudella ei välttämättä merkitse sitä, että musa kuulostaisi samalta. Emme tietoisesti yritä kuulostaa miltään tietyltä bändiltä tai tyyliltä. Musa vain on sellaista kuin se on. Tietysti se peilaa kaikkea, mitä on joskus kuullut. Mutta niinhän kaikki musiikki.

A: Jees, musassa täytyy soida nykyisyyden lisäksi menneisyys ja tulevaisuuskin sopivassa suhteessa.

- Entä tämänhetkiset suosikkiartistit ja -levyt?

A: Kuuntelen aika paljon psykedeelistä rockia 70-luvun alkupuolelta, esim. CAN, Amon Düül II, Hawkwind. Niiden musiikin estetiikasta ja ennakkoluulottomasta otteesta koetan imeä ideatasolla vaikutteita omaan musiikkiin. Kaikki em. yhtyeet tekivät rohkeaa ja kokeellista musiikkia, joka kuitenkin samanaikaisesti sai lahkeet lepattamaan. Kuuntelen aika paljon myös synttymusan ns. kestoklassikoita. Vuosisadan vaihteen klassiset säveltäjät saavat myös joskus soittoaikaa.

J: Steve Roachin tuotanto on ollut suosikkejani jo vuosia. Musiikin tunnelmasta se kai johtuu. Kuuntelen myöskin edelleen 70-luvun synttymusaa. Kokkolalainen Rihmasto-orkesteri tekee myös hyvin mielenkiintoista musiikkia, äärimmäistä minimalismia. Olemme tehneet yhteistyötä ja sitä on tarkoitus tehdä lisääkin.

- Kuinka paljon seuraatte musiikin nykyisiä virtauksia ja mitään kommentteja niistä?

A: Tottahan niitäkin tulee seurattua, mutta ei enää niin vakavasti. Tärkein oivallus omassa musiikissamme oli, että tajusimme olla pyrkimättä mihinkään tyyliin. Tiettyyn trendiputkeen tähtääminen on vaarallista, vaikka se tietysti on usein aloittelevan muusikon ensimmäinen strategia, usein ihan tiedostamatta. Mutta sillä lailla saa aikaan vain musiikkia, joka "kuulostaa oikealta" ja täyttää sen hetken kriteerit. Kestävä musiikki löytyy jostain muualta, se on tuolla jossain ulkona. Sen voi löytää vain, jos uskaltaa päästää itsensä irti.

J: En seuraa nykyskeneä aktiivisesti, mutta en kyllä yritä olla sitä seuraamattakaan. Mielenkiintoisimmat ilmiöt tarttuvat mieleen, mutta suurin osa menee mukavasti ohi aivokuoreen jälkiä jättämättä.

A: Tämän hetken meiningistä on vaikea sanoa mitään kattavaa, koska juttuja tehdään niin valtavasti ja kaikkialla. Yleisesti uskon kuitenkin, että rock-musiikki alkaa lopullisesti olla jo samassa pisteessä, kuin esimerkiksi country- ja blues-musa ovat olleet jo pitemmän aikaa. Se muuttuu eräänlaiseksi kansanperinteeksi, jossa on tärkeää tehdä tietyt asiat aina samalla tavalla. Ajatellaan vaikkapa brittiläistä kitarapoppia.

Totta kai synttymusassakin on omat maneerinsa, mutta ehkä se kuitenkin on vielä se alue, jossa kokeelliset ja abstraktit jutut parhaiten uppoavat laajempaan yleisöön. Ainoata musaa, jossa voi soittaa keikalla viisi minuuttia pelkkää kohinaa ilman, että yleisö alkaa heti heitellä vihanneksia. Koetapa olla kokeellinen rock-instrumentaatiolla, niin piirit pienenevät karulla tavalla.

- Millaisia kokemuksia teillä on edellisistä live-esiintymisistänne?

J: Sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Äänentoiston rajoitukset ovat meidän tyylissämme aika määrääviä. Vaikea eläytyä omaan musaan, jos ei itse kuule mitä tekee. Jos kaikki menee kohdalleen ja yleisö on vastaanottavaista, niin silloin voi syntyä kuitenkin mukava kokonaisuus.

- Millainen osuus live-seteissänne on improvisoinnilla ja käytättekö sampleja ja kuinka paljon?

J: Kyllä improvisointia on edelleenkin aika paljon. Usein käytännön syistä kuitenkin esivalmistellun pohjan puitteissa.

A: Sampleja käytetään, mutta ei komppilooppeina. Lähinnä niillä jälitellään ns. klassisia koskettimia ja konkreettisempaa äänimateriaalia. Suuri osa rumpusoundeista tulee myös samplerin kidasta. Se on vain yksi soitin muiden joukossa, ei mikään kaiken keskus. Analogiset vehkeet ja modulit tuottavat valtaosan sävelmateriaalista.

Improvisaatiota käytetään aika runsaastikin, paikka paikoin. On toki joitain osia piiseissä, jotka saattavat olla hyvinkin mietittyjä. Mutta periaatteessa voimme muunnella piisejä aika tavalla livenä ja viedä juttuja suuntiin, joihin ei alunperin oltu suunniteltu menevämme. Näin tehdään jo ihan oman mielenkiinnonkin takia. Ei sitä kehtaisi vain DATin ympärillä kuljeskella kädet taskussa. Totta puhuen DAT meillä kyllä pyörii keikoilla, mutta nauhoitustilassa. Arkistoin nimittäin kaikki keikkamme live-äänityksinä. Unelmana on, että voisi sitten joskus tekaista veret seisauttavan live-albumin parhaista pätkistä.

- Entä visuaalinen puoli: taustavideot, -filmit?

J: Meillä ei ole ollut resursseja puuttua tähän osastoon paljoakaan, yleensä valot ovat ne mitä keikkapaikalta löytyy. Annamme musiikin puhua puolestaan.

A: Tähän puoleen olisi kyllä mukava panostaa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä kaikki menee musalaitteistoon ja äänityskalustoon...

- Haluatteko mainita jotain tulevista projekteistanne?

J: Vaikea yhtäkkiä sanoa, sillä levyn julkaisusta on niin vähän aikaa. Lisää musiikkia on kuitenkin varmasti tulossa.

A: Jep, yritämme ehdottomasti saada kolmannen CD:n pihalle ensi vuoden aikana. Ei enää tällaista taukoa kuin oli edellisten välillä... vajaa viisi vuotta on pitkä aika. Meillä on siitä välistä suuri määrä piisejä varastossa julkaisemattomina. Toisaalta uutta on niin hauska tehdä, etten tiedä näkevätkö nuo välikauden jutut virallista päivänvaloa.

Nyt marraskuussa tulee pihalle "Spirits Burning", USA:ssa kasattu "virtuaalibändi", jossa soittaa monia psykedeellisen rockin nuorempia ja vanhempia klassikkohahmoja (mm. Gongin Daevid Allen ja CANin Malcom Mooney). Me olemme säveltäneet ja toteuttaneet kolmeen piisiin musataustan, johon maestrot ovat sitten heittäneet soolojaan ja laulua.

- Mitä teille merkitsee käsite Krautrock?

A: Krautrock eli saksalainen rockmusa 60-70-lukujen vaihteessa oli varmasti eräs popmusiikin tärkeimmistä ajanjaksoista, vaikka sitä ei moni vieläkään tajua. Jos kuuntelee 80-luvun alun ns. uutta aaltoa, niin voi huomata, että sakut olivat käyneet siellä jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Saksalaisilta puuttui anglo-amerikkalainen musaperinne, joten heidän oli itse pakko keksiä omat kuvionsa. Ja jälki oli hurjaa: musa saattoi olla yhtäaikaa kokeellista kuin Stockhausen, mutta samalla potki kuin Velvet Underground.

Melkein kaikki brittiläiset ns. edistykselliset rockryhmät yrittivät samaan aikaan olla niin korkealentoisia ja mahtipontisia, että hukkasivat musan toimivuuden jo matkalla studioon. Saksalaiset eivät hioneet ulkokuorta akateemiseen asuun, vaan leikkasivat katuporalla suoraan ytimeen. Se oli varmaan osittain tahatonta, koska ne pirut munasivat juttunsa täysin viimeistään 80-luvulla. Poislukien tietysti Kraftwerk...

Krautrockin alkuperäinen ideologia on meilläkin eräänlainen ihanne.

- Teillä on useita viitteitä levyissänne scifi-kirjallisuuteen ja -elokuviin. Mitkä tekijät ja teokset ovat eniten vaikuttaneet teihin?

J: Stanislaw Lemin tuotanto kokonaisuudessaan ja ihan peruskama: Clarket ja Asimovit. Toisaalta myös Adamsin "Linnunradan käsikirja liftareille" on vaikuttanut syvästi pääkoppaan.

A: Elokuvista Stalker ja 2001 ovat vaikuttaneet tunnelmallaan, ja John Carpenterin Dark Star on todellista kulttikamaa! Kirjojakin tuli aikoinaan ahmittua paljon, mutta vähemmän enää nykyään. Lukioikäisenä luin varmaan kaikki siihen asti suomennetut. Ei sellainen voi olla jälkiä jättämättä.

50-luvun scifi-leffat ovat myös sykähdyttäviä, ainakin mitä taustamusaan tulee. The Day the Earth Stood Still on ajaton mestariteos 50-luvulta...

- Jonkinlainen mystinen yleisvire käy ilmi levynne kuvituksesta ja ehkä ilmapiiristäkin. Oletteko perehtyneet tällaisiin aiheisiin syvemminkin?

J: Kyllä jotain sellaistakin on tullut luettuakin, mutta ihan silkasta uteliaisuudesta.

A: Yhtyeen lähipiirissä on muutamia todella erikoisiakin persoonallisuuksia, joiden kautta varmaan näitäkin juttuja varmaan mukaan tulee. Oma maailmankuvani on kyllä aika tavalla tieteelliseen tietoon perustuva, mutta kunnioitan luontoa ja ihmisen yhteyttä siihen siinä määrin, että joku voisi pitää sitä mystisenä suhtautumisena. Musiikkimme liikkuu jossain unen ja valveen välimaastossa ja luo abstrakteja mielikuvia. Sitähän voi kukin kutsua intuitioksi tai mystiikaksi, ihan miten vaan.

- Näkemyksenne elektronisen avantgarden nykytilasta ja tulevaisuudesta?

J: Tekijöitä on niin paljon, että luulisi uusiakin ideoita syntyvän. Mutta kuinka saada ne ihmisten tietoon, siinäpä ongelma. Mitä teknologiaan tulee, niin jonkinlainen toimiva uusi käyttöliittymä korvaamaan koskettimistoja, se voisi avata uusia uria.

A: Luulen, että tonaalisuus ja melodisuus tulevat jollain tavalla takaisin. Yksinkertaisuuden ja oleellisen korostaminen vie sinne musiikillisten peruskysymysten äärelle parhaiten. Horisontti on avoin joka suuntaan; lähinnä tekijän oma otsaluu on se ainut rajoittava tekijä tulevaisuuden "äänimatkailussa". Tekniikasta se ei ole ollut kiinni enää pitkään aikaan.

Mitä Nemesikseen tulee, niin mitään suurta millennium-suunnitelmaa ei ole eikä tule. Annamme musiikin virran viedä ja katsomme mihin päädymme. Jatketaan sitten siitä aina kiinnostavimpaan suuntaan...

- Jotain muuta tähdellistä, jonka haastattelija on unohtanut tai jonka vielä haluaisitte kertoa musiikistanne kiinnostuneille?

A: Korvat auki ja katse oman cortexin korallirannoille. Sieltä löytyy Nemesis-musan ydin.

Ja muistakaa tarkkailla taivaita...

Nemesis live @ Club Telex, Tampere, 17. marraskuuta 1999.

Copyright © (for the text) pHinnWeb 1999.