Harri Teikka: H u o r a o r j a t
I: Asiakaslähtöinen lähestymistapaAikana juuri ennen Suurta Tuhoa nousivat Huoraorjat. He tulivat suurkaupungeista, lähiöiden kylmyydestä, nukkuvista betonierämaista. He syntyivät, kun kauppamiehistä tuli ruhtinaita, jotka valvoivat ja ohjasivat kaikkea, mikä planeetan päällä tapahtui. He syntyivät, kun ihmiset muuttuivat kauppatavaraksi, joita voi liikutella samalla tavoin kuin valuuttaa; työpaikasta, kaupungista ja maasta toiseen, mantereelta toiselle. Tämä on minun tarinani siitä kaaoksesta, jota kutsuttiin myös vuosituhannen lopuksi, ja niistä ihmisistä, jotka pyristelivät tuon ajan verkossa kuin loukkuun jääneet kärpäset.
Huoraorja ei omista ruumistaan, hänen vartalonsa jokainen aukko on alati valmis, yötä päivää, täyttämään valtiaidensa kaikki oikut. Huoraorjan ja valtiaan välillä on näkymätön sidos, kumpikaan ei tule toimeen ilman toista. Kaikki valta on seksuaalista.
Olet orja, iäksesi sidottu laskukoneeseen, tunnetko jo ruoskan lävähdyksen? Varmista diili, sovi alihankkijoiden kanssa, takaa kuljetukset. Korkokengät, mustaa nahkaa, lateksia. Ruoska. Nautinnon tuottamiseen tarkoitettu kone. Superjohtavia supermalleja. Virtapiirejä.
Kansalle myydään elektromekaanisia tyydyttimiä. Jokainen voi runkata kotonaan virtuaalihuorien, pay-per-view -maksukanavien ja video-on-demandin parissa. Suuresta taiteilijasta on tullut AD ja suuresta kirjailijasta copy. Markkinayhteiskunnan pysähtymätön propagandakoneisto. Sähköshokki sukuelimiin on viimeinen impulssi, jonka kyllästyneen sukupolven edustaja voi saada. Myy sielusi nyt.
Freelancer voidaan vapauttaa tehtävästään niskalaukauksella. Koneidensa ääreen kahlehditut koodaajat, joita pidetään hengissä pizzalla ja Coca-Cocalla. Pillu-giffit ja unelmat Lara Croftin digitaalisesta takapuolesta pitävät heidät liikkeessä. Huoraorjiin on tatuoitu sponsoreiden, isäntiensä logot. Huoraorja on sitoutunut olemaan ajattelematta ajatuksia, jotka voisivat loukata sponsorin imagoa, muuten yhteistyösopimus sanotaan irti, töpseli vedetään irti seinästä.
Mitään uutta ei voi syntyä, vain väsyneitä uusintoja menneisyydestä viimeisellä digitaalitekniikalla kuorrutettuna. Kauneus muuttuu esteettisyydeksi muuttuu narsismiksi. Mitään muuta ei jää kuin pakkomielteisesti itseään peilistä tuijottava ego, ja peilikin on vääristävä. Ja huoraorjat nousivat: he tarjosivat genitaalinsa, ruumiinsa kaikki aukot markkinavoimien sodomisoitaviksi. Yhteiskunnasta on tullut yksi suuri tajuntabordelli.
Tuntuuko valta hyvältä, Suuri Johtaja? Tuntuuko hyvältä, että yön legioonat liikahtavat vain pienempienkin oikkujesi mukaan? Minä päätin, että eräänä päivänä kostan, mutta tiesin, että otin sen riskin, että minusta tulee lopulta samanlainen kuin sinusta. Sinä vallanhaluinen, epäluuloinen kontrollifriikki, joka näit salaisuuksiesi urkkijoita, minne vain katsoitkin.Tuntuiko hyvältä pröystäillä, kehuskella saavutuksillasi, juhlat joissa viini virtasi ja kaikki olivat kokoontuneet yhteen sinun kunniaksesi? Tuntuiko hyvältä olla huomion keskipiste, sinä humalainen öykkäri, Euroopan omistaja, parrasvalojen tähti? Kun on tarpeeksi kusipää, tässä maailmassa pääsee pitkälle.
Asiakaslähtöinen lähestymistapa. Liike-elämän ja uusmedian menestyjiä; joukko kusipäitä, joita on ollut kunnia henkilökohtaisesti tuntea. Mitä enemmän pää täynnä paskaa, sen suurempi markkina-arvo. Cocktail-kutsuja, joilla hännystelijät kilpailevat toistensa perseiden nuolemisesta.
Markkinointistrategia, tulosvastuu ja kannattavuus. Nokkimisjärjestyksiä, joissa parhaiten pärjäävät pinkot, ristoreippaat ja autoritaarisuutta rakastavat perseennuolijat. Niljakkaat mulkut, jotka rakentavat uraa, ja jotka epäilemättä näemme parin vuosikymmenen sisään miehittämässä kulttuurilautakuntia ja puolueiden ehdokaslistoilla. He ovat ystäviäsi, jos voivat käyttää sinua astinlautana ja siitä on heille jotain hyötyä kohoamisessa ylös herrahississä; muussa tapauksessa voit painua vittuun saman tien.
Aggressiivinen bisnesstrategia -- liike-elämä on turpaanvetämistä. Siispä hakkaa kaikki, tapa kaikki, ole kukko tunkiolla, savuavilla raunioilla. Etkö tajua, että nauran sinulle? Olen nähnyt ennalta tuhosi, ja voin vain katsella, kuinka kuljet sitä kohti. Tätä ei ole kukaan muu aiheuttanut, tästä ei ole kukaan muu vastuullinen, tästä voit syyttää vain itseäsi. Tämän päivän menestyjä, huomispäivän variksenpelätin.
Lakkasin vihaamasta sinua, koska tajusin, ettei se hyödytä minua yhtään. Näen ennalta vääjäämättömän tuhosi, mutta se ei tuota minulle minkäänlaista tyydytystä, kuten joskus kuvittelin. Minä olen käynyt läpi sairaat voimafantasiani, oman pimeyteni: sinä elät niitä. Voin antaa anteeksi mutta en unohtaa -- vai oliko se päinvastoin? Jäljelle jää vain tyhjyys, suru. Iloitse voitoistasi siis niin kauan kuin voit. En ole sen parempi, minäkin myyn persettäni kun vain voin, sellaisille ihmisille kuin sinä. Mutta en ole siitä tyytyväinen; olen kuin alkoholisti, joka lupaa lopettaa heti huomenna.
Olen nähnyt mammonan nielevän sukupolveni parhaat mielet. Korporaatioiden ylivallan ja tulosvastuun puristava teräsnyrkki pusertavat ulos ihmisyyden viimeisetkin rippeet. Kilpailukyky, kilpailukyky!
Murskatkaa sosiaaliturva ja demonisoikaa alaluokat; jokainen on oman onnensa seppä. "Uusliberaali" talouspolitiikka on Troijan hevonen, jonka avulla huijataan keskiluokkaa ja pikkuporvaristoa antamalla näennäisiä verohelpotuksia, jotka on nyysitty köyhien kukkaroista; lihavat optiot yritysjohtajille, leipää ja sirkushuveja. Tosiasiassa valta kasautuu korporaatioiden käsiin, ja pienyrittäjät jäävät nuolemaan lopulta näppejään.
Tällä tavoin natsitkin pääsivät aikoinaan valtaan: saamalla porvariston, keskiluokan, päät pyörälle tarkoituksettomalla sanahelinällä, joka lupasi kaikkea kaikille. Uusliberalismi -- kansandemokratiat -- kansallissosialismi; samanlaisia hirviömäisiä oksymoroneja, jotka on tehty korvaan kauniilta kalskahtavista sanoista, mutta itse asiassa takana on vahvemman vallan, sortajan todellisuus.
Samalla maailma balkanisoituu: rasismi ja viha hallitsevat -- nuo ovat erilaisia kuin me, he eivät kuulu joukkoon, heidät on tuhottava. Populistipoliitikot piiskaavat kansaa raivoon. Kurjaliston alennustilaan on löydettävä syntipukki, ja mistä se löytyy? Väärän väristen, vääräuskoisten, väärinajattelijoiden joukosta.
Jokainen sukupolvi on tuomittu tekemään edellisten virheet. Fanaattisuus astuu terveen järjen sijaan, äkkipikaisuus harkinnan tilalle. On toimittava nyt, heti! Wargasm. Ihminen on biologiseen ja neurologiseen determinismiinsä sidottu organismi, jonka hengissäsäilymisen ja lisääntymisen vietit sivistys on vääristänyt. Ikuinen pakkotoiminnan noidankehä.
Jokainen asia kätkee sisäänsä vastakohtansa siemenen: vuosikymmeniä meitä yritettiin tasavertaistaa ja tasapäistää. Päinvastoin kuin odotettiin, ihmiset eivät olleet tyytyväisiä tasa-arvoonsa, vaan halusivat tulla tasa-arvoisemmiksi kuin toiset. Jotkut kuvittelivat, että ihminen voisi vapautua sen kautta, että kaikki rajat poistettaisiin. Sitten he eivät kyenneetkään käsittelemään vapauttaan, vaan se nosti esiin ikiaikoja nukkuneet demonit. He, jotka selvisivät, palasivat mieluummin takaisin vankiloihinsa ja heittivät avaimen ulos ikkunasta.
Ronald McDonald Jugend nousee. Klovneiksi pukeutuneina, punaisissa hihanauhoissaan, joissa on keltaiset kaksoiskaaret, jotka muodostavat M-kirjaimen, he tekevät iskujaan ympäri kaupunkia. Body Shopien ikkunat murskataan säälimättä, vegaanien taloihin heitetään polttopulloja. Kun McReich nousee lopulta valtaan, ensimmäisenä työnään he hävittävät Amazonin sademetsät lopullisesti, jotta pihvikarjalle saadaan lisää laidunmaata. Kasvissyönti kielletään kokonaan, ja jokainen, joka saadaan kiinni syömästä muuta kuin Big Mac -aterioita, ammutaan tai lähetään Ray Krocin McKeskitysleirille. Pizza Hutin ja Burger Kingin työntekijät saavat McJobinpostia ja heidät lähetetään uudelleenkoulutukseen.
Kaikkien yritysfuusioiden jälkeen meitä hallitsee yksi suuri hyperkorporaatio, McDisneySoft. Kaikki vastarinta tukahdutetaan tv-visailuilla ja tissiviihteellä. 500 vuotta imperialismia, Itä-Intian Kauppakomppania lastaa laivoihinsa kullan, mausteet, jalokivet, orjat. Tulevaisuuden rikkaat huvittelevat ampumalla köyhiä, joita metsästämään he lähtevät safareille kurjalistokortteleihin. Kaljoittelevat uusnatsit, kaupunkien pohjasakka koottu yhteen, täynnä olutpöhnäistä uhoa laulavat (örisevät) kansallislauluja ja ulvovat toisilleen polttopullojen heittämisestä kebab-grilleihin. Luokaa brandi, rakentakaa markkinastrategia, hakekaa kohdeyleisö. Sisäinen yrittäjyys on jokaisen saavutettavissa. He, jotka haluavat imeä markkinatalouden suurta kyrpää. Mainonta on oopiumia kansalle. Eunukkien jumalilta siunausta anokaa, kun ulvotte kuorossanne rahaa, valtaa ja kunniaa. Teollisuus-sotilaallis-viihdekompleksi. Mustat helikopterit kiertelemässä kaupunkien yllä. Kulttuuri, joka oli syöksymässä omaa tuhoaan kohti; varmistin oli jo poistettu.
Ainoa toivomme ovat Hohtavat Mielipuolet: kaupunkisissit, jotka tekevät rynnäkkökivääreineen aseellisia iskuja yhtiöiden haarakonttoreihin, ja hakkerit ja krakkerit, jotka kaatavat korporaatioiden levypalvelimet ja jättävät pornokuvia näiden WWW-sivuille. Brandimme on kuolema. Uusmediaguru hukkui paskaan. Kehitysvammaiset go-go-tytöt tanssivat rinnat paljaina. Hedelmällisyysriitti tropiikin säkkipimeässä yössä, kuuntele kaskaiden laulua. Molemmat ovat alasti, ja neekeri rummuttaa jättimäisellä kyrvällään lihavan valkoisen naisen tynnyrivatsaa. Musta mies saa kostonsa, punainen mies saa kostonsa, ruskea mies saa kostonsa, keltainen mies saa kostonsa. Vallankumous kytee kylmän kaupungin ankeiden betoniseinien ja ostoskeskuksen kuolleiden silmien takana. Etsin paikkaa lämpimää, missä huurteiset ajatukset sulavat.
II: MiraKun ihminen on tarpeeksi kauan yksin ja kuuntelee hiljaisuutta, hiljaisuus alkaa vähitellen puhua hänelle. Muistot täyttävät sen paikan, jossa oli aikaisemmin tyhjää, ja kauan sitten poistuneiden ihmisten äänet täyttävät hiljaisuuden, kuvat pimeyden. Kun olen nyt elämässäni saapunut tuohon hiljaisuuteen kuluneiden vuosien polttavan epätoivon ja kitkerän ahdistuksen maun, menneen hulluuden vähitellen laimetessa, entisten aikojen kuvat ja äänet täyttävät mieleni.
Sinä kesänä kaikkialla kaupungissa oli nostureita, katuja oli revitty auki milloin minkäkin työn vuoksi, ja yleisvaikutelma muistutti lähinnä taistelutannerta. Katuporan jyrinä tärisytti asfalttia ja rakennustelineitä nousi kohti taivasta, minne tahansa katsoikin.Mietin, että uutta ei voinut syntyä muuten kuin vanhan hävittämisen kustannuksella. Muutos oli aina tuskallista, sillä ihmiset olivat kiintyneitä vanhaan, eivätkä halunneet luopua siitä. Joskus ajattelin, että muutokset tapahtuivat liiankin nopeasti; minä en ymmärtänyt, mikä vimma päättäjillä oikein oli repiä alas kauniita vanhoja puutaloja tai edes vanhoja ruskeatiilisiä tehdasrakennuksia, ja rakentaa tilalle korskeita betoni- ja lasihirvityksiä oman turhamaisuutensa muistomerkeiksi. Toisaalta en tiennyt, olivatko nämä omia ajatuksiani vaiko Miran. Mirahan oli auttanut minua löytämään feminiinisen puolen itsestäni: aidon, maanläheisen ja rehellisen. Vanhoja kosteita puutaloja, kirpputorivillapaitoja, folk-musiikkia, kierrätyskeskuksia, luonnonsuojelua. Hyviä asioita, hyviä ihmisiä, hyviä viboja. Ehkä muuten en olisi välittänyt tippaakaan, revitäänkö yksi röttelö lisää maahan vai ei.
Joka tapauksessa, ehkä kaikki johtui tulevaisuudesta. Koko maailma syöksyi kohti tuntematonta, ahdistavaa tulevaisuutta. Kukaan ei tiennyt, mitä edessä oli. Lievittääkseen pelkoa heidän oli järjestettävä itselleen toimintaa, luotava illuusio muutoksesta, rakentamisesta, liikkeestä eteenpäin. Kuin muurahaispesää olisi sohaistu. Kaikki saattoi kaatua, palaa tuhkaksi jo huomenna ja unohtaakseen heidän oli pysyttävä liikkeessä, lunastaakseen itselleen olemassaolonsa turvallisen harhakuvan.
Kun ihminen viettää liian paljon aikaa oman itsensä kanssa, hänen ajatuksensa alkavat kiertää kehää ja ummehtuvat oman narsisminsa tukahduttamina. Toisaalta olen nähnyt tämän tapahtuvan myös niinsanotuille menestyjille, heille joiden pitäisi olla sosiaalisesti kykeneviä ja joita jopa ihaillaan sen vuoksi. Ennen kuin heitätte minua kivellä, katsokaa peiliin.Ja kun ihmistä keitetään hiljaisella tulella vuosikausia, on ihme, jos hän ei ala kiehua jossakin vaiheessa. Yksinäisyydessäni kehitin itselleni uusia pakkomielteitä, ja sellaisiksi tulivat aseet. Pistooleista ja rynnäkkökivääreistä tuli fetissejä, joita nihilistisessä elämänvihassani palvoin ja joista uneksin. Kiertelin antikvariaatteja, ja pian nurkissani lojui kasoittain ulkomaisia ase- ja sotajulkaisuja. Soldier of Fortune oli raamattuni, jota selailin innokkaana. Haaveilin sissielämästä, Vietnamin viidakoista, Muukalaislegioonasta ja eliittijoukoista. Luin kaiken, mitä sain käsiini Hitleristä, Rommelista, SS-Wolfenista ja Lauri Törnistä, suomalaisesta upseerista Yhdysvaltain armeijassa, joka oli kadonnut Vietnamin sodan aikana.
Olin viettänyt muutaman päivän asepalveluksessa, mutta pian huomasin, ettei SA-Int ollut minun paikkani. Minulle oli ainoastaan tullut valtaisa hinku niittää maahan 7.62-kaliiberisella rynnäkkökiväärilläni joukko kapiaisia sekä muutama erityisen kukkoileva ja vittumainen upseerikokelas ja alikessu.
Muistoja armeijasta: hymy perseeseen! Taakse pssstu! Opit tottelemaan määräyksiä. Kaikki ihmisarvosi riistetään ja sinusta tehdään ratas koneistossa. Rivouksilla minuutesi hajoitetaan palasiksi ja korvataan uudella. Klassinen aivopesutekniikka. Alokas te, miksi tuijotitte eturivissä olevan korvaa -- olisitteko kenties halunnut nuolla sitä? Alokas te, siellä munissako sitä pyyhettä pidetään? Takaisin! Kuri. Tetsausta paskan hajussa, puristat rynkkyäsi, luutnantti puhuu samassa lauseessa pillusta ja napalmista. Armeijan herrasmiesvaras Alfred de Nussét eli kotoisemmin Alfred Nussi. Sika-Kyösti. Alokkaat hihittelevät hermostuneesti. Koti, uskonto ja isänmaa, niistä ihminen perusturvan saa. Raiskauskoneisto.
Olin katsonut parhaaksi lähteä kävelemään koko paikasta hyvän sään aikana, ja hain armeijakallonkutistajalta lykkäystä pariksi vuodeksi, eli minut lähetettiin niin sanotusti kotiin kasvamaan. Venkoilin itselleni lykkäyksiä vielä pari kertaa, kunnes kyllästyin koko touhuun, ja sain puhuttua itselleni mielenterveystoimiston kautta vihreät eli hullun paperit, mikä tarkoitti vapautusta rauhanaikaisesta palveluksesta (jos sota tulisi, minut ilmeisesti laitettaisiin polkemaan miinoja). Sivariksi minusta ei ikinä olisi, luuttuamaan sairaalan lattioita ja vaihtamaan vanhusten yöastioita.
Epäonninen armeijakokemukseni oli kunnianhimolleni oli suuri kolaus, mutta järkeilin että heidän olisi pitänyt ylentää minut upseeriksi saman tien ja päästää minut ohjaksiin; tavalliseksi pompoteltavaksi mokuksi en suostunut alentumaan. Asefiksaationi oli kai jonkinlaista kompensaatiota sille, etten ollut päässyt toteuttamaan pätemisen tarvettani.
Mao sanoi kerran, että poliittinen valta nousee aseiden piipuista. Ajattelin, että vain pitäessäni asetta ihmisten ohimoilla minulla voisi olla voima yli kaikkien niiden paskapäiden, jotka pitivät valtaa tässä yhteiskunnassa. Ase kädessä minua kuunneltaisiin eikä ylitseni tallottaisi kuten tähän asti. Ihmiset saisivat edelleenkin vittuilla minulle niin paljon kuin sielu sietää, mutta he tekisivät niin ottaen sen riskin, että lopulta he kylpisivät omassa veressään. Suunnittelin jopa oman yksityisen armeijan tai taistelujärjestön perustamista. Aseellisen terrorin kautta pitäisimme tätä maata vallassamme ja puhdistaisimme sen kaikesta kuonasta, joka sen taakkana oli tähän asti ollut.
Nietzschen lukeminen antoi minulle lisää pontta pyrkimyksilleni, hän opetti minulle yli-ihmisen ja sen, kuinka olla viekas kuin kettu ja rohkea kuin leijona. Sieluni puhdistettaisiin verellä, raudalla ja tulella kaikesta humanistisesta vätysmäisyydestä ja heikkoudesta. Markiisi De Sade hakkasi spermaruoskaansa valistuksen laiskoilla perseillä!
Hymyilevä fasismi. Kuumeiset näkyni. "Kesäkatu polttaa miestä -- kadulla on kiimaa, kadulla on kiimaa!" Minä ylimpänä Markiisina heiluttelemassa ruoskaa kiimaisen, parittelevan lauman yllä. Pekka Siitoimen runkkausunelma. Pääni oli täynnä väkivaltaisia voimafantasioita tuhosta, kuolemasta ja kirottujen armeijoista, jotka hävittivät kaiken elävän tieltään. Mutta mitä enemmän vihasin heikkoutta ja mitä enemmän yritin rakentaa kieltää itseni ja muuttua kuin eläväksi panssariksi, sitä heikommaksi itse asiassa tulin ja sitä enemmän sisältä hajosin.
Saattoi kulua päiväkausia, etten puhunut kenenkään kanssa. Ihmiset pitivät minua outona hiipparina, minkä pystyin vaistoamaan ja mikä sai minut vetäytymään yhä syvemmälle kuoreeni ja halveksimaan heitä vieläkin enemmän. Viha kiehui sisälläni ja olin valmis käymään kenen tahansa kimppuun. Minä olin kapinen koira, joka ansaitsi kaikki saamansa potkut, mutta ainoa lohtuni oli, että tajusin sentään tilani kurjuuden, päinvastoin kuin kaikki muut, jotka rypivät tietämättöminä mitättömien elämiensä keskellä. Aloin treenata uudestaan ja luultavasti vain raudan repiminen maasta ja tuntikausien jatkuva piina punttisalilla estivät minua tappamasta ketään. Tai itseäni. Iltaisin olin niin uupunut, että romahdin sänkyyni ja nukuin raskaasti unia näkemättä.
Sitten tuli Mira.
Miralla oli suoraan sieluun katsovat, hieman harittavat suuret ruskeat silmät, jotka kuitenkin peittyivät puolittain näkyvistä otsatukan alle peikkomaisen Tina Turner -tyylisen hiuspehkon peittämänä, joka oli välillä hennattu tai tummanruskeaksi värjätty. Punapäänä hänet kuitenkin opin ensiksi tuntemaan ja sellaisena häneen ihastuin. Sensuelli suu, jota hän piti hieman raollaan silloinkin, kun ei puhunut. Hän käytti Pelastusarmeijasta tai UFF:ista ostettuja vaatteita, tyypillinen 90-luvun hippipunkkari-Peppi Pitkätossu, popparienkeli. Hänen lempiartistinsa oli Tori Amos, koska Torissa oli jotain niin "hirveen aitoo naisenergiaa, se on tosiaan kokenu naisena olemisen tuskan ja ihanuuden". Mira piti folk-musiikista ja uneksi Irlannista, "maanläheisistä irkkumeiningeistä". Mustassa nahkapoplarissaan Mira näytti äärimmäisen kovalta, mutta myös jollakin tavalla haavoittuvalta, mikä nostatti toisessa jonkinlaista suojelunhalua.Hän olisi voinut olla todellinen vamppi, filmitähti, nuori Brigitte Bardot, mutta hänessä oli jotain liian rosoista ja siloittelematonta sellaiseksi, kuin hän olisi jotenkin hävennyt omaa kauneuttaan ja yrittänyt päästä siitä epätoivoisesti eroon ja haudata sen lumppujen alle. Hän käveli hieman vaivalloisesti ja kömpelösti, horjuen epävarmasti kuin vastasyntynyt kauriinvasa, mikä lopulta vaikutti kuitenkin melko viehättävältä.
Miralla oli väkivaltainen alkoholisti-isä, joka hakkasi, ja pilalle hemmotteleva äiti. Mira oli hyvin älykäs, sanavalmis ja verbaalisesti lahjakas, mutta häneltä puuttui akateemisessa maailmassa tarvittavaa kurinalaisuutta eikä jaksanut keskittyä yhteen aiheeseen tarpeeksi kauan edes keskustellessamme, vaan tempoili ympäriinsä kuin maa olisi alkanut polttaa alla.
Silti hän kietoi minut pauloihinsa ennen kuin tajusinkaan. Jos olisin tuntenut ihmisluonnetta tarpeeksi paljon, olisin älynnyt pysyä hänestä kaukana, mutta toisaalta Mira kiehtoi minua kuin tuli kiehtoo koiperhosta, koska oli kuin jokin hallitsematon luonnonvoima, jota halusin oppia ymmärtämään.
Muistikuvia tuolta ajalta.
Loppumattomia bileitä. Kaikkialla musiikkia, puheensorinaa, Taiteiden yön lasinsirpaleiset bakkanaalit. Zombeiksi meikatut Revlon-huorat hiuslakalla päälaelle nostettuine mustine tukkakekoineen ja cocktail-kutsujen hyiset mallinuket, joiden seassa testosteronia uhkuvat klanipäiset draamaopiskelijat kisailevat keskenään: halpa nahkapoplari täydentää vaikutelman virolaisesta gangsterista. Homot harrastavat makkaran piilottamista miestenvessassa; omapa on asiansa, niin kauan kuin eivät vaadi minua mukaan pippelinukketeatteriinsa. Reivaajat ryystävät gammaa, nuuskivat ilokaasua sifonkien täyttöpatruunoista ja naivat oksennuksen täyttämää lavuaaria vasten, kun viereisestä kopista nousee poltetuilta saunavihdoilta lemahtava möyhevän tuoksu. Joku juhlija on lyönyt päänsä ja makaa betonilattialla tajuttomana, ja takaraivon alla leviää hitaasti verilammikko samalla, kun monotoninen musiikki hakkaa kaiuttimissa korvia raastaen ja tanssijat katoavat savuun ja strobojen välkkeeseen. Paksuperseiset pop-lehmät Brigitte Bardot -päiväunineen ja olmimaisine poikaystävineen, jotka ovat sonnustautuneet 60-luvun tyylisiin cocktail-pukuihinsa. Pop pop pop, jee jee jee, karkkia ja jäätelöä. Pakenemme fantasioihin, unelmiin, roolipeleihin. Yksinäiset seinäruusut levottomasti harhailevine silmineen, jotka huutavat: "Ota minut! Pelasta minut! Suojele minua!" Mutta kaipaus ei vastaa sydämen ääneen. Niin paljon tarvetta todistaa jotakin, niin paljon yksinäisyyttä.
Minulle useimmat ihmiset olivat kuin sarjakuvahahmoja, ennalta-arvattavia ja täynnä kliseitä. Nuoret varsinkin olivat kuin piirroselokuvien nopeilla viivoilla ja kirkkailla väreillä luonnosteltuja hahmoja, jotka elivät omassa hyperaktiivisessa ZAP! -- BANG! -- KA-BOOM! -virtuaalitodellisuudessaan, ja joihin ei saanut minkäänlaista kontaktia.Mira oli kuitenkin erilainen ja välillämme oli jonkinlaista sielujen sympatiaa, kuten silloin naiivisti mietin. Toisaalta jokin häiritsi minua jutellessamme, Mira tuntui olevan liiankin paljon samalla aaltopituudella, kuin olisin katsellut peiliin ja hän olisi vastannut täydellisesti jokaiseen sanaani, eleeseeni, liikkeeseeni. Siinä oli jotain epätodellista, vieraannuttavaa, kuin hänellä ei olisi ollut omaa persoonaa ollenkaan, vaan tarvitsi täyttyäkseen jotakuta muuta.
Mira vaihtoi poikaystäviä kuin paitaa. Kissamainen flirtti, kiersi miesten käsivarret itsensä ympärille. Pelkäsi niin paljon yksinäisyyttä ja yksin nukkumista, että antoi itsensä jokaiselle, mutta ei koskaan saanut lopulta muuta kuin halun paeta pois, uuteen syliin, uuteen unohdukseen. Asiakkaat ja palveluntarjoajat. Mira, tiedän, missä olet ollut ja minne olet menevä. Yksinäisyys saa ihmiset huoraamaan, sieluun lukittu läheisriippuvuus. Myy sielusi, älä katso taaksesi.
Pienestä runotytöstä kuoriutui hirviö. Miran raivokohtaukset ja hysteria, ainainen itku itsetunnon puutteesta, miesten julmuudesta. Mira kuoli suunnilleen kerran päivässä. Minä sain maksaa kymmenien muiden puolesta Miran emotionaalisena likasankona. Mira rakastui loppumattomasti miehiin ja naisiin, ja joka kerta (Miran omien sanojen mukaan) nämä käyttivät häntä hyväkseen ja jättivät hänet heitteille. Mira teki itsestään uhrin, jotta saisi myötätuntoa. Minua hän käytti vuorotellen nallekarhunaan, vuorotellen nyrkkeilysäkkinään. Mira oli musta aukko, joka imi sisäänsä toisen valoa, mutta oli kykenemätön antamaan sitä takaisin.
Me olemme kaikki huoraorjia, Mira. Sinä loppumattomasti etsien suojelijaa, rakastajaa, isää, Petoa; minä myydessäni sieluani tuntipalkalla eniten maksavalle. En enää muista, kuka jätti kenet, mutta paloit sieluuni ja arpesi seuraa minua niin kauan kuin elän.
Mira, ryvettynyt kyyhkyläiseni, Sisar Keskiyöni.
Tämä maailma on menossa helvettiin, ja pahinta on, että minusta se on parasta, mitä sille voi tässä tilanteessa tapahtua, kohti lopullista tuhoa. Ylikuumentunut hornankattila valmiina räjähtämään. He eivät loputtomassa ahneudessaan ja voitontavoittelussaan tajua, että rajaton kasvu ei ole mahdollista, vaan vauhtimme on kiihtynyt sellaiseksi, että syöksymme kohta ulos radalta. Muistan kasvosi sinä päivänä, kun diplomaattisuhteet on lopullisesti katkaistu, ohjukset laukaistaan ja kadut uivat tulessa ja veressä. Sähkömagneettinen pulssi katkaisee maailman elektronisen verenkierron, ydintalvi pimentää auringon. Kun katson silmiisi, näen lopun olevan lähellä ja olen iloinen siitä.
Copyright © 1999 Harri Teikka
[Harri Teikan Ylösnousemuskirjasto]