MIKA TAANILA

Haastattelu: Erkki Rautio / pHinnWeb

7. huhtikuuta, 2000


Elokuvaohjaaja Mika Taanila (Thank You For The Music, Futuro) puhuu uudesta RoboCup-dokumentaaristaan, suhteestaan musiikkiin ja paljosta muusta.

- Mistä virike RoboCup-elokuvaan alun perin tuli?

Projekti lähti käyntiin Helsingin Sanomien tiedesivuilta. Timo Paukku kirjoitti jutun RoboCup98-tapahtumasta, joka järjestettiin Ranskan MM-kisojen aikaan kesällä 1998. Innostuin jutusta paljon ja rupesin ideoimaan elokuvasuunnitelmaa, joka sitten taustatutkimuksen jälkeen johti varsinaisen elokuvan kuvauksiin noin vuotta myöhemmin. Hesarin tiedesivuilla on paljon muutenkin mielenkiintoista "popular science" -kirjoittelua. Joka toisen artikkelin pohjalta voisi periaatteessa alkaa työstää elokuvaa.

- Voitko kertoa yhtään mielenkiintoista anekdoottia RoboCupin kuvauksista?

Harmittaa, ettemme onnistuneet kuvaamaan iranilaisen CE Sharif -joukkueen yhteisiä rukoushetkiä...

- Miten musiikkivideoiden ja lyhytelokuvien tekeminen mielestäsi eroavat toisistaan?

Musiikkivideoiden tekeminen on mukavaa puuhaa sikäli, että ne ovat projekteina usein melko lyhytkestoisia. Esimerkiksi viimeisin promovideoni - Maritta Kuulan "Peltikatolla" kuvattiin maanantaina ja tiistaina ja oli valmis jo saman viikon torstaina. Dokumenttielokuvissa taas valmisteleva työ ja leikkausvaihe voivat olla pitkiä. Futuro-elokuvaa tehtiin sykäyksittäin yhteensä melkein kaksi vuotta. Sanoisin, että dokumentit ovat päätyöni ja musiikkivideot rakas harrastus.

- Onko mielestäsi töissäsi yhteneviä teemoja? Minusta ainakin (Anton Nikkilän kanssa kirjoitettu) Thank You For The Music ja Futuro kuvasivat ihmisen, teknologian ja populaari- tai massakulttuurin suhteita tavalla, joka oli yhtaikaa lämminhenkinen ja nostalginen mutta tietyssä määrin myös ironinen.

Ironinen ote ei ole ollut päällimmäinen tarkoitus - päinvastoin. Tämän päivän henkisen ilmaston etäisyys Futuro-elokuvan kuvaamaan 60-luvun lopun optimismiin on kuitenkin niin suuri, että se aiheuttaa väistämättä ristivetoa ja koomisia painotuksia. Molempien elokuvien vilpitön päämäärä on ollut ymmärtää mielenkiintoisia ja moniulotteisia ilmiöitä ja asettaa ne laajempiin yhteiskunnallisiin konteksteihin.

Nostalgia sinänsä ei minua itseisarvoisesti kiinnosta. Samoin kitsch, camp ja trash esteettisinä arvoina ovat pelkästään vastenmielisiä. Korostankin aina kysyttäessä, että ALKUPERÄINEN (Muzak Corporationin tuottama) isoilla orkestereilla tuotettu muzak on mielestäni oikeasti hienoa ja kaunista musiikkia. Tähän ei todellakaan liity mitään ironiaa. Yksi syy tehdä koko elokuva muzakista oli juuri aidon muzakin surullinen kuihtuminen ja häviäminen ns. foreground-musiikin tieltä. Jälkeenpäin ajateltuna elokuvan näkökulma ja monet ratkaisut eivät olleet kyllin voimakkaita, koska monilla katsojilla leffa on yhdistynyt lähinnä muinoiseen easy listening/lounge-trendiin. Se oli sattumaa.

- Minulle tuli filmiesi kauniita kuvia katsellessa jotenkin mieleen Econ ja Baudrillardin lanseeraamat "hyperrealismin" ja "simulaation" käsitteet, eli oliko niissä jonkinlaista laajempaakin kulttuurikommenttia mukana?

Itse ajattelen, että kolme tekemääni dokumenttielokuvaa muodostavat trilogian, jota kutsun nimellä "Tiede & Edistys". Yhdistävä teema niistä on "human engineering", jolle on vaikea löytää suoraan suomalaista vastinetta. Teokset käsittelevät ihmisen ja keinotekoisesti luodun (lähi)ympäristön suhdetta toisiinsa. Kaikissa kolmessa filmissä on myös kyse paremman maailman utopioista, jotka epäonnistuvat. Tarkoitus on ollut tehdä näennäisen kepeistä aiheista moniulotteisia ja aikaa kestäviä elokuvia.

- Entä miten RoboCup liittyy temaattisena jatkona näille elokuville?

RoboCupissa on samoja futuristisia ja utooppisia ominaisuuksia kuin kahdessa aiemmassakin elokuvassa, mutta retron kanssa sillä ei ole enää paljoakaan tekemistä, mistä olen ihan tyytyväinen. Elokuvantekijänä minua kiinnosti ristiriita äärimmäisen monimutkaisten ja hienostuneiden tekoälyvisioiden ja -ohjelmointien ja toisaalta (vielä) hyvin primitiivisten fyysisten sovellutusten välillä.

Tekoälytutkimuksella on suorat linkit sotateollisuuteen ja totaaliseen elektroniseen valvontaan jne, mikä tekee elokuvasta ehkä perussävyltään vähemmän hauskan kuin esimerkiksi Futuro. Lisäksi kiinnostava seikka mielestäni robottijalkapalloilussa oli heterogeenisen tiedemiesyhteisön kuvaaminen kaikkine ristiriitoineen.

- Onko sinulla muuten erityisiä elokuvallisia esikuvia?

Yhtä esikuvaa on mahdoton nimetä. Liikkuvan kuvan historia on täynnä keskenään täysin eriluonteisia hienoja tekijöitä, joiden töitä ihailen: Jean Rouch, Alain Resnais, Jean Painleve, The Quay Brothers, Stan Brakhage, Errol Morris, D.A. Pennebaker, Michael Snow, etc. Musiikin ja kuvan yhdistämisessä Kenneth Anger on suurin mestari. Suomessa Risto Jarva lienee ylitse muiden edelleenkin - tämän hetken kollegoista esimerkiksi Seppo Renvallin, Veli Granön ja Ilppo Pohjolan projekteja seuraan suurella mielenkiinnolla.

- Kerro jotain suhteestasi musiikkiin, koska se tuntuu olevan olennainen osa ohjaajakuvaasi, ja myös - ellei varsinaisia musiikkivideoita oteta lukuun - sillä vaikuttaa olevan tärkeä asema elokuvissasi.

Kuuntelen musiikkia paljon, joten lienee luonnollista, että se näkyy myös tekemissäni elokuvissa. Mikään itseisarvo musiikin käyttö ei kuitenkaan ole; saattaisin hyvin kuvitella tekeväni vaikka kokonaan äänettömiäkin elokuvia. Olen saanut jonkin verran kritiikkiä liiasta musiikin käytöstä dokumenttielokuvissani. Toisaalta ymmärrän ajatuksen, että musiikilla voidaan usein peittää elokuvan heikkouksia, epätasaisuutta ja ilmaisun epäintensiivisyyttä, mutta toisaalta em. trilogiani suhteen mielestäni musiikki on aina elimellisesti liittynyt aiheeseen ja tuonut elokuvaan dramaturgisesti oman tärkeän panoksensa. Esimerkiksi RoboCupin kokonaisilmeessä on suuri vaikutus Peter Rehbergin, Ramon Bauerin sekä Shizuon digitaalisella musiikilla. Siinä on suora analogia high techin ja primitiivisen alkuvoiman "dialektiikasta". Yleisesti ottaenkin pidän paljon musiikista, joka on tehty varhaisteinivuosieni (1977 -80) tee-se-itse-asenteella.

- Miten yhteistyösi Circle-yhtyeen ja tämän alaprojektin Ektroverden kanssa alkoi, ja onko uusia projekteja näiden kanssa tulossa?

Kuulin radiosta juuri ilmestyneen sinkun 'Point' 90-luvun alkupuolella ja olin ns. puulla päähän lyöty. Menin katsomaan Circlen keikkaa The Cybermenin lämppärinä Oranssilla. En ole luultavasti vieläkään kuullut kenenkään soittavan niin kovalla volyymillä. Keikan jälkeen tarjosin itseäni suoraan työhaastatteluun, mikäli on tarvetta tehdä videoita joskus myöhemmin. Jonkin ajan kuluttua olimme tekemässä promovideota kappaleesta 'Kyberia'.

Toistaiseksi olemme tehneet 4 Circle- ja yhden Ektroverde-videon. Jatkoa toivottavasti seuraa.

- Voitko kertoa jotain ohjaamasi Circlen Pori-elokuvan taustoista?
Tekninen toteutus "triptyykki"-muodossa (samaa idea käyttivät Abel Gance mykkäelokuvassaan Napoléon sekä Andy Warhol Chelsea Girlsissä) oli kiinnostava. Tuottiko tämä jotain erityisiä teknisiä haasteita sekä itse filmaamisen että esittämisen suhteen?

Ei oikeastaan. Triptyykki on ikivanha formaatti, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse käytin sitä. Itseasiassa 22-Pistepirkon 'Gimme Some Water'-videossa on myös osittain kolme vierekkäistä kuvaa muun split screen -materiaalin ohessa.

Pori-elokuva oli sikäli hauska tehdä, että se on tehty alusta loppuun asti nimen omaan 16 mm:n filmimateriaalilla. Esityksen virittäminen kolmelle samantehoiselle projektorille on tietysti oma lukunsa, mutta lopulta se on vain tekninen ongelma. Kiasmassa esitetty projekti innostaa kehittelemään filmi/video/musiikki-visualisointeja eteenpäin tulevaisuudessa...

Copyright © (for the text) pHinnWeb 2000.