Krautrock ja Kraftwerk: Autobahn on kuuma
Saksasta ponnistivat 70-luvun alussa sellaiset uudet kokeilevat bändit kuin Can, Neu!, Faust, Cluster, Ash Ra Tempel (jossa oli mukana Manuel Göttsching) ja Amon Düül II. Englantilaiset musiikkikriitikot antoivat saksalaisyhtyiden maihinnousun innoittamana näille hieman ironisen yhteisnimen Krautrock (hapankaalia tarkoittavasta sanasta "Sauerkraut" -- "Kraut" oli brittien pilkkanimi saksalaisille toisen maailmansodan aikana).
Can-yhtyeen Holger Czukay (joka oli siviiliammatiltaan musiikinopettaja) ja Irmin Schmidt olivat opiskelleet Karlheinz Stockhausenin johdolla; rumpali-perkussionisti Jaki Liebezeit toi -- elävän rytmikoneen tavoin -- yhtyeen musiikkiin hyvin minimalistista ja monotonista rytmiikkaa.
Vuoden 1968 jälkeinen ilmapiiri oli avoin erilaisille kokeiluille, ja "Krautrock"-yhtyeet pyrkivät luomaan Länsi-Saksaan omaa (populaari)musiikkikulttuuria, joka maasta oli puuttunut. Tämä kehitys tapahtui sekä toisen maailmansodan traumaattisissa jälkimainingeissa että angloamerikkalaisen pop-musiikin puristuksessa. Kiinnostavaa Krautrockissa oli nimen omaan yhteys kokeilevaan elektroniseen musiikkiin ja Stockhausenin kaltaisiin avantgarde-säveltäjiin. Teknologian, hippikulttuurin sekä ajan kaikin tavoin aktiivisen ilmapiirin yhteisvaikutuksena tämä tuotti hyvin omintakeista rock-kulttuuria.
Vertailukohtana voisi tietysti olla saman ajan angloamerikkalainen progressiivinen rock, jota ei kuitenkaan välttämättä pidä sekoittaa Krautrockiin. Ne ponnistavat hieman erilaisista lähtökohdista (joskaan monien yhtyeiden kohdalla näitä eroja ei ole kovin helppo löytää -- Krautrock ei ollut mikään heterogeenisen yhtenäinen ilmaisumuoto).
Vaikka lajityyppi on toki synnyttänyt paljon kiinnostavaakin musiikkia, progressiivinen rock (eli "proge") edustaa kaikessa suurisuuntaisuuden ja virtuositeetin tavoittelussaan nimestään huolimatta monesti hyvin konservatiivista musiikkinäkemystä. Kappaleista muotoutui usein yli kymmenenminuuttisia "jameja", joissa jokainen muusikko vuorollaan esitteli soittotaitojaan soolojen aikana. Tästä eivät innostuneet ne, joiden mielestä rock oli parhaimmillaan juuri yksinkertaisena ja "spontaanina" ilmaisumuotona (ja 70-luvun puolivälissä alkanut punkrock olikin kuin vastalause progressiiviselle rockille, joka oli alkanut tuntua jähmeältä ja elitistiseltä). Toisaalta "proge" oli ymmärrettävä luonnollisena jatkona 60-luvun soundikokeiluille, kun rockin ja popin haluttiin todistaa olevan muutakin kuin "vain" yksinkertaista nuorisomusiikkia, ja alettiin ottaa vaikutteita niin klassisesta musiikista kuin jazzistakin sekä hyödyntää avantgarden ja elektronisen musiikin keinoja. Tässä toiset onnistuivat kuitenkin paremmin kuin toiset.
Varhaista saksalaista syntetisaattorisukupolvea edustivat sellaiset artistit kuin Klaus Schulze, Tangerine Dream ja vuonna 1970 muodostettu Kraftwerk, joka vielä parilla ensimmäisellä albumillaan käytti kitaroita, kellopeliä ja jopa luuttua. Vuonna 1974 ilmestynyt Autobahn oli Kraftwerkin (= Voimalaitos) neljäs albumi. Tässä vaiheessa yhtye oli siirtynyt musiikissaan käyttämään ainoastaan syntetisaattoreita; rock-piireissä puhuttiin jo "musiikin kuolemasta". Tosiasiassa levy avasi pop-musiikissa uuden aikakauden.
Tähän mennessä yhtyeelle oli vakiintunut sen klassinen kokoonpano: Florian Schneider, Ralf Hütter, Karl Bartos ja Wolfgang Flur. Radioactivity (1975), Trans-Europe Express (1977) ja Man-Machine (1978) seurasivat Autobahnia. Rock-kriitikko Lester Bangs kirjoitti vuonna 1975 Kraftwerkin musiikista:
In the beginning there was feedback: the machines speaking on their own, answering their supposed masters with shrieks of misalliance. Gradually the humans learned to control the feedback, or thought they did, and the next step was the introduction of more highly defined forms of distortion and artificial sound, in the form of the synthesizer, which the human beings sought also to control. In the music of Kraftwerk, and bands like them present and to come, we see at last the fitting culmination of this revolution, as the machines not merely overpower and play the human beings but absorb them, until the scientist and his technology, having developed a higher consciousness of its own, are one and the same. (9)
Man-Machine -- ihmisen ja koneen liitto. Kraftwerk ylisti konefilosofiaa ja samalla ironisoi sitä. Useimmat eivät kuitenkaan ymmärtäneet yhtyeen "kieli poskessa" tehtyjä sanoituksia, ja Kraftwerkiä syytettiin jopa fasistiseksi. Rockille oli ollut tyypillistä individualismin korostaminen, josta Kraftwerk teki pilaa ("We are the robots") pukeutuen yhtenäisiin pukuihin ja käyttäen esityksissään usein jopa mallinukkeja soittajien paikalla.
[Software: pääsivu] [Elektronisen musiikin ja teknon lyhyt historia]
