Hot Sox -levyarvostelu, Soundi 2/82, kirjoittanut Pertti Ojala.

Hot Sox : Das Kapital (Q QUUL 203)

kappaleet:
Die Arbeit
Bats
The Pope Can't Love Jazz
Moon
Plastic Twist
Bubbles
Le Mutant
Purple Haze
It's the Drum
Sad Streets
Artifial Incitements
The Tube

Hot Sox:in "Das Kapital":ia kuunnellessa joutuu ensimmäisenä vastatusten vanhan ja ikävän aitous-ongelman kanssa. Tämän debyyttialbumin perusteella Hot Sox nimittäin kuulostaa varsin epäaidolta ja paikoitellen - etenkin lauluosuuksien vuoksi - suorastaan hirvittävän teennäiseltä. Välillä toivoisinkin, että "Das Kapital" olisi puhtaasti instrumentaalinen levy. Bändin valitsema tyyli korostaa aitouden merkityksen vielä tavallistakin suuremmaksi. Yleensähän on niin , että mitä korviinpistävämpää musiikki on muodoltaan eli mitä omituisemmalta se kuulostaa, iin sitä vakuuttavammin se tulisi esittää, ettei lopputulos tuntuisi vain kikkailulta kikkailun vuoksi.

Aitouden puutetta voidaan tietysti yrittää peittää monellakin konstilla. Suosittuja keinoja ovat esim. huumori, energinen kohkaaminen ja virtuoosimainen soittotaito, joilla kaikilla voidaan kuulijaa pyrkiä harhauttamaan. Vikkeläsormiset ja muutoinkin ammattitaitoiset studiomuusikot ovat jo vuosikausien ajan osoittaneet, ettei viimeksi mainittu keino ainakaan pure yhtä hyvin kuin sen käyttäjät mahdollisesti kuvittelevat.

Tästä johdannosta / vuodatuksesta voikin jo päätellä, että allekirjoittaneen korvissa myös Hot Sox pyrkii aitoutensa puutetta naamioimaan. Soittimensa ja kikkansa bändin jäsenet kyllä hallitsevat ihailtavalla tavalla, mutta vain harvoin niitä käytettään nautittavan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Parhaiten Hot Sox toimii silloin, kun se soittaa suorempia kappalaitaan. Esimerkiksi Teemu Näppilän "Moon" poikkeaa tässä suhteessa edukseen albumin musta materiaalista. Lauluosuuksia tuli jo aiemmin moitittua, mutta etenkin avausraidassa "Die Arbeit" harrastettava saksankielinen robottilaulanta työn riemusta yhdistettynä Residents-mäiseen nytkymusiikkiin antaa aiheen odottaa jatkossa todellista plastiikkaviihdettä. Tahti tosin paranee hieman "Bats":in terävän kompin ansiosta, mutta pysyvää tämä paraneminen ei ole.

Hot Sox:in albumia kuunnellessa ei parhaalla tahdollakaan voi vakuuttua siitä, että sen sisältö olisi syntynyt luonnollisesta tarpeesta tehdä juuri tämänkaltaista musiikkia. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää pikemminkin se että bändi on tiennyt soittamansa musiikin olevan suuressa maailmassa jossain määrin muodikasta ja ettei kukaan ennen heitä ole moista soittoa ainakaan Suomessa vinyylille saattanut. Toivottavasti Hot Sox:ille itselleenkin riittää tämä yksi kerta.

FinnScene - The Early Years: Synthpop Discography