Sampling
"Sämpläämällä" (sampling) luotiin vanhoja soundeja käyttämällä kokonaan uusia musiikkikappaleita: tämä oli kuin sovellus surrealistien, William S. Burroughsin ja Brion Gysinin kehittämästä cut up -tekniikasta (jossa leikattiin sanomalehdistä satunnaisia tekstejä, heitettiin ne ilmaan ja tehtiin niistä uusi kokonaisuus juuri siinä järjestyksessä, mihin ne lattialle osuivat). Sitaattien käyttäminen uuden teoksen pohjana on tietysti eräs tyypillinen postmoderni strategia, kuten nykyään jo varmaan esikoululaisetkin tietävät.
Digitaalisten sämplereiden (sampler) tulo 80-luvun puolivälissä teki musiikin luomisen mahdolliseksi yhä useammille. Sämpleri on pohjimmiltaan digitaalinen syntetisaattori, jonka avulla voidaan ottaa ääninäytteitä ulkopuolisista lähteistä ja soittaa ja muokata näitä uusiksi. Suosittuja laitevalmistajia ovat olleet E-mu (jonka Emu-lator on jo klassikko sämplereiden keskuudessa) sekä Roland ja Akai; malliesimerkkeinä laitteista mainittakoot vaikka Akai S900 tai Ensoniqin Mirage. Ensimmäisenä listoille nousseena kappaleena, joka toi termin "sämpläys" kaikkien huulille, voisi pitää Paul Hardcastlen vuoden 1985 hittiä "19", jossa sämplättyä nimifraasia toistettiin "jankuttavasti", joskin sittemmin sämpläys on saanut yhä hienovaraisempia muotoja.
Sämpläyksellä oli
vaikutuksensa sellaisten musiikinlajien kuin hip hop, house ja tekno
syntyyn.
Artistit kuten englantilaiset Coldcut, M/A/R/R/S sekä The KLF
leikkivät varastetuilla soundeilla ja nostivat kysymykset
tekijänoikeuksista aivan uudenlaiseen valoon. Vanhoilta
hittilevyiltä napatut katkelmat aiheuttivat päänvaivaa
levy-yhtiöiden lakimiehille; toisaalta samplerojalteista tuli
hyvä
bisnes ikääntyville muusikoille, kuten James Brown, joiden
musiikkia
uusi sukupolvi teki näin siteeraamalla taas tunnetuksi.
[Software: pääsivu] [Elektronisen musiikin ja teknon lyhyt historia]
