Harri Teikka: 2000
Evankeliumi Harri Teikan mukaan
"Minusta on tullut maailmojen tuhoaja."Ja katso, tulin erämaasta, missä Kiusaaja vainosi minua päiväkausia. Yksinäisyys oli tehdä minut hulluksi, ja ihmisten halveksunta poltti minua kuin tuli. Väärän Messiaan päivänä minut kruunattiin ja nostettiin valtaistuimelle, ja minulta kysyttiin vastauksia kysymyksiin, joihin ei ollut vastausta. Ihmiset, niin epätoivoisia ahdingossaan, halusivat tietää, tajuamatta että vastaus ei ollut missään muualla kuin heissä itsessään. Elämän tarkoitus - ei mitään muuta kuin elämä itse. Kaikki oli niin yksinkertaista ja selvää ja aivan heidän edessään - ja aivan mahdotonta hyväksyä. Niin minut pudotettiin valtaistuimelta, jolle en milloinkaan ollut halunnut nousta. Mutta ihmiset tarvitsivat peiliä, josta he saattoivat nähdä itsensä ja omat heikkoutensa, ja joka oli pakko särkeä, kun sen kuva alkoi olla liian kirkas. Halusin tavallisia asioita kuten kuka tahansa muu - rakastaa, tulla rakastetuksi - mutta olin noussut liian korkealle eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin tulla nopeasti alas. Rakastakaa, vaikka se tuntuisi liian vaikealta; muuta neuvoa minulla ei ole antaa. Ja Jeesus itki.
- Robert Oppenheimer, 1945Valta ja vastarinta kietoutuvat yhteen pirullisena yhtälönä. Totta kai vallanpitäjät haluavat yhä enemmän ja suurempia mellakoita, jotta he voisivat vahvistaa poliisin ja armeijan voimia. Nuoret miehet, joiden suonissa kiehuu adrenaliini ja jotka eivät ole päässeet tyhjentämään pussejaan tarpeeksi usein niissä vellovasta testosteronista (kaiken aggression syynä on terveen orgasmin puute, sanoi Wilhelm Reich), purkavat itseään kaduilla ja jalkapallostadioneilla. Yhteiskunnan väkivaltakoneisto kääntyy itseään vastaan, mutta pitää samalla itseään oivallisesti yllä. En ole kiinnostunut aidosta, maanläheisestä ja rehellisestä, vaan mahdollisimman hyvin kerrotuista ja rakennetuista valheista. Natsien juutalaisilta varastamat rahat sveitsiläisillä pankkitileillä. Credit Lyonnais. Chase Manhattan. Yritysfuusiot. Supermallit, kermajäätelö. Vogue, Kalashnikov AK-47. Ikkunat auki (n)Eurooppaan. Markkinointi ja kilpailukyky. He puhuvat morseaakkosilla. Eläimet alkavat liikehtiä levottomasti. Laiskat kädet ovat paholaisen työtä, sanoi onanisti.
Lesbolainen syömähäiriö
Olen Johnny Narcissus, unikyttä, mutta toimeksiantajaani en paljasta. Tiirikoin yöllä alitajuntasi oven auki ja otan valokuvia tukahdutetuista vieteistäsi. Olit aina kiltti tyttö, mutta nyt sinut on vallannut murhanhimo, jonka yrität työntää sivuun päivisin valvemaailmassa. Unissasi sinua kiusaa aina tämä ärsyttävä pieni tyttö, jonka kallon murskaat lopuksi tiiliskivellä tai jonka heität ulos ikkunasta. Kiihotut, kun paras ystävättäresi nostaa hamettaan ja huomaat, ettei hänellä ole pikkupöksyjä. Hän hymyilee sinulle viettelevästi ja rakastelette. Sinua inhottaa, kun heräät. Joskus kosketat isäsi kalua kädelläsi, mutta yhdyntä hänen kanssaan ei milloinkaan onnistu. Minulla on nyt tarpeeksi materiaalia toimeksiantajalleni. Pelkäät, ettet yhtenä päivänä pysty enää erottamaan uniasi ja valvetta toisistaan. Tiedät, että olen jäljilläsi.
Toimi Meskasen tutkimuksia
"Entäpä, herra Meskanen, jos he ovat väärässä, ja väitteet suuren kertomuksen kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja? Tai pikemminkin nämä miljoonat pienet kertomukset muodostavat keskenään yhden suuren tarinan, mutta emme pysty hahmottamaan kokonaisuutta sen osilta, koska olemme liian lähellä? Osat, jotka vaikuttavat sattumanvaraisilta, ettei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ovatkin yhteydessä keskenään jollakin syvemmällä tasolla? Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sattumia ei ole. Mielisairas tai paranoidi tai huumattu tai humalainen tajuaa maailman toisella tavalla kuin muut, asioiden ja ihmisten väliset yhteydet. Kaikki, mikä olisi normaalissa mielentilassa absurdia, onkin täysin johdonmukaista; jokainen pala sopii yhteen."
"Puhutte jungilaisesta synkroniteetista. Hyvä on: jos meidän täytyy antaa sille jokin nimi. Ajattelette sattumalta tiettyä ihmistä, ja samassa puhelin soi, ja juuri tämä onkin langan toisessa päässä. Muistatte jonkun, jota ette ole tavannut vuosiin, ja yhtäkkiä hän tuleekin kadulla vastaan. Tällaiset asiat on helppo työntää syrjään, leimata merkityksettömiksi sattumiksi. Mutta ehkä tämä on kaikkeuden tapa puhua meille, antaa merkkejä olemassaolostaan. Kaikki liittyy kaikkeen, kaikki on kaikkea muuta. Se, mikä häiritsee, on ettemme pysty hahmottamaan tästä asioiden verkostosta johdonmukaista kuvaa, ja vain suojellaksemme omaa mielenterveyttämme, jätämme nämä huomiotta. Pysyäksemme järjissämme meidän on suodatettava pois suuria osia ympäröivästä todellisuudesta, keskityttävä ainoastaan olennaiseen. Vaan ehkä olennaista ovatkin nämä lyhyet välähdykset, tietoisesta kaikkeudesta..."
"Ajattelemme aikaa lineaarisena, matkana pisteestä A pisteeseen B. Mutta jospa aika onkin kuin spiraali: välillä koemme saapuneemme samaan kohtaan, jossa olemme olleet jo aikaisemmin, vaikka itse asiassa olemmekin yhden kierroksen lähempänä spiraalin keskustaa. Ja kuvitelkaamme myös mahdollisuus, että spiraalin keskusta voisi olla yhteydessä sen uloimpaan reunaan tai mikä tahansa osa mihin tahansa muuhun osaan. Tietysti tämä uhmaa arkiajattelua, mutta uskallan väittää saaneeni omakohtaisia todisteita jostain aivan päinvastaisesta..."
Lelli mäntää
Tekstin synnyn pitää tapahtua tekijän kuoleman kustannuksella, kirjoitti Roland Barthes, tuo kaikkien kirjallisuudenopiskelijoiden hyvin tuntema arkkihomo. Kun he sanovat, että hän on tässä maailmassa, mutta ei tästä maailmasta, ja minä en ole tullut tuomaan teille rauhaa vaan miekan. Shamaaniksi ei tulla, shamaaniksi kutsutaan, ja se tapahtuu tavallisesti varhaisen sairauden kautta, kuten epilepsian tai muun hermostollisen järkytystilan. Minä koin jo lapsena olevani kutsuttu. Olin kuristua syntyessäni napanuoraan, aivoni eivät saaneet hetken ajan happea, ja myöhemmin todettiin aivokäyrässäni lievä poikkeama, josta lääkärit sanoivat, ettei sillä ole todennäköisesti käytännön merkitystä, mutta että tilannetta pitää vielä tarkkailla myöhemmin. Tunsin aina olevani ulkopuolinen, muukalainen tässä maailmassa, muukalainen omassa ruumiissani. Jo lapsena tarkkailin maailmaa kuin olisin ollut hyvin vanha, mutta minulta puuttuivat sanat kokemukseni välittämiseen. Ja tiedättehän, millaisia lapset ovat: jos he huomaavat, että joku on erilainen, he ottavat tämän silmätikukseen ja tekevät tämän elämästä helvettiä. Kiusaamisen kautta tunne ulkopuolisuudestani vahvistui (ei niin, ettenkö olisi osannut olla paskiainen itsekin, mutta se on eri tarina), mutta samalla lujittui vakaumus siitä, että minut oli tarkoitettu kulkemaan omia polkujani, ei niitä jotka muut olivat valmiiksi tallanneet.
Kirjoita kymmenentuhannen sanan aine aiheesta "Miksi en katso silmiin", sanoo lehtori Lauri Rauhanen, mutta häntä itseään odottaa jo tuimailmeinen lappuliisa selän takana. Ei enää Liisaa Suvitaivaalla Dimanddeineen, vaan raakaa realismia ja sosiaalista todellisuutta ankarassa suomalaismiljöössä. Vakuutan, että olen Harri Teikka en ole Harri Teikka, ja yhtälö jää dippatyössä suomalaisen insinööritaidon tulevaisuuden toivojen ratkaistavaksi. Olen Kristus-Perkele, muodonmuuttaja, kameleontti peilisalissa, kuningas ja narri, tohtori Jekyll ja herra Hyde, yksinäinen susi lampaan vaatteissa tai päinvastoin; jotain jota ette koskaan tule ymmärtämään. NEMO = OMEN. Lukekaa Pentti Haanpäätä, sieltä löydätte vastauksen (tai lisää kysymyksiä).
Nick Cave laulaa: "Christina the Astonishing lived a long time ago", ja minun Kristiina Ihmeelliseni paransi sieluni haavat puhtaalla lääketieteellä ja kemialla, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Pyhä Kristiina, pysyt kotini alttarilla elämäni loppuun asti, ja tuon kuvallesi kukkia ja suitsukkeita nimellesi omistettuna juhlapäivänä. Palvon korpinmustia hiuksiasi, mutruhuuliasi ja ylvästä vartaloasi, ja kätesi kosketus vapauttaa minut tuskasta ja ahdistuksestani. Rakastan sinua, vaikka en koskaan voi näyttää sitä sinulle, ja ehkä niin asiat on tarkoitettukin.
TikkunEkku ei halua tulla palvotuksi. Eläkää omaa elämäänne ja hakekaa itse omat vastauksenne. Muinaisissa taruissa kerrotaan, kuinka valtakautensa lopuksi kuningas syötettiin kansalle. Jo tällöin ihmiset tiesivät, että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Haluttiin taata asioiden muutos ja estää jämähtäminen vanhaan. Ei, kusi ei milloinkaan nouse päähäni, koska niin kauan kuin asun tässä kaupungissa, ihmiset ovat valmiita potkimaan sen pois.
Oskari Virta, matkarakastaja
"Jumalauta, Koistinen. Missä mun rahat viipyy?"
"Sä saat rahas. Meillä on vaan nyt, sanotaanko, pieni kassavirtaongelma."
"Älä jätkä selitä. Tuohet tiskiin kuin olis jo."
"Ens viikolla. Mä lupaan sulle, okei? Mutta kiinnostaisko nyt yks pieni keikka? Nuorta lihaa ja niin paljon ilmasta viinaa kuin ikinä jaksat juoda."
"Älä ny viitti. Missä tämmönen keikka muka on?"Koistinen koetti selittää Oskari Virralle niin kärsivällisesti kuin suinkin pystyi. Virta yritti kuunnella, mutta naputti samalla hermostuneesti baaritiskiä katsellen grogilasissa hiljakseen sulavia jäitä. Kännykästä alkoi akku loppua, sillä Virta kuuli Koistisen vuolaasta sanaryöpystä ainoastaan katkonaisia lauseita ja murtuneita tavuja, mutta sen verran hän ymmärsi, että Nyrkki halusi tehdä jutun jostain rikkaiden estottomasta illanvietosta, jossa viina virtaisi ja juhlijoiden vaatteet putoaisivat yön edetessä vähitellen pois.
Nyrkki oli eroottinen lukemisto, jota Virta oli avustanut jo toistakymmentä vuotta kirjoittajanimellä Karl von Knullberg ja toimenkuvassaan päässyt matkustelemaan ympäri maailmaa lehden piikkiin. von Knullberg oli kiertävä reportteri, joka kertoi lukijoille lemmenseikkailuistaan maapallon jokaisella kolkalla eriväristen, -ikäisten ja -kokoisten naisten kanssa. Reportaasit olivat huomattavasti liioiteltuja - ja useimmin kuin ei Virran vilkkaasta mielikuvituksesta syntyneitä - joissa hänen rakastajantaitonsa ja myös niihin liittyvät ulkoiset avut olivat lievästi sanoen ylikorostuneita. Siitä huolimatta lukijat tuntuivat pitävän näistä matkakertomuksista. Virta repi niistä kohtuulliset kirjoittajanpalkkiot ja pääsi samalla näkemään vähän maailmaa, joten ei hänellä loppujen lopuksi ollut valittamista, vaikka useasti jutut olivat syntyneet viimeisenä aamuna kohmelossa hotellin wc-pöntöllä istuen ja todellisuuspohjaa niissä oli vain nimeksi.
Välillä Oskari Virta tunsi olevansa jäänne 1970-luvulta, tuolta kostealta ajalta, jolloin Abba soi ja tytöt olivat kaikin puolin anteliaampia kuin nykyään. Hän oli kuin kauhtunut tweed-takkinsa, jonka nahkapaikkaiset kyynärpäät nojasivat lasipintaiseen baaritiskiin: ajastaan auttamattomasti jälkeenjäänyt mutta silti yhä käyttökelpoinen.
Marttyyrikruunu
Pääni on täynnä hämähäkkejä. Mikään ei muistuta siitä tuskallisemmin kuin kevätaurinko, tuo armoton kaikkinäkevä silmä, joka saa sielun rikkaruohot rehottamaan. Minusta versoo uutta kasvustoa, jonka esiinpuhkeaminen on kuin ihottuma, jonka haluaa raapia verille. Yksinäisyys on sekä vapaus että taakka, ja tätä ristiriitaa en tunnu voittavan. Riippumattomuus on vain näennäistä, mutta myös jokainen ihmissuhde on kuin vankila: sääntöjen verkosto, joka kahlitsee, mutta pitää samalla meidät kasassa. En koe itseäni onnettomaksi niin kauan kuin en ajattele asiaa. On niin helppoa mennä virran vietäväksi ja antaa itsensä huumaantua elämästä, kellua mukana - kuin kuolleet kalat. Vasta eläväksi tuleminen todella satuttaa, ei se että kulkee automaattiohjauksella muiden mukana. Ihminen, joka tajusi olevansa olemassa.
Musta koira
Se tulee aina äkkiarvaamatta, vaikka jälkeenpäin arvioiden kaikki merkit olivat selvästi ilmassa. Asiat vain kasautuvat yhteen kohtalokkaaksi pirunnyrkiksi tietyllä hetkellä, jolle ei voi mitään. Kaikki elämä katoaa sielusta äkkiä, kuin imeytyisi viemäriin, ja jäljelle jää vain ammottava tyhjyys. Tulee halu itkeä, vaikka pisaraakaan ei puristu silmäluomista.
Kammottavinta on se yksinäisyyden tunne, kuin olisi täysin erillään muusta ihmiskunnasta tai olisi syöksynyt mustaan aukkoon ja kadonnut omaan pimeään piilomaailmankaikkeuteensa, josta ei ole ulospääsyä - luhistua oman sielunsa painon alle.
Ihmiset ja asiat muuttuvat sielua repiviksi lihakoukuiksi, joista jokainen haluaa kiskoa irti oman palasensa minusta. Ihmisten elämä on irvokas näytelmä, jossa pääosia esittävät räikeät, kirkuvat apinat, joiden groteskin klovnerian keskellä menetän kaiken tarkoituksen. He imevät minun vereni ja tunnen tuskallisen paineen suonissani niiden tyhjentyessä. Tämä kaupunki on minun vankilani ja hautakammioni. He huutavat minulle kielellä, jota en ymmärrä, koska minut on suljettu pois heidän yhteydestään. Käsissäni vertavuotavat naulanreiät, voi, älkää naurako. Silti kamppailen kuolevan miehen vimmalla kohti valoa tunnelin päässä, ja sen valon nimi on rakkaus.
Lähellä Väijyy Vihollisia
Omien koirien pureminen sattuu aina kipeimmin.
Sadekaupunki
Liu'un katujen halki äänettömästi kuin Stealth-hävittäjä. Silmäni rekisteröivät kaiken, mutta en tunne mitään. Koko maailma on kuin lasin alla, näyteikkunan takana. Olen kehittänyt panssarini lujaksi: iskunkestäväksi ja aukottomaksi. Tarkkailen ihmisten - näiden hyönteisten - liikkeitä viileästi ja tunteettomasti kuin luonnontieteilijä; havaintoja tehden ja mittaustuloksia ylös kirjoittaen, mutta jättäen vähän tilaa tulkinnoille. Fyysisesti saatan olla paikalla, mutta mieleni on jossain kaukana. Ei pidä liikaa kiintyä maailmaan, joka voi palaa tuhkaksi hetkenä minä hyvänsä; ei pidä rakastaa liikaa ihmisten pelejä, joissa voi hävitä tai tulla huijatuksi.
Joskus tuska käy miltei sietämättömäksi kestää. Yritän purra hammasta ja pitää panssarini lujana; en tahdo ihmisten kuvittelevan, että on kuin anoisin näiden apua. En tahdo, että he näkevät suojaukseni pirstaloituvan, ja sen, mikä loputon ansaan joutuneen eläimen ahdistus ja kauhu siellä alla piilee. Ennen kaikkea teen kai tämän suojellakseni muita, en itseäni, koska tiedän, kuinka mahdotonta useimmille on käsitellä tällaisia asioita ja sitä pohjatonta avuttomuuden ja pelon tunnetta, joka heitä kohtaa, jos heidän on pakko myöntää itselleen tällaisten asioiden olemassaolo. Se ei sovi heidän puhtoiseen tuulihattutodellisuuteensa, jossa ahdistuksen kohtaaminen ja se, että on kerrankin pakko tuijottaa syvälle sieluunsa, saattaisi olla pahinta, mitä heille voisi milloinkaan tapahtua.
Tissihirviö
Poika söi metrin Märklinin pienoisrautatietä ja taatat tömistivät tannerta huopikkaillaan innoissaan. Kunnanvaltuutettu ulosti viisi metriä pitkän pökäleen kunnan ensi vuoden tulo- ja menoarviota. Päiväkotilapset juoksivat sukkahousuissaan marmorilattialla saliin, jossa loveen langenneet tarhatädit puhuivat heille kielillä, ja nallekarhuja ja mollamaijoja palvottiin toteemieläiminä, jotka toimivat taivaan henkien sanansaattajina.
Hallituksen ministereistä tehdyt pahvikuvat tervehtivät vastaantulijaa ynseinä ja viime hetken neuvotteluja kommentoimatta, kunnes tuuli kaatoi ne kumoon. Kippari kiskoi korvastaan metrisen puoshaan ja matruusi hukkui merimiespihviin. Kansalaiset huitoivat toisiaan kadulla metrin pituisilla pahvisilla peniksillä, joihin Pamela Anderson oli raapustanut punaisella huopakynällä nimikirjoituksensa, joka oli omistettu menneiden aikojen ilmapiirille, joka ei koskaan enää palaisi.
Anskattoony tilasi baaritiskillä uuden oluen ja Untamo Kottarainen työnsi jukeboksiin kolikon, ja Freddy Krueger aloitti samettisen laulunsa, joka leikkasi tupakansavua geometrisiin muotoihin puutarhasaksien tavoin. Huomispäivä valkeni jo horisontissa ja purjealukset tekivät parhaansa ollakseen putoamatta maailmankartalta. Freddy Krueger oli vankina jukeboksissa ja hakkasi lasia epätoivoisena päästäkseen ulos, samalla kun Veijo Viipale, Olaf Virtsa ja Jopi Porsaskoski tönivät raivoissaan toisiaan kyynärpäillään. Jukeboksien vapautusrintama teki iskun baariin ja päästi samettikurkkuiset iskelmälaulajat ulos ahtaasta kopistaan, ja pian rannikkovartiosto hälytettiin apuun pysäyttämään hopeista kuuta, joka loi merelle siltaa.
Hämähäkkejä ryömi esiin ahtaan esinahan alta. Tissihirviö käveli kadulla ja pelotteli lapsia. Keskitysleirit oli rakennettu Colgate-hammastahnasta ja aurinko paistoi komentajien peräaukoista. TV-mainoksessa näytettiin, kuinka yhdeksän kymmenestä filmitähdestä jauhettiin saippuaksi ja SS-miesten kainalot tuoksuivat suihkunraikkaalta koko loppupäivän.
Auringonpimennys
Kuljen kerrostalojen välissä sorakentälle. Missään ei näy ketään. Talojen betonielementit ovat neliöitä, joissa kussakin on yksi ikkuna, jokaisen ikkunan takana yksi ihminen. Täällä neliöitä on silmänkantamattomiin, mutta en näe ristinsieluakaan. On vain betonilaatikko toisensa vieressä ja ne muodostavat yhdessä betonilaatikkojen sinfonioita, joita kutsutaan lähiöiksi. Sorakentällä seistessäni koko paikka tuntuu kuun maisemalta. Näen kauempana, kuinka bussit kulkevat kaupunkiin ja takaisin; nekin laatikoita, suorakaiteen muotoisia. Vapaa-aikatalo, koulu, ostoskeskus, lisää laatikoita.
Laatikot on istutettu keskelle korpea kuin osana jotain irvokasta näytelmää, jonka tarkoituksena on julistaa ihmisen voittoa luonnosta, mutta on kuin luonto olisi milloin tahansa valmis hyökkäämään takaisin, hautaamaan kerrostalot rikkaruohojen ja myrkkymuratin peittoon, peittämään laatikot jälleen korven alle. Taivas on hopeanharmaa, mutta sadetta ei näy eikä kuulu. Minä vaellan laatikoiden keskellä, matkalla laatikosta toiseen.
Päivä sekakäyttäjän elämässä
Pampula poskeen ja baanalle Subutexia suoneen Temgesic tömähtää syksy ja silokit väsää jo vittu ettekste tajuu ettÄ MÄ OON RIKKI saatanan paskalakit vittu mä tapan teidät kaikki kokkaa vessassa onks sul yhtään ryynei vitun huorat vois yhtä hyvin kastaa kyrpänsä rikkihappoon seinät hengittää mul on lappui Damiin Köbikseen puutarhaa mitään päällä nipsui ne löysi mun jemman kokkelii tapettiin viime viikolla vikkelää dollarinkuvat silmissä kuulitsä että se vetää ränniin meidän mummi tekee maksalaatikkoa omasta päästään se pääsi eilen ulos antennilta sai Tenoxii Cipramilii Pamii piri piri piri meitä kuunnellaan vittu mä haen haulikon vesikraanasta valuu verta ja niittaan ne kaikki.
Huuto
Heräsin keskellä yötä - tai oikeammin, olin edelleen unen ja valveen välitilassa, joten ette voi syyttää minua skitsofreenisyydestä - ja tunsin jonkun tai jonkin läsnäolon, joka oli musta, pimeä, ahdistava, pelottava... voima. Tällä kertaa sain vihdoinkin äänen ulos kurkustani, enkä vain turhaan haukottua henkeäni ilman pihaustakaan, ja huusin: "Painukaa vittuun!" Se säpsäytti minut lopullisesti hereille, ja huolestuin samassa, mitä naapurit mahtoivat ajatella. Todennäköisesti eivät mitään, sillä kello viiden maissa aamulla kaikki ovat vielä sikeässä unessa.
Räjähtävät silikonirinnat
Tiina oli tyttö, jonka silikonirinnat räjähtivät. Tiina oli terhakka pieni vaaleaverikkö, joka harrasti aerobiciä ja stepissä käyntiä, ja imi cocktaileja eurodiskon baaritiskillä avokaulaisessa topissa, jonka aukoista hänen rintansa pursusivat kuin kaksi ylikypsää melonia painovoimaa uhmaten. Sitten eräänä iltana Henkan ja Jaken bileissä, jonne oli kutsuttu kaikki kaupungin menomimmit ja vauhtiveikot, pahin tapahtui. Tiina oli juttelemassa yhden Nicon kanssa, jolla oli bodatut käsivarret ja solariumissa paahdettu iho, kun hän tunsi, että hänen oli raskas hengittää, kuin jokin olisi painanut hänen keuhkojaan voimakkaalla paineella. Ja samassa, aivan kuin joku olisi pistänyt nuppineulalla kahta verellä täytettyä ilmapalloa, se tapahtui. Kuului kimeä pamahdus ja veri ja silikonihyytelö räjähtivät päin Nicon kasvoja viittä Hiroshimaa vastaavalla voimalla. Nico horjahti päin tarjoiluvaunua, tytöt kirkuivat kauhusta ja kaikki huoneessa olevat saivat veri- ja silikoniroiskeita päälleen. Jälkeenpäin pääteltiin, että kuumuus, jonka täpötäydessä huoneessa tanssivat ja hikoilevat ihmiset olivat aiheuttaneet, oli kohtalokkaasti laajentanut rintoihin istutettuja silikonipusseja ja aiheuttanut räjähdyksen.
Työtilaisuuksia
Hei, olen Arja Terskanpää-Kottarainen Suomen Brandi-Malli-Fashionista. Etsimme nyt 14-16 -vuotiaita, yli 175-senttisiä tyttöjä valokuvamalleiksi Eurooppaan: Lontooseen ja Milanoon. Työetuuksiin kuuluvat ilmainen kokaiini, heroiini ja ecstasy, mahdollisuus päästä keski-ikäisten, rasvaisten ja eltaantunutta lihapullaa muistuttavien rikkaiden äijien lääpittäväksi sekä tilaisuus esiintyä huumattuna ja joukkoraiskattavana Rivieralla kuvattavassa kansainvälisessä pornoelokuvassa.
Jytä 2000
Jortsut ja kortsut, jano ja pano. Julkut ja mulkut. Naisella on ihoon tatuoidut verkkosukat ja sukkanauhaliivit. Strobovalo on orkidea, roboscanit halkovat savua. Syöksymme läpi näyteikkunan nauraen. We are Showroom Dummies. Ultraviolettivalossa hampaamme hehkuvat kelmeän sinisinä ja vaatteemme ovat valkeiden pölyhiukkasten täplittämiä. Gladiaattorit astuvat areenalle. Clausewitzin sodankäynnin taito ja rakkaus. Nussikaa irstasta lihaa. Tilatkaa ambulanssi sankareille. Early in the morning, ööli in the evening. Maailman tylsin vittumaisuus. Te vihaatte minua, koska en milloinkaan hymyile. Hyvä Jore. -- Olut- ja siideripöhnäiset ajatukset lävistävät ilmaa, jokaisella on tarina kerrottavanaan. Kaikki toivovat jotain, uneksivat jostain, mutta harva saa lähteä kotiin hyvän haltijattaren taikasauvan siivittämänä.
Unikkokukko
Madame Puolisotilaallinen Ryhmittymä hylkäsi neuvottelutarjouksen. Eteeni asettui joukko tyttöjä riviin pyllistämään ja käytin näiden pakaroita rumpusoolon soittamiseen. Nahkaiset minihameet läjähtivät aivan erityisellä tavalla samalla, kun säestin lautasilla. Kauan en ehtinyt jatkaa soittamista, kun instrumentit olivat jo aivan märkiä. Vihainen arabi maastopuvussa ryntää perääni ja tiukkaa minulta, olenko Israelin vai Palestiinan kannattaja. En uskalla vastata, koska en voi tietää, kumpi hän itse on. Niin kauas kuin silmä siintää, näen horisontissa kirkkoja torneineen. Joukko valkoisiin kaapuihin pukeutuneita lapsia astuu ulos ovesta, joka on korkealla tasanteella lähellä tornin huippua, nähdäkseen paremmin taivaan. Makaan vatsallani asfaltilla koulun urheilukentällä ja vieressäni makaa satoja muita ihmisiä. Äidin ex-poikaystävä ja tämän hanukaverit - kaikilla nuhjuiset farkkutakit ja viikset - istuvat salissa, joka muistuttaa kirkkoa tai oikeusistuinta, ja kysyvät minulta, missä äiti oikein piileksii. Sanon, etten tiedä ja puhun totta, koska en tiedä, millä retkistään äiti nyt on. Seisomme isän kanssa kotona, joka on kerrostalon ylimmässä kerroksessa, ja katselemme keittiön ikkunasta, kuinka kaupungissa soditaan ja syöksypommittajat tekevät iskuja sinne. Astun ulos hissistä kerrokseen, joka muistuttaa yliopiston kirjastoa korkeine, kattoon asti ylettyvine kirjahyllyineen, jotka tuntuvat jatkuvan käytävissä ikuisuuteen asti, ja kaikkialla on runsaasti ihmisiä, opiskelijoita hyörimässä paikasta toiseen. Astun toiseen huoneeseen, antiikkiseen, kenties satoja vuosia vanhaan, ja näen hyllyt täynnä muinaisia, pölyttyneitä ja ajansyömiä salatieteellisiä ja okkultistisia kirjoja, jotka ovat täynnä unohdettuja salaisuuksia.
Tarkkailija
Tarkkailija pysähtyi kuuntelemaan. Oliko tehdasrakennuksesta kuulunut jotain? Piha rehotti rikkaruohon peitossa; tuolla oli vanha pyöränromu, parrunpätkä, josta törrötti ruostunut naula, sekä pari tyhjää peltipurkkia. Lähestyttiin keskipäivää ja pian aurinko alkaisi porottaa toden teolla. Ratapihalta nousi koimyrkyn tuoksu. Tarkkailija raivasi tiensä halki rikkaruohojen, varoen lasinsirpaleita ja nauloja, ja nostaen välillä kätensä suojaksi auringolta, joka heijastui tehtaan särkyneistä ikkunoista. Hän kapusi betoniselle lastaussillalle, tuntien kämmenissään kulmarautojen kylmyyden ja vilkaisi sisään kaksoisovista. Hän saattoi tuntea hallista kostealle tuoksuvan viileän hämärän ja näki, kuinka auringonvalo siivilöityi korkealla olevista likaisista kattoikkunoista, ja miten pölyhiukkaset tanssivat valonsäteissä. Tarkkailija päätti olla etenemättä kauemmas sisälle ja palasi lastaussillalle. Betonista huokui lämpöä, joka tuntui miellyttävälle, mitä se ei olisi enää parin tunnin päästä, kun aurinko olisi kuumentanut pinnan liki polttavaksi. Tarkkailija ajatteli, että hänen olisi paras palata ratapihalle. Kuiva sora rapisi jalkojen alla.
2000
On totta, etteivät nykyiset ääriliikkeet ole onnistuneet pyrkimyksissä tyydyttää jälkimodernin ihmisen vaativia älyllis-esteettis-taiteellisia tarpeita. Kettutyttöjen ja vastaavien ns. aktivistien toiminta on tässä mielessä pyhäkoulumais-maolais-taistolaisessa mustavalkopurismissaan perin matalaotsaista.
Eläinaktivistit voisivat esimerkiksi osoittaa suurempaa luovuutta ja iskeä uusmediayrityksiin vapauttaen päätteiden ääreen kahlitut nörtit takaisin luontoon. Tosin voi olla, että nämä jouduttuaan pois turvallisesta häkkielämästä ja Pamela Anderson -pilugiffien luota kuolisivat nälkään pizzan ja cocacolan loputtua ja alkaisivat hädissään raadella toisiaan veristen suolten vain pursutessa ulos reisitaskuhousuista ja höyrytessä EU-hangella.
Työsuhde-cocacola-automaatit olisi täytetty LSD:llä ja verilöylystä henkiin jääneet koodaajat lähettäisivät psykeedelisessä delirium-tilassaan toisilleen hätäisiä dada-henkisiä tekstiviestejä, joissa väitettäisiin Y2K:n tulleen jälkijättöisenä ja heittäneen laatat miestenvessan lattialle. Nokian pörssiosakkeiden hinnat putoaisivat romahdusmaisesti uutena Mustana Maanantaina ja Hex-indeksi sanoisi poks, kun aktivistit lähettäisivät MTV:n uutisille nauhan, jossa Jorma Kullila lukee sidottuna ja WAP-kännykkä syvälle rektaaliin työnnettynä IVR:n iskulauseita, Suopon turhaan tutkiessa asiaa.
Minusta olisi lisäksi paljon kiinnostavampaa, jos vaikka uusnatsit järjestäisivät taideperformansseja tyyliin Elegia Hitlerin Ainoalle Kivekselle, missä Pekka Siitoin esiintyisi ylimpänä Valtakunnandildona tyydyttäen Kestoriitto Kiimakaisen hytkyvässä vesisängyssä Eva Braunin alapäätä, jota esittäisi IKL-Kalmanlehdon parta, ja Beppo Lehtolapsi esiintyisi Aatun Blondie-susikoiran osassa, joka kuolaisi kiimaisena ja murisisi silmät kiiluen Suur-Suomi -henkisiä iskulauseita ja Rymy-Eetu -sarjojen sitaatteja, samalla kun Vladimir Zhirinovski tallentaisi rajusti Venäjän kaksipäistä kotkaa masturboiden orgiat videolle.
Missä on kaikki luovuus ja mielikuvitus nykyajan kulttuurielämästä?
Copyright © 2000 Harri Teikka