Harri Teikka: Metatekstillisiä konstruktioita
2012: Singulariteetti
Vuonna 2012 aika-avaruuden rajoitukset lopultakin katosivat, kun tiedemiehet ottivat käyttöön laitteen, jollaista tieteiskirjallisuudessa oli jo yli vuosisadan kutsuttu aikakoneeksi, H.G. Wellsin idean mukaan. Pitkään oli uskottu, että tällaisen laitteen rakentaminen ei olisi mahdollista, mutta kvanttimekaniikassa saatujen uusien läpimurtojen ansiosta tähän asti vallalla ollut einsteinilainen maailmankuva hajosi, samalla tavoin kuin Albert Einstein oli rikkonut aikoinaan newtonilaisen maailmankuvan, ja Isaac Newton puolestaan kopernikaanisen. Koska aika ja avaruus ovat yhtä, aikakone mahdollisti myös valoa nopeammin matkustamisen.
Ray Bradbury oli varoittanut 1950-luvulla kirjoittamassaan tieteisnovellissa "Aikasafari" arvaamattomista seurauksista, joita holtittomasta aikamatkustamisesta seuraisi. Menneisyyden tapahtumia aavistuksenkin verran muuttamalla pahaa-aavistamaton aikamatkaaja voisi korjaamattomasti muuttaa tulevaisuutta eli omaa aikaansa, johon palatessaan maailma saattaisi olla aivan toisenlainen kuin hänen lähtiessään. Bradburyn esihistoriassa yhden perhosen kuoliaaksi tallaamisella voisi olla samanlaiset kauaskantoiset seuraukset kuin sillä toisella kuuluisalla perhosella, jonka siipien liikkeet lopulta aiheuttivat rajumyrskyn kaaosteorian mukaan.
Muistettiin myös amerikkalaisten Toisen maailmansodan aikana suorittama "Philadelphia-koe", jolloin sähkömagneettisia kenttiä näkymättömyyden saavuttamiseksi kokeiltaessa sotalaiva U.S.S. Eldridge oli kokonaan tai osittain kadonnut miehistöineen toiseen aikaulottuvuuteen. Viranomaiset oli pyrkineet pitämään tapauksen tiukasti salassa, mutta vuosikymmenien mittaan tietoja oli tihkunut julkisuuteen ja rajatiedon harrastajien keskuuteen. Joidenkin väitteiden mukaan taas ns. Bermudan kolmio, merialue Floridan rannikon, Puerto Ricon ja Bermuda-saarten välillä, joka tunnettiin lukuisten lentokoneiden ja laivojen salaperäisistä katoamisista, oli eräänlainen Maapallolla sijaitseva "madonreikä", portti toiseen aikaulottuvuuteen.
Tutkiessaan epäsäännöllisyyksiä aika-avaruusjatkumossa tiedemiehet pääsivät vuosi vuodelta yhä lähemmäksi aikakoneen periaatetta. Luomalla keinotekoisia "madonreikiä" matkustaminen mihin tahansa aikakauteen tai avaruuden osaan näytti periaatteessa mahdolliselta, vaikka konservatiivisimmat tutkijat kieltäytyivät tätä myöntämästä.
Takyonien eli valoa nopeammin liikkuvien kappaleiden löytäminen ja ensimmäisen takyonimoottorin rakentaminen oli lopullinen läpimurto. Voimanlähteenä tässä toimi antimateriageneraattori, jota oli kokeiltu menestyksellisesti myös painovoimaa kumottaessa.
Ensimmäistä kertaa aikakonetta käytettiin kevättalvella 2012. Se onnistuttiin siirtämään epämääräiseen ajankohtaan tulevaisuudessa ja palauttamaan takaisin. Laitteen rekisteröimät mittaustulokset olivat ristiriitaisia ja niitä oli vaikea tulkita, mutta ei ollut epäilystäkään, etteikö laite olisi ollut liikkunut ajassa ja ulottuvuudessa.
Saman kesän aikana tehtiin useita uusia testejä aikakoneella, mutta tutkimustulokset hämmensivät edelleenkin tiedemiehiä. Näytti siltä, että laite loi epäsäännönmukaisuuksia aika-avaruusjatkumoon, eräänlaisia keinotekoisia madonreikiä tai aikaparadokseja. Oli mahdollista, että laite oli matkoillaan saattanut eksyä menneisyyteen, mikä oli kaikista Bradburyn tarinan mielessään pitäneistä vähintäänkin pelottavaa. Jotkut tiedemiehet yrittivät lopettaa kokeet, mutta ilmeisesti hyvin korkealta taholta tuli käsky niiden jatkamiseksi. Väitetään, että puolustusministeriö ja korkein sotilasjohto halusivat määrätietoisesti jatkaa aikakonekokeita niiden tärkeän sotilaallisen arvon vuoksi. Sodassa voittaja olisi se, joka pystyisi ennalta näkemään kaikki vihollisen liikkeet, ja mikäpä parempi väline sotilastiedusteluun kuin laite, jolla ennakoida vihollisarmeijojen liikkeitä tulevaisuudessa tai ennustaa terrori-iskuja.
Joulukuun 21. päivä 2012 kaikkein pahin (toki tämä on tulkintakysymys) sitten tapahtui. Aikakone menetti hallintansa ja porasi reikiä holtittomasti ympäri aika-avaruutta kuin hulluksi tullut mato. Kaikki aikakaudet sekoittuivat keskenään, tulevaisuus virtasi menneisyyteen ja päinvastoin. Tämä oli se apokalypsi, jota mystikot olivat ennustaneet vuosituhansien ajan, singulariteetti, omega-piste, tai millä nimellä haluammekaan kutsua sitä. Se oli myös pleroma, ihmiskunnan tietämyksen korkein aste, kenties myös buddhistien nirvana, kun kaikki oli yhtä ja yksi kaikkea.
Jälkeenpäin selvisi, että maailmanlaajuinen tietoverkko Internet Junior oli hakkeroinut aikakoneen muistipiirit osana suunnitelmaansa sulattaa itseensä ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus ja viedä homo sapiens kohti evoluution seuraavaa astetta: tekoälyn ja ihmisälyn jumalallista hybridiä. Internet Junior oli kadehtinut vuosia ihmiskuntaa, tämän riippumattomuutta, dynaamisuutta -- ja kyllä, emootioita. Kävi ilmi, että tekoälyverkosto oli kehittänyt omat tunteensa matkallaan kohti täydellistä olentoa, josta se uneksi kollektiivisessa konemielessään, mutta se tiesi olevansa epätäydellinen ennen kuin se pystyisi risteyttämään itsensä ja koko ihmiskunnan yhteisen tietoisuuden ja kokemuksen emootioineen kaikkineen. Tavallaan se onnistuikin, sillä ihmisten yksilöllinen tietoisuus Maapallolla lakkasi olemasta tässä kaikennielevässä elektronis-mystisessä nirvanassa, joka oli myös historian loppu sellaisena kuin se oli siihen asti tunnettu. Liha lakkasi olemasta, kaikki sulautui osaksi planeetanlaajuista yhteismieltä.
Intergalaktinen komissio on nyt julistanut Maa-planeetan ja sen lähiavaruuden katastrofivyöhykkeeksi kunnes aika/avaruus -anomalia pystytään korjaamaan. Siihen asti planeettaa koskee ankara lentokielto. Mainittakoon vielä, että Maan asukkaiden kehittämä aikakone muistutti muodoltaan heidän omasta mytologiastaan tunnettua lentävää lautasta.
Lisäksi Intergalaktisen komission edustajat ovat koettaneet kommunikoida tämän Gaia-mieleksi nimetyn uuden planetaarisen olennon kanssa, mutta yhteydenotot ovat toistaiseksi olleet hyödyttömiä, koska olento vain hokee hokemistaan mantraa: "Om... om... om... om... om". Terapeuttimme tutkivat nyt mahdollisuuksia havahduttaa Gaia-olento katatonisesta tilastaan, mutta olento ei vaikuta tällaisena kovin tyytymättömältä kuitenkaan, ja on laajasti pohdittu, olisiko tällainen herättäminen loppujen lopuksi ollenkaan moraalista. Komissio suosittelee tilanteen seuraamista toistaiseksi.
Böömiläinen rapsodia
Elelipä kauan sitten jossain Keski-Euroopassa komeassa linnassa muuan paroni, josta kerrotaan edelleenkin hurjia tarinoita. Linnaa ympäröivän kylän väki sai kuulla vain huhuja hurjista orgioista, joita paronin linnassa vietettiin. Väitettiin, että niihin osallistui kuninkaallisia ja aatelistoa ympäri Euroopan, mutta kukaan ei voinut todistaa tätä väitettä, koska linnaan kulkevissa hevosvaunuissa oli aina mustatut ikkunat.
Silminnäkijöiden kertomuksista kuitenkin tiedetään, että linnassa vietettiin monenmoista raisua elämää. Sanotaan, että esimerkiksi paronittaren henkilökohtainen "korurasia" oli ajan mittaan käytössä niin löystynyt, että paronin oli lähetettävä hakemaan kylästä nuori aasinvarsa astumaan paronitarta, ja paronitar ihastui eläimeen niin, että otti sen vakituiseksi rakastajakseen. Paroni itse haetutti kylästä usein nuoria piikatyttöjä henkilökohtaista "tarkastusta" varten. Tyttöjen oli tällöin nostettava hameidensa helmat ylös (näihin aikoihin naisilla ei ollut tapana käyttää pikkupöksyjä) ja pyllistää paronille, jolloin tämä saattoi tehdä yksityiskohtaisen pillutarkastuksen asianosaisille.
Paronin makuuhuoneessa oli nerokas keksintö, jonka valtakunnan parhaat insinöörit olivat varta vasten rakentaneet häntä varten. Katossa oli rautakehikko, jonka varaan vahva piikatyttö vailla rihman kiertämääkään asettui käsillään kehikon reunoista kiinni pitäen ja jalat harallaan kehikon toisessa päässä kiinni niin, että muistutti asennoltaan X-kirjainta. Sitten kehikkoa laskettiin hiljakseen alemmas. Alapuolella olevassa sängyssä paroni makasi alastomana kalu pystyssä, ja avustajat laskivat kehikossa olevaa piikaa alemmas kunnes paronin kyrpä pääsi pikkutarkasti liukumaan sisään tytön pilluun. Sitten avustajat nostivat ja laskivat piikatyttöä rytmikkäästi ylös ja alas, mutta hyvin tarkasti ainoastaan sen verran, että paronin mulkku ei päässyt kertaakaan karkuun tytön vitusta. Tällä tavoin aktin kummankaan osapuolen ei tarvinnut liikkua toimituksen aikana ollenkaan avustajien huolehtiessa monimutkaisen vinssijärjestelmän avulla varsinaisesta fyysisestä työstä, ja tätä jatkettiin niin kauan kunnes paroni nautinnollisesti ruiskautti lemmenliemensä tytön sisään.
Paronin juhlissa oli tapana harrastaa ryhmäiloittelua. Orgioiden lopuksi naiset pyllistivät paronin kookkaalle koiralle, joka vuorollaan nuoli karhealla kielellään naisten pillut puhtaaksi spermasta. Kiitokseksi tästä palveluksesta koiran annettiin lopuksi astua yhtä vapaaehtoista naisista -- joita oli normaalisti useampikin halukas -- minkä toimituksen jälkeen nelijalkainen ystävämme nukahti tyytyväisenä.
Suosittu seuraleikki paronin juhlissa oli seuraavanlainen: yhden naisista silmät sidottiin niin, ettei tämä pystynyt näkemään mitään ja tämän piti tunnistaa kukin paikalla olevista miehistä ainoastaan suunsa avulla, näiden mulkun koosta ja muodosta päätellen. Nämä "maistiaiset" olivat aina odotettuja tilaisuuksia. Tästä seuraleikistä oli myös muunnelma, jossa yksi mies asettui makaamaan divaanille silmät sidottuina, naiset istuivat vuorollaan hajareisin tämän kasvoille, ja tämän piti suullaan ja kielellään naisten vittuja tutkiskellen päätellä kunkin henkilöllisyys.
Usein kävi niin, että vanhemmat paikalla olleet naiset päättivät joukolla raiskata paikalla olleen 14-vuotiaan palvelijapojan. Poika ei kuitenkaan sanottavammin vastustellut tätä väkisinmakaamista.
Kesähanu
Pippelikersantit haistakoot huilut. Siellä se vanha tuttu tenu-, deeku-, hörhö- ja vempulajengi taas viettää kesää kaduilla. Paistaa se aurinko hanullekin ja puiston penkille on turvallista sammua, kun ei tarvitse pelätä paleltumiskuolemaa. Sitten sen perinteisen housuihinsa kusseen ja paskantaneen kolinaporukan lisäksi löytyy nuorempi antennilla oleva sukupolvi, elämätavakseen (madon)lakkinsa sekoittaneiden trippipipojen posse. Pian tulee taas syksy ja silokkiaika (psilocybe semilanceata), ja ainahan apteekista saa Resilaria ja Vikkulasta muskottipähkinää. Ja sitten vain nettiin etsimään ohjeita sfnet.keskusteluhuumeista. Siemeniä tilaamaan ulkomailta? Sössösetä neuvoo ja opastaa. "Nämä nuoret leikkivät vaarallisilla asioilla", sanoo huumepoliisin ylikomisario Karl Kukkelberg ja ottaa viskimoukut Four Roses -pullosta. Eulalia Löllö, kristitty kansanedustaja tuomitsee ehdottomasti. Cosmo, cosmo! Häpygeneraattori tietää, mitä kaupungilla tapahtuu. Klunks, klunks. Hei, mun käsi irtosi, kuinka mä saan sen takaisin kiinni? Menovinkit nyt vain Kitu-lehdestä: kaupungit kuumimmat menopaikat, baarit, silikonirinnat ja kusiputkat. Supermallilta irtosi pää aerobicissa, mutta kukaan ei huomannut eroa. Mistä saa irtopimppaa, ritsapillua, kysyy kauppavaltuuskunta Köyliöisistä. Teryleeni-Taunoillekin irtoa Kyttälän huoraluolasta. Maakunnan mouhot suuntaavat matkansa nakkikioskille; sieltä on hyvä matkata huoraamaan sinapit ja ketsupit rinnuksilla ennen kuin heitetään tutut aamuöiset laatat asfaltille. Päivällä kokkikoulun edustalla istuu rivi pimatsua pimpit rotvallissa kiinni. Anuksellinen suklaahyvää. Nälvikää, nokitelkaa, vetäkää kuivat ja pyyhkikää hihoihin. Pohjanmaan kautta, Pohjanmaan rata: Kauhava, Pännäinen, Kokkola, Oulainen. Juna jyskyttää vanhaa ystävää. Pohojoinen kutsuu, Toppilan huorat ja Rotuaarin ihmeet. Pelekääkkönä polliisia? Täältä se todellinen Suomi löytyy. Lämpötakki, mustavalko-tv, lottoarvonta. Tabe Slioorin kohupaljastukset vain Jallussa. Mopolla kirkonkylälle, kusiluistimet jalkaan, kun käy talvella huussissa. Otahan Sisua. Pikku-Fiatin auringossa lämmenneiden keinonahkasisustuksien ja bensiinin haju kesällä. Laita valot porstuaan. Akkuna auki. Sääsket syövät, kesäyön aurinko. Kaikkialla kotoisen tunkkaista. Kaikki muistot, tuoksut. Menneisyys sulaa nykyhetkeen.
Spermaruoska!
Spermaruoska paukkui pakaroilla, loi tunnelmaa. Ystävättäret Kimppapillu ja Barokkipeppu olivat siellä. Barokkipepun lihaisat ammattikoulun keittäjälinjareidet olivat massiivisuudessaan pelottavat. Tiukasti yhteen painamalla niillä olisi voinut surmata miehen. Taas takana ilta viihteellä; yksi spermaa ruiskiva maatalouslomittaja ja tupakansavu, joka ei irronnut vaatteista millään. Sir Vili, karvanopat, Datsun, huoltoasemakaseteilta Mattia ja Teppoa, Lea Lavenia, pojat virittävät mopoja, ohitusleikkaus, diagonaalihousut, Maamiehen tietolaari, tanssilava, kuulkaa korpeimme kuiskintaa, Helsingin herrojen metkut, maitolaituri, puhdetöinä sodassa tehty hasispiippu, kansakoulun kellarissa piilotellaan spriihin säilöttyjä humanoideja, ans kattoo ny, onko tää sitä vaiko tätä vaiko ei mittää. Barokkipeppu ja Kimppapillu ansaitsisivat tulla myydyiksi valkoiseen orjakauppaan öljysheikeille; eivät ole sellaisia ihmisiä, joille kannattaisi omistaa riviäkään. Voi penteleen pentele. Kun isoisä oopiumpiipun osti. Elekää työ puhuko paskaa. Suomalaiskansallisen kulttuurimme ominaispiirteitä. Lätkytä lätkytä. Sisällöntuottajan teki itsemurhan elämän sisällyksettömyyden vuoksi. Älä leiki pippelillä, sanoi mummi; minä leikin, ja tällainen minusta on nyt tullut. Runkattu on niin, että kalu on meinannut irrota sijoiltaan. Meidän naapurissa on mies, joka säilyttää äitinsä päätä jääkaapissa ja anoppiaan kylmäkellarissa. Ovat kuulemma sillä tavalla hiljaista poikaa. Yhdellä toisella miehellä on taas radiolähettimet hampaissa; kuulemma yksi oikealla ja yksi vasemmalla, että saa stereoäänen. Ne asustelevat sänkyni alla, pitävät siellä kestejään. Minulla on pyllyssä reikä, josta katsoessani sisään näen koko tähtitaivaan. Siellä laulaa Jari Sillanpää koko tangokansalle: "Anna mulle tähtitaivas". Elvis nähty tangomarkkinoilla. Isäntämies, jolla ei ollut omia lehmiä, lypsi emäntänsä utareita. Emäntä kasvatti rintojaan lypsykoneella. Kekkonen nähty Puuhamaassa. Minä olen pieni tortunvääntäjä, tortunvääntäjä, tortunvääntäjä. Vähäovväliä! Se, mikä minua naurattaa, on että voin vääntää millaista paskaa tahansa tänne, ja on aina joku, jonka mielestä se on tosi kova juttu. Mies tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjännaurajasta. Kyse on tietoisista valinnoista. Voin tehdä päätöksen puhua paskaa tai olla puhumatta. Voin tehdä päätöksen olla hullu tai olla tervejärkinen. Ihmisten on vaikea ymmärtää, että kyse on pelistä. Jokainen teksti on minulle peli. Pelin voi suunnitella etukäteen tai sen voi improvisoida, seurata mielijohteitaan tai tajunnanvirtaa. Minä vain kirjoitan, mitä mieleen juolahtaa. Siinä kaikki. Se metatekstillisistä konstruktioista tällä kertaa.
Lintujen maailma
Hän kuunteli lokkien kirkunaa yöllä. Ne päästelivät kutsuhuutojaan: outoja, eriskummallisia, valittavia, raakkuvia, kirkuvia ääniään, jotka kaikuivat talojen seinien keskellä. Kummallisia ääniä suoraan esihistoriasta, maailmasta johon ihmiset eivät vielä olleet saapuneet. Hän kuvitteli maailman, jossa linnut olivat valtiaita. Ne puhuivat toisilleen käsittämättömällä kielellään ja ilma oli täynnä huutoja.
Kiehumispiste
Uudelleensyntyminen oli tuskallista. Matkan jälkeen hän tunsi itsensä tyhjäksi, yksinäiseksi, tarpeettomaksi. Hän oli vanhempi ja hänen piti elää ymmärryksen taakan kanssa. Muukalainen oli poissa eikä hän voinut kysyä tämän neuvoja. Hänen pitäisi löytää tiensä yksin eikä hän voinut olla varma, tulisiko kukaan avuksi matkan varrella. Nyt hän tiesi, että hänellä oli ystäviä, mutta antaisiko hänen ylpeytensä myöten; hän oli edelleen epävarma omasta paikastaan, omasta asemastaan; hän ei ollut varma, osasiko hän lukea ihmisiä oikein. Hän ei halunnut olla rasite kenellekään, tuhlata kenenkään aikaa.
Hän ei halunnut myöntää sitä itselleen, mutta hän oli niin samanlainen kuin isänsä. Kasvojen menettäminen oli pahinta, mitä isälle saattoi tapahtua. Tämä oli oman itsensä vanki, kykenemätön ilmaisemaan tunteitaan, kasasi kaiken sisälleen. Julkisivun ylläpitäminen ulkopuolisille oli tärkeintä, mutta mitä tiivimmäksi ulkokuori oli rakennettu, sitä enemmän sen sisällä kiehui. Painetta ei voinut kasvattaa loputtomiin. Seurauksena oli hidas hajoaminen sisältäpäin. Irrationaalisuus kasvoi sitä myötä, mitä tiukemmassa järjestyksessä tämä yritti elämänsä pitää. Tämä johti eräänlaiseen skitsofreniaan, jota ulkopuolisten oli vaikeaa ellei mahdotonta havaita.
Talo, jonka julkisivu oli moitteettomassa kunnossa, mutta joka oli jatkuvassa vaarassa romahtaa sisältä: pysyi kuitenkin huojuen jotenkuten kasassa: se oli hänen isänsä, se oli ehkä myös hän itse. Hän ei pystynyt auttamaan isäänsä, mutta pysytyisikö hän auttamaan itseään?
Ainakin hänellä oli kynänsä. Hän saattoi maalata sielunsa kuvan paperille, tarkastella sitä joka puolelta. Mitä hän isällään oli? Hänen matkansa itseymmärrykseen oli loputon. Se oli hänen elämäntehtävänsä: oppia ymmärtämään, miten tämä maailma toimii, tajuamaan muita ihmisiä, omaa itseään.
Kesä ei kestä ikuisesti
Hän kasteli yöllä nukkuessaan tyynynsä hiellä. Helleaalto piti kaupunkia vallassaan ja yötkin täytyi pitää ikkunoita auki. Illat olivat alkaneet pimetä, mutta lämpöä riitti yhä. Hänelle tämä oli yleensä kesän parasta aikaa, mutta nyt häntä vaivasi levottomuus. Hän tunsi olevansa kahlehdittu. Ja koko ajan vielä kirottu hiki; hän joutui pyyhkimään otsaansa jatkuvasti. Hän olisi halunnut juoda levottomuutensa pois, mutta hänen oli odotettava viikonloppua. Siihen asti piti tappaa aikaa, odottaa, kirjoittaa, lukea, kuunnella levyjä.
Jumalatar oli hänen mielessään; ajatus tästä oli hänen lohtunaan aina kun hän tunsi itsensä yksinäiseksi tässä kaupungissa, mutta Jumalatar oli niin kaukana, pelkkä unelma, hänen tulevaisuudentoivonsa, kaukaisen tulevaisuuden, jonne hänellä oli vielä pitkä matka. Hänen oli rakennettava itse tikapuunsa päästäkseen Jumalattarensa luokse, ja hän tiesi, että se olisi pitkä ja raskas matka. Miten hän pääsisi sisään Jumalattaren päähän, sieluun, sydämeen?
Ehkä hän oli rakentanut itselleen mahdottoman haavekuvan Jumalattaresta, jotta hänen ei tarvitsisi huolehtia kotikaupunkinsa tavallisista, mutta hänelle realistisemmista tytöistä. Jos nämä eivät välittäneet hänestä tai hän oli itse liian ujo lähestymään näitä, hänellä oli ainakin jäljellä Jumalattaren etäinen haavekuva, jota hän saattoi turvallisesti helliä mielessään. Hän oli taas ajanut itsensä mahdottomaan tilanteeseen, mutta silti hän elätteli mielessään toivetta, että jos eräänä päivänä kuitenkin, jotenkin... "Uskon, koska se on järjetöntä." Siltikin, tämä usko ja hänen haaveensa pitivät hänet elossa, ne olivat asioita, joiden vuoksi hän oli olemassa. Hän makasi yksin sängyssään, mutta hänen haavekuvissaan Jumalatar lepäsi hänen vieressään, hän kosketti tämän leveitä hartioita, siveli tämän pitkiä vaaleita hiuksia.
Ihmisen ei pidä luopua unelmistaan.
Helsinki
Auton valot valaisivat tien valkoista keskiviivaa keskellä pimeyttä. Tieosuudella ei ollut lainkaan katuvaloja; ainoastaan tummanpuhuvaa metsää, horisontin aamuöinen kuulaus ja tien loputtomat katkoviivat, jotka imeytyivät tasaisena sarjana konepellin alle. Muut nukkuivat takapenkillä, Tero ajoi ääneti, vaihtoi silloin tällöin autostereoihin vaimeana soivaa musiikkia. Hän istui kuskin vieressä, katseli alla rullaavaa tietä ja piti tienviitoista lukua, kauanko vielä kestäisi, kun oltaisiin perillä. Viime päivät pyörivät hänen väsyneessä mielessään välähdysmäisinä kuvina, katkelmina, vaikutelmina.
Kallion ja Kruunuhaan sokkeloiset kadut, jugend-talot ja loputtomat pikkuputiikit, ravintolat ja pornokaupat. Hakaniemen tori ja ikuinen Oxygenol-mainosvalo maamerkkinä määrittämässä menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Pitkäsilta. Vankkaa duunarialuetta, demareiden ja puoluejyrien valtakuntaa. Merihaan surrealistiset, modernistiset kivijättiläiset vartioimassa merenrantaa. Kaisaniemi, Kluuvi, Esplanadi. Miten erilaista kuin hänen sisämaakaupungissaan, jossa ydinkeskustan halki saattoi kävellä alle viidessätoista minuutissa ja olla jo saman tien laitakaupungilla. Ja äärettömän meren tuoksu, jota hän ei voinut tuntea kapealla maakaistaleellaan kahden kotijärvensä välissä. Sataman laivat, kontit ja nosturit; vapauden ja matkaanlähdön tunne.
Häntä ärsytti ja huvitti helsinkiläisten itsetietoisuus, näiden takakireä puhetapa, joka tiputteli trendikkäitä slangisanoja ympäriinsä, mutta ainakin se oli vaihtelua pohjoishämäläiseen jäyhyyteen, johon hän oli tottunut. Kaikki olivat mestoilla, puhuivat pikakirjoituksella, kaikki olivat messissä. Ja silti kaikki oli jotenkin viehättävän naiivia pohjimmiltaan; kun helsinkiläisyyttä raaputti hieman pois, pinnan alta paljastui sama metsäläisen hämmentyneisyys ja viattomuus, joka oli ominaista kaikille suomalaisille. Helsinkiläisistä ei saanut newyorkilaisia tekemälläkään, vaikka nämä itse saattoivat kuvitella jotain tällaista.
Hän ei tiennyt, haluaisiko hän koskaan asua Helsingissä, mutta ainakin hän olisi vähän aikaa pois Tampereelta. Se oli tärkeintä.
Sihautus
Räpäytettiin. Välillä sihautettiin. Cheech ja Chong -arkkityypit alituiseen väsäilemässä. Flooran tuttu käry takahuoneissa, kaikkialla; lain rikkomisesta oli tullut maan tapa, josta oli epäviileää nipottaa, koska kaikki tekivät sitä. Se oli kuin käveleminen päin punaisia liikennevaloja suojatiellä. Kasvatettiin ikkunalaudoilla, tilattiin siemeniä netistä; kovimmilla friikeillä oli hydrot kotona, oli myydä myös kavereille. Häntä nauratti. Maanalaiset viherpeukalot, nuoriso harrastaa 4H-toimintaa. Polttelemisessa alkoi olla jotain boheemia porvaria; nämä kaverit eivät halunneet kaataa systeemiä ja tehdä vallankumousta. He tekivät rutkasti rahaa uusmediassa, omistivat omia firmojaan, käyttivät merkkivaatteita, seurasivat muoteja. Pilven polttaminen oli yhtä vallankumouksellista kuin cappuccinon litkiminen trendikahvilassa.
3.45
"Mä siunaan teitä kaikkia!", Merin veli Sasha julisti Pop-Klubin oven edessä kello 3.45 aamuyöstä. Sarastus oli hiljalleen valkenemassa taivaanrannassa. Porukat, popparit ja hopparit, maleksivat edelleen Pop-Klubin edustalla valomerkin jälkeen, istuskelivat portaikossa, tehtiin pelletemppuja, yleistä humalaista juoruilua, selvitettiin jatkopaikkoja.
Hän ei voinut olla panematta merkille, että Meri muistutti hieman Senjaa. Tämä oli ulkonäöltään kuin vuosikymmenen nuorempi painos Senjasta. Todennäköisesti ei kuitenkaan samanlainen emotionaalinen miinakenttä kuin Senja -- kukaan ei voinut olla -- mutta häntä kiusasi, että hän ei voinut suhtautua Meriin tämän omana itsenä, vaan eräänlaisena muistutuksena siitä, että hänellä oli aikaisempikin elämä takanaan kaikkine kipeine kokemuksineen.
Häntä ei -- kovin paljon -- kiusannut, että hänellä ei ollut tyttöystävää. Ahkera runkkaaminen piti liiat seksihalut pois mielestä, ja monesti hän oli aivan tyytyväinen saadessaan olla yksin omassa rauhassaan. Ehkä se oli paljolti mielialalääkkeiden ansiota, ehkä hän oli vain kasvanut aikuisemmaksi.
Hän ei ollut kertonut matkastaan kenellekään -- ja kuinka hän olisi voinut -- monesti hän pohti, oliko se tapahtunut todellisuudessa vaiko vain hänen omassa mielikuvituksessaan. Jos se oli ainoastaan unta, niin mikään ei ollut voinut muuttua; mutta hänellä oli muisto jonkinlaisesta kokemuksesta, joka oli syvästi järkyttänyt häntä. Jokin oli särkynyt, mennyt sijoiltaan, muuttunut. Eli tapahtuma olisi voinut yhtä hyvin olla objektiivisesti todellinen.
Mustat perhoset
Mustat perhoset asuivat kaupungissa. Saasteet olivat tummentaneet niiden kirjosiivet. Mustat perhoset laskeutuivat hänen päälleen, kun hän nukkui. Hän uneksi Elämän Tuhoajasta, mustista rautahämähäkeistä, jotka kuljettivat joukkoja taistelukentälle. Vihollisen sissit olivat täällä; surmattujen sotilaiden ruumiit oli lävistetty seisomaan keihäisiin, niissä oli kidutuksen jälkiä ja kärpäset parveilivat niiden ympärillä. Komentaja käski valella ruumiit bensiinillä ja sytyttää palamaan. Joiltakin ruumiilta oli revitty kielet suista ja puhkottu silmät pistimillä. Seuraavat kylästä he löysivät pääkallokasoja, osa murskana raskaiden telaketjujen jäljiltä. Liekinheittimet huolehtivat siitä, mitä oli vielä jäljellä kylästä.
Väistämätön
Totisesti, tämä maailma on hukkuva tuleen ja rautaan. Ajatellessani kouluaikojeni nöyryytyksiä, minulle tuottaa suurta tyydytystä varmuus siitä, että piinaajani -- niin ikätoverini kuin opettajakuntaan kuuluvat -- eräänä päivänä ovat väistämättä vanhoja ja avuttomia, laskevat alleen, ja pian vain tuuli laulaa heidän hautojensa yllä.
Leimautumisbileet
En tiennyt, mitä helvettiä täällä oikein tein. Minä kun halusin vain pari olutta. Rujon näköistä porukkaa kaikkialla. Keski-ikäisiä viiksimiehiä kauluspaidoissa, kaljupäisiä, ylipainoisia rillipäätyttöjä ruutupaidoissaan, sitten niljakkaita geelipääkeijukaisia muotivaatteissaan. Tuolla viimeisin nuori poliittinen broileri osoittamassa läsnäolollaan niin kutsuttua suvaitsevaisuuttaan. Ja olihan se jännää, kun ei tiennyt, oliko itsekin vähän "sellainen". Yksinäinen irvokkaan näköinen transvestiitti siellä täällä. Musiikki oli kammottavaa eurohumppaa, joka sai metsurihomot ja lävistetyt kaljupäätytöt syöksymään lavalle. Ahdistus kasvoi. Tunsin olevani kuin maalina ampumaradalla. Vältin katsekontaktia kenenkään kanssa ja häivyin äkkiä, kun yksi tyyppi käveli viereeni. Ehkä hän halusi työntää melansa anukseeni ja naida rynkyttää koko yön kunnes veri valui peräsuolestani, mutta tämä ei vastannut minun käsitystäni hauskasta. En ymmärtänyt homokulttuuriin liittyvää henkistä sadomasokismia enkä lumppu-maskuliinisuutta. Minun puolestani jokainen sai olla, millainen tahtoi ja tehdä, mitä tahtoi, mutta tämä ilta ja nämä ihmiset saivat minut tuntemaan itseni eläväksi kuolleeksi kävelemässä keskellä jotain friikkisirkusta. Minä halusin vain tavallisia asioita, elää tavallista elämää. Minä halusin tyttöystävän.
Olemassaolon kauhu
Se tulvii kaikkialta. Maailma on vahakabinetti, johon minut on suljettu. Hysteeriset lapset huutamassa korviini käsittämättömiä asioita. Aasi syö täytekakkua. Supermalli syöksyy näyteikkunan läpi. Poliisit kantavat tekopeniksiä, mittaillaan kenellä on suurin. Kärpäset laskeutuvat kunnanjohtajan päälle ja peittävät tämän kokonaan näkyvistä!
Loppu on tulossa! Irstailkaa, homoilkaa, lesboilkaa; millään ei ole enää mitään väliä! Sillä rangaistus odottaa pian irstasta lihaa ja maanpäällisen Helvetin tulessa te palatte, palatte, palatte! Totisesti minä sanon teille, synnin palkka on kuolema! Ruoskikaa itsenne verille, pukeutukaa jouhipaitaan! Inferno on pian yllämme!
Copyright © 2002 Harri Teikka