Kertova teksti
Mu!
Mutanttien iltapäivätansseissa - oli sekahaku - kohtasin elämäni naisen. Olisin iskenyt hänelle silmää, mutta minulla on vain yksi silmä, kun hänellä taas oli kolme, joten ajattelin, että olisimme loistava pari. Me säteilemme, rakkaani. Kuunvalossa. Leikkivä kilo laineilla, keskipäivän auringon pölyisten katujen syvissä varjoissa. Aika pysähtyy. Jäälautat lyövät toisiaan vasten sokaisevassa arktisessa kirkkaudessa. Kolmisakarainen symboli, jonka jokainen haara kurkottaa spiraalin tavoin kohti toistaan, ja joka ilmaisee kaiken yhteyttä ja jatkuvuutta. Porttikonkien hiljaisuus lamppujen kuutioiden yksinään luoden valoa yössä niiden ylle. A-rappu, B-rappu, C-rappu ja aina ikuisuuteen asti. Jossain kaukana taksi pysähtyy ja purkaa ulos matkustajansa auton moottorin tyhjäkäydessä, vaihdetaan humalaisella äänellä hyvän yön toivotuksia, avain käy ulko-ovessa (seuraavana aamuna krapulan paalujuntta hakkaa juhlijasta laatat pihalle ummehtuneelta lemuavan hautakammiomaisen huoneiston hautovassa aamupaisteessa - posliinin suloisen valkean viileyden lohduttaessa, kun huone pyörii silmissä). Kiitolinjan kohina jossain kaukaisuudessa. Hal(lusin)ogeenilamppujen yksinäiset silmät. Askeleiden kopinaa alhaalta kadulta. Kuun maisema heijastuu ikkunoihin äänettömässä valossa kylpien. Yön kuningatar puhkeaa kukkaan. Te käärmeen sikiöt ja saivaret, jotka estätte yksilöä olemasta oma itsensä ja sen sijaan leimaatte hänet hulluksi: skitsoidiksi, maanisdepressiiviseksi, skitsofreeniseksi, paranoidiksi... (Ja saanko kysyä, millä herrarouvaneiti maanisparanoidi aikoo elantonsa tienata?) Te kyyn äpärät, jotka haluatte mielistellä ja imeä Systeemin Isoa Munaa. (älä nyt.) Yksilö ei aio murtua teidän edessänne, yksilö jatkaa vihaamistaan, mikä antaa hänelle voimaa ja kaivaa raivonsa ruoskan esiin ja polttomerkitsee teidät halveksunnallaan. (Ei kai nyt sentään.) Yksilö nöyryttää itsensä teidän edessään tuhat kertaa, mutta lopussa te olette niitä, joille nauretaan. (Mitä se nyt tuolla tavalla, joulukin tulee.) Sosiaalihuollon ruokittavana ja juotettavana, loputtomien psykologien ja psykiatrien lauma kirjoittamassa lausuntojaan ja lyömässä niihin leimojaan. (Joo - ota kahvia). Päättymättömät odotushuoneet. Minä olen kuollut tässä kaupungissa. (Muista viedä roskat ulos, kun lähdet.) Käärinliinoihin kääritty ruumiini kannetaan ristisaatossa katujen halki jäisessä viimassa. (Kukahan ne viulutkin maksaa?) Pian mainen tomumajani lasketaan hyiseen hautaan ruokkimaan matoja. Mustiin pukeutuneet ihmiset kumartuneina arkun ylle viimeiseen hyvästijättöön. Paljon tyhjiä sanoja siitä, kuinka hyvä ihminen olin, joita kukaan ei oikein itsekään usko. (Lopettais jo.) Sudet ulvovat requiemiaan talven loputtomilla aroilla ja kundalinikäärme kiemurtelee pitkin selkärankaa ylös tshakroihin. (Hömppäherra näyttämölle tulikin ja tulikin.)
[Harri Teikan Ylösnousemuskirjasto]