Minun teknohistoriani, eli, Kuinka opin rakastamaan suhinaa ja pauketta

Return-Path: < owner-fi-rave@damicon.fi >
Subject: (fi-rave) Tekno-logiset herattajajuhlat
To: fi-rave@damicon.fi (Lukiolaisreivaajien fleimifoorumi)
Date: Thu, 11 Dec 1997 15:09:21 +0200 (EET)
Sender: owner-fi-rave@damicon.fi
Precedence: bulk
Reply-To: Erkki Rautio < trerra@uta.fi >

OK, koska ihmiset puhuvat täällä omista tekno-logisista uskoontulokokemuksistaan, voisin kai kertoa omankin tarinani, ennen kuin joku keksii ärähtää: "Vittuux te uukee reiv pellet sieltä Lapista niistä vitun detro levyistänne brassailette, ketä kiinnostaa stana, jne.". Luvassa siis 60-luvun lopulla syntyneen musiikkiharrastajan äärimmäisen subjektiivista ja omakohtaista jupinaa, ja jos ei kiinnosta, kannattaa deletoida tämä saman tien.

Alussa oli kai elektroninen musiikki. Joskus 70-luvun loppupuolella kuulin radiosta jotain syntetisaattorimaalailua, joka kolisi pikku ipanaan saman tien. Sitten tulivat futu ja syntsapop, ja olin hengessä taysillä mukana, vaikka sen aikaisilla viikkorahoilla ei paljon levyjä osteltu. Oli niinkin myohään kuin -84, kun aloin säännöllisesti hankkia ja keräillä levyjä; ensimmäinen, joka kolahti lujaa, oli Prince, joka olikin sitten vuosien -84 ja -87 välillä ykkönen. Nythän mies(?) on vääntänyt nimensä joksikin väkkäräksi ja musiikkinsa on kuuntelukelvotonta kakkaa, mutta noina vuosina siis jokainen uusi Prince-levy oli Tapaus, joiden kautta löytyi niin funkin, soulin kuin rockin ja psykedeliankin ihmeellinen maailma. No, kyllä silloin paljon muutakin kuunneltiin, josta nyt ei kehtaa enää niin henkseleitään paukutella, kuten Billy Idolia ja Springsteenia, ja oli välillä se pakollinen teinihevikausikin, johon kuuluivat Kiss, W.A.S.P., Van Halen ja Mötley Crüe ;) Metallican, jonka rankkaan jonkin verran edellisiä ylemmäksi, löysin vähän myöhemmin. Siihen aikaan tanssimusiikki oli vielä paljolti jotain eurohumppaa ja italodiskoa, jota lähinnä "jupit" kuuntelivat; itselle kuitenkin menivä paremmin läpi Jean-Michel Jarre ja Depeche Mode, joihin liittyivät vielä vuosikymmenen loppua kohti mentäessä Yello, Propaganda ja New Order. Samoin Pet Shop Boys oli vielä näihin aikoihin voimissaan ja kirjoitti erinomaisia pop-kappaleita. Eikä tietysti Kraftwerkia saa unohtaa, jonka 'The Model' -videon olin nähnyt tv:stä jo aivan 80-luvun alun futuvuosina.

Joskus vuosien -87 ja -88 tienoilla house ja tekno alkoivat rantautua Suomeenkin, joista oli saatu lukea The Facen tapaisista brittilehdistä. Vuoden -87 lopulla M/A/R/R/S/:in "Pump Up The Volume" oli itselle se ensimmäinen omakohtaisesti koettu "alan" biisi ja seuraavana vuonna tulivat Bomb The Bass ja S'Express. OK, kaikki "poppia", mutta tuohon aikaan house-levyjä oli turha juuri kysellä jostain Tampereen Sokokselta ;) Tai edes Epeltäkään. 1988 tuli 10 Recordsin eka varsinainen Detroit-teknokokoelma, jolta ensimmäisen kerran sai kuulla sellaisia kuin Juan Atkins, Kevin Saunderson ja Derrick May, ja jotain acid-juttujakin kuunneltiin, tosin vain D-Mobin tapaisina kaupallisina listaversioina ("Aciieeeed!").

80- ja 90-luvun taite meni aika lailla kaikkea muuta laidasta laitaan kuunnellessa (lähinnä 60-luvun jenkkiläinen ja brittirock, r&b, pop, soul, funk ja psykedelia; hip hop -osastosta lähinnä Public Enemy; sekä sen ajan indie, grunge yms.), mutta kyllä tekno ja house kummittelivat jossain taustalla koko ajan. Vuonna 1991 tuli kolme kovaa albumia, Massive Attackin "Blue Lines", The Orbin "Adventures Beyond Ultraworld" sekä Primal Screamin "Screamadelica", jotka merkitsivät itselle jonkinlaista käännekohtaa, ja seuraavana vuonna tsekattiin ensimmäiset rave-bileet (jostain syystä olen aina aloittanut kaikki asiat elämässäni suhteellisen myöhään ;), joista ainakin jäivät mieleen Aphex Twinin ja Mobyn livekeikat Hesassa. Samoihin aikoihin harrastelin myös jonkin verran industrial-osastoa, kuten Front 242, Frontline Assembly, Nine Inch Nails, Ministry, Nitzer Ebb, Godflesh, Die Krupps ym., joissa kiehtoi tietty aggressiivisuus, energia ja synkkyys, mutta joka alkoi tympiä parissa vuodessa, koska alan harrastajat tuntuivat juuttuneen jonnekin 80-luvulle ja omiin pieniin kuppikuntiinsa, joille "rave-tekno" oli kirosana. Samoihin aikoihin aloin myös säännöllisesti seurata teknoa ja hankkia kaiken, mitä Orbital, LFO, Aphex Twin, Future Sound of London, Warp Records yms. suolsivat ulos., ja oikeastaan tutustua jonkin verran suurimpaan osaan eri alalajeista: ambientiin, tranceen, dubiin, progressive houseen, trip hopiin, etc.

Jos omasta musiikkimausta voi jotain sanoa, tekno on kiinnostanut jostain syystä aina enemmän kuin house; ehkä oma näkemys elämästä on enemmän sadetta, teollisuushalleja, jättömaata ja urbaania angstia (okei, tämä on pateettinen teiniklisee) kuin beibsejä, kimallusta ja hyvää menoa (toisaalta, ennen kuin taas puristiksi leimataan, nyt kiinnostaisi tutustua enemmän alkuperäisiin Chicago House -juttuihin 80-luvun puolestavälistä); ja toisaalta kaikenlainen hämärä, kokeellinen ja vaikea kama on kiehtonut aina. Netin löytäminen vuosien -93 ja -94 tienoilla oli luonnollisesti tärkeää infon saamiseksi, mikä oli siihen asti ollut lähinnä turhauttavaa, ja tietysti sellaisten netin kautta toimivien levykauppojen kuin Groovy Beat ja Mind. Oma webbisivu sai tavallaan alkunsa vuonna 1995, kun DJ Entox Jenkeistä pyysi kirjoittamaan jotain Suomen kuvioista The Skreem -fanzineensa, ja seuraavana vuonna pHinnWeb laitettiin pystyyn saman matskun pohjalta. Hauskaa oli, etta The Skreem edusti siihen asti karttamaani HC/gabba-osastoa, joten nyt ollaan tämänkin alan ihmisiin seottu, apua ;)

Myos jonkinlaista wannabe-DJ-vaihetta ollaan eletty viime vuodesta lähtien, mutta helposti on törmännyt siihen, että jos soittamaan haluaisi päästä, useimmissa paikoissa pitäisi olla niitä "hittejä" levylaukussa eikä se oma linja valttamättä sellaisenaan pure (DJ-touhuista ei sinänsä ole enää mitään illuusioita). Minimalismi-innostuksen (Jeff Mills, Robert Hood, Maurizio) jälkeen nykyisin itselle kolisee eniten varmaankin Detroit/elektro-osasto (vaikka kotimaan julkaisuja "työn puolesta" koetetaankin jatkuvasti seurata), eli sellaiset kuin Drexciya, Aux 88, Dopplereffekt, UR-perheen eri tuotokset, Octagon Man, Electron Industries, I-f, Interdimensional Transmissions; vanhasta koulusta Afrika Bambaataa, Cybotron, Grandmaster Flash ym. Ja jonkin verran seuraan edelleen junglea ja trip hopia, joskin alan täysipainoinen seuraaminen on mahdotonta; varsinkin kun Infekto täällä T:reella on hoitanut sen niin hyvin. [Lisäys 1999: myös kaikenlainen raivostuttava "kokeellinen" suhina, piipitys, melu ja möly, kolina ja räminä kuuluvat repertuaariin, sekä erilaiset 50 - 70-lukujen analogiset varhaiselektroniikka/esi-ambient/stereo/lounge/lo-fi -jäänteet.] Eli lopussa mainokseksi; jos edellä mainittu kuulostaa hyvältä ja kiinnostaa, ja bileisiinne mahtuu soittamaan ko. linjaa, lupaan olla käytettävissä...

Katso myös:
DJ pHinn Retro