Harri Teikka: Harri Teikan nettipäiväkirja 5
16.8. 2008
"Taivaalliset ilot ovat sanomattomat ja lukemattomat, mutta niistä ei mitään tiedä eikä niihin usko sellainen ihminen, jolla ei ole muita kuin ruumiin ja lihan iloja, sillä hänen sisäiset osansa, kuten äsken jo mainitsin, ovat kääntyneet pois taivaasta maailmaa kohti, siis taaksepäin. Sillä ken elää kokonaan ruumiinsa ja lihansa huvituksissa, eli toisin sanoen rakastaa vain itseään ja maailmaa, hän ei löydä iloa muista kuin voitosta, kunniasta ja ruumiinsa sekä aistimiensa nautinnoista. Ne sammuttavat ja tukahduttavat taivaaseen kuuluvat sisäiset ilot siinä määrin, ettei hän usko sellaisia olevan olemassakaan. Sen tähden hän suuresti ihmettelisi, jos hänelle sanottaisiin, että sittenkin on vielä iloja jäljellä, kun kunnian ja voiton ilot ovat kadonneet. Vielä enemmän hän olisi ihmeissään, jos saisi kuulla, että taivaan ilot, jotka niiden sijalle astuvat, ovat lukemattomat ja sitä laatua, ettei ruumiin ja lihan iloja, jotka kunniasta ja voitosta saadaan, voi niihin verratakaan. Syy siis on selvä, miksi ei tiedetä, mitä taivaan ilot ovat."
- Emanuel Swedenborg: Taivas, Sen Ihmeet, ja Helvetti: 398 (1758)Kyllä kiima polttelee uskovaisen nivusia siinä kuin pakanankin, mutta kun jälkimmäinen ei epäröi tyydyttäessään tätä tarvetta toisen kanssa tai omin käsin, edellinen rakentaa sen ympärille kokonaisen häpeän ja itseinhon masokistisen järjestelmän, jossa kaikki kiertyy "synnin" kavahdettavan käsitteen ympärille. "Kiellettyä hedelmää" kohtaan tunnettua himoa hävetään, vaikka hämärässä kädet hakeutuvat väkisinkin peiton alle, ja on suuri saavutus, kun rukouksen avulla on taas pelastuttu "itsesaastutukselta". Miksihän seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyy erityisesti tiukimmissa ja ahdasmielisimmissä uskonnollisissa yhteisöissä?
Pohjimmiltaan uskonnollinen ja sukupuolinen ekstaasi ovat sukua toisilleen: kummassakin mennään rationaalisen järjen tuolle puolen emotionaalisiin (ja ruumiillisiin) äärikokemuksiin. Valaistuskokemus ja orgasmi muistuttavat toisiaan. Seksi on maalliselle, uskonnosta vieraantuneelle ihmiselle ainoita keinoja vapautua materialistisen järjen vankilasta: kun hän ei usko kuolemanjälkeiseen elämään ja tajunnan mahdollisuuteen ruumiin ulkopuolella, sukupuolisuuden kautta hän voi ainoastaan saada kokea taivaallisen hurmion katoavan hetken ajan.
Ekstaattinen tila on täydellisen keskittymisen tila. Silloin eivät ole mielessä polttoaineen ja leivän hinnat, lähialueiden poliittiset kriisit, virkanimitykset tai puutullit. Ekstaattinen tila on pyhyyden tila. Ekstaattinen tila vie mundaanin, banaalin, typerryttävän arkipäiväisyyden tuolle puolen. Ekstaattisen tilan saavuttamiseen voi liittyä jotain hävettävää, sosiaalisten normien ja sopivaisuuden rajat ylittävää; pahimmillaan jotain hajottavaa tai itsetuhoista. Silti ekstaattinen tila voi olla elämää ylläpitävää ja vahvistavaa, synnyttää ihmisen uudestaan. Ekstaattiseen tilaan liittyy tunne yhteydestä: paitsi toiseen, myös johonkin korkeampaan.
Meissä eläimen luonto ja vaisto ovat rinta rinnan johonkin korkeampaan todellisuuteen pyrkivän luonnon ja vaiston kanssa. Tämä ihmisyyteen olennaisena osana kuuluva ristiriita aiheuttaa ahdistusta monissa.
Toisaalta maallistuneessa, narsistisessa kilpailuyhteiskunnassa henkisyys on unohdettu ja seksistä on tullut suorittamista kaiken muun ohessa, ikään kuin rahan perässä juoksemisen yhtenä sivutuotteena. Äärikokemuksia tarjoavat myös päihteet, osana "urbaania elämäntapaa". Varakkaan toimitusjohtajan kokaiinipöllyssä suorittama yhdyntä ekslusiivisesta yökerhosta isketyn supermallin kanssa on tämän statushakuisen bling bling -elämäntavan huipentuma, johon pyritään.
Himon orja ei milloinkaan löydä tyydytystään. Kun pornokärpänen puree, kaikkea on saatava enemmän, lisää, rajumpaa, rivompaa. Mitä enemmän maalliset halunsa kieltää ja tukahduttaa, sitä enemmän ne piinaavat tuskaisissa fantasioissa ja päiväunissa, jotka tunkeutuvat väkisin tajuntaan. Eros saa hysterian muodot. Katseesta tulee epäterve, kun potentiaalisia himon kohteita ilmaantuu kaikkialla. Sielussa oleva tyhjyys halutaan epätoivoisesti täyttää, yksinäisyys poistaa hinnalla millä hyvänsä. Laukeamisen jälkeen kaikki halu lakkaa, mieli vapautuu sitä piinanneista loputtomista sanoista, vastakohdista on tullut yhtä, sielu sulanut osaksi kaikkeutta, nirvanaa. Ainakin hetkeksi aikaa on vapaa tarpeista, haluista, pyrkimyksistä, kiimasta -- kunnes kaikki alkaa taas uudestaan.
Mutta mihin tästä lihan hekumallisesta yhtälöstä jäivät hyvyys, oikeudenmukaisuus -- ja rakkaus?
4.9. 2008
"Jos mieli on kurinalainen, sydän kääntyy pian pois pelosta kohti rakkautta."Se onanistinen teräsbetonipainajainen, jossa elämme, ei voi jatkua. Puhtaan kokemuksen tarve. Uudet muodot nousevat esiin hämäryyden vuosta. Minä elän, hengitän. Esteettinen muutos ei yksinään riitä, mutta se voi laukaista esiin laajemmankin näkemyksen. Huoneissa, joissa tukahdumme, täytyy avata ikkunat. Me suremme sateista kesää, mutta kylmä, liki hyinen sadevesi kirkastaa mielet, avaa silmät. Joskin matalapaine masentaa.
- Mestari EckhardtTämä sama paikka vuosia sitten unohdetuissa valokuvissa, muistojen tallelokeroissa. Minä vuonna nolla, minä vuonna yksi. Aloittaa uusi elämä käännekohdan jälkeen. Pimeyttä, pelkoa, ahdistusta, rikinkatkua. Etsiä oman mielensä tyyntä keskusta kaiken mielipuolisuuden jälkeen. Luopua vihasta. Kuinka? Kipu. Miten saada entinen energia takaisin? Pelko siitä, että on tullut vanhaksi; että ei fyysisesti jaksa yhtä paljon kuin ennen; että ruumiin kasvava hauraus vaikuttaa myös mielen kirkkauteen, terävyyteen.
Hakea voimaa irrationaalisesta -- tai tarkemmin ottaen siitä, mikä teille on irrationaalista, mutta suurelle osalle maapallon väestöä elävää ja todellista. Om vajra sattva hum -- parantava mantra. Paranna minut, anna minulle energiani takaisin. Energy is eternal delight. Rukoilen yötä päivää, koko elämä hiljaista rukousta.
Eläimen kiima ja alkukantainen halu iskeä hampaat vastustajan kurkkuun kamppailee jonkin korkeamman luonnon kanssa. Se sanoo: älä alennu heidän tasolleen, heidän häiriintyneeseen vaistoelämäänsä, ahneeseen, itsekkääseen, pahansuopaan. Miten kaukana onkaan se, että rukoilee vihollistensa puolesta, tuntee myötätuntoa kaikkea ja kaikkia kohtaan. Näkee ja ymmärtää tämän teoriassa, mutta käytännössä on siitä valovuosien päässä. Niiiiin kulunut klisee: miten tulla hyväksi ihmiseksi? Otsalohkossa jomottaa -- aika ottaa Burana-Caps.
Voiko pysyä liikkeellä pelkän tahtonsa varassa? Voiko pysyä hengissä pelkän tahtonsa varassa? Tahtoa itsensä terveeksi? He sanovat, että kun Gurdjieff oli kuollut, hänelle tehtiin ruumiinavaus ja todettiin, että hänen sisäelimensä olivat täysin tuhoutuneet, ja että vuosia hän oli pysynyt hengissä pelkän tahdonvoiman ja henkisen energian varassa.
On voitettava materialismi sekä arkiajattelun että ideologian tasolla. On kieltäydyttävä uskomasta ruumiin rappioon. On uskottava tahdon ja rukouksen voimaan. On uskottava elämään. Rakastaminen on kaikkein vaikeinta, koska useimmille rakkaus merkitsee vain jotain romanttis-eroottis-narsistista humahdusta, joka on täällä hetken ja sitten katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin. On itse muututtava rakkaudeksi.
20.9. 2008
Hän tarttui kämmenillään meheviin perseposkiinsa ja levitti ne, jotta saisin kunnon silmäyksen hänen vittuunsa ja anusreikäänsä.
24.10. 2008
Ja vitut. Iltapäivälehden otsikoissa taas revitellään jonkun julkimon kovia kokemuksia: masennuksia, terapiaa, vaikea perhetausta -- tiedättehän. Aivan kuin minun elämästäni (tai satojentuhansien muiden), mutta vain sillä erotuksella, että minä en ole julkimo eikä minun tunnustuksistani makseta. Likasangosta löytyisi ammennettavaa aivan omasta takaa, jauhettavaa narsistiseen myllyyn, hekumoitavaa sosiaalipornon ystäville, mutta ketä se mahdollisesti kiinnostaisi?
25.10. 2008
Päällään vain sukkanauhaliivien ylläpitämät sukat rouvat asettuivat nelinkontin parisängylle pyllistäen massiiviset perseensä minuun päin. Ja mikä näky se olikaan! Kullini seisoi kivikovana odottaen vain, että pääsisi painumaan sisään liukkaaseen ihanuuteen. Päätin painaa kyrpäni ensiksi sisään Marjatan litisevään piirakkaan, joka oli lähimpänä minua ja aloin naida hitain panoliikkein. Pirkko katseli meitä hyväillen samalla omaa märkää vittuaan, antaen sormen käydä välillä persereiässään. Pidin lujasti kiinni Marjatan ladonoven levyisistä lantioista painaessani kyrpääni yhä peremmälle emättimen syvyyksiin. Marjatta voihki yhä kuuluvammin vitun litistessä ja vuodattaessa mehujaan. Hän hoki toistuvasti nimeäni orgasmin lähestyessä.
Yhtäkkiä Marjatta veti perseensä minusta irti jättäen pillunnesteistä märän mulkkuni roikkumaan yhä jäykkänä mutta avuttomana. Vaan riemu ei jäänyt tähän, kun Marjatta painoi minut lujalla otteella selälleni sängylle, tarttui hepistäni kiinni ja työnsi sen takaisin vittuunsa, aloittaen rajut ratsastusliikkeet ylläni suurten tissien vain hölskyessä aivan kasvojeni edessä. Vuoteen päädyssä olevasta peilistä näin, kuinka Marjatan lantio teki rytmikkäitä kahdeksikoita mulkkuni pumpatessa tämän pakaroiden välissä.
5.11. 2008
Olen taas runkannut niin ankarasti, että kyrpäni on ollut irrota ja pudota pois. Lempirunkkausmateriaaliani minulle parin viime vuoden aikana ovat tarjonneet ilmaiskuvia ja videopätkiä sisältävät ns. MILF-, Mature- ja BBW-saitit; sellaiset kuin esimerkiksi Mature.nl. Mitä nämä termit oikein tarkoittavat? Antaakapa, kun setä selittää.
MILF on lyhenne sanoista "Mothers I'd Like To Fuck" ("Äidit, joita haluaisin naida"), ja tarkoittaa yleensä ns. kotirouvatyyppiä, hieman vanhempia naisia kuin pornossa on normaalisti totuttu näkemään: ikähaitari on ehkä kolmestakymmenestä vuodesta ylöspäin. Tosin MILF-kuvissa saattaa nähdä hyvinkin nuoren näköisiä malleja, ja nykyään onkin hyvin vaikea aina erottaa, onko nainen 17 vai 37. Kauneus-, terveys- ja kuntosalibisnekset ovat tehneet tehtävänsä. Siksi ei aina innostu MILF-kuvista, vaikka mallit olisivat kuinka nättejä tahansa, koska itse kaipaan rasvaisempaa ja roisimpaa materiaalia.
Mature tarkoittaa "kypsää" ja on monesti tässä yhteydessä synonyymi MILF:ille, vaikka Mature-kuvissa mallit ovat yleensä selvästi iäkkäämpiä, jopa isoäitejä. BBW taas merkitsee "Big Beautiful Woman" ("Suuri kaunis nainen"), ja merkitsee käytännössä katsoen ylipainoisia tai lihavia malleja (XXL-mallit ovat vastaava termi, jota käytetään muotialalla). BBW saattaa olla nuorempikin nainen, teini-iästä ylöspäin, kunhan tällä vain on oikealla tavalla kilot kohdallaan. Kuten MILF, BBW voi myös olla venyvä käsite (jos sallitte mauttoman sanaleikin), ja usein BBW-kuvissa (tai sellaisiksi väitetyissä) näkee naisia, joita ei hyvälläkään syyllä voi sanoa juuri edes ylipainoisiksi; tosin muotialalla on liian kauan ihannoitu sellaista sairaalloista laihuutta, joka on saanut aivan normaalipainoisetkin tytöt ja naiset pitämään itseään lihavina, usein kohtaloikkainkin seurauksin. BBW-mallit siis vaihtelevat kooltaan tavallisesti vain hieman arkipäiväisen tukevista naisista sairaalloisen lihaviin, jopa satoja kiloja elopainonaan omaaviin laardikasoihin.
Mikä on MILF-, Mature ja BBW-ilmiöiden suosion takana? Useat aikuisviihteen kuluttajat ovat kyllästyneet ns. vaniljapornoon, jossa mallit ovat toinen toistensa klooneja: samalla tavoin blondattuja, pitkäsäärisiä, kuntosalilla trimmiksi treenattuja yleensä parikymppisiä malleja, joiden rinnat on pumpattu täyteen silikonia. Nämä naiset edustavat nykyaikaista länsimaista kauneuskäsitystä, tai ainakin sitä, mitä naisen oletetaan olevan median luomissa vääristyneissä ihanteissa. Näiden rinnalla MILF, Mature ja BBW edustavat realismia: naisia, joita todennäköisemmin saattaa nähdä arkipäiväisissä ympyröissä, kaduilla, supermarketeissa, kotirapussa. Tavallisia naisia, joiden vartalo ei edusta muotilehtien tyrkyttämää ihannetta, naisia jotka eivät ole enää välttämättä niin nuoriakaan.
Ja juuri tämä arkipäiväisyys on niin kiihottavaa. Kuinka moni koulupoika on runkannut itsensä uneen fantasioiden juuri ylipainoisesta keski-ikäisestä ruotsinopettajattarestaan ja tämän muhkeista muodoista, suurista rinnoista ja leveästä takapuolesta? Tämä on yleisempää kuin myönnetäänkään. Ehkä Freud oli oikeassa puhuessaan Oidipus-kompleksista: ehkä tällaiset nuorten miesten fantasiat kertovat näiden alitajuisesta tarpeesta yhtyä äitiinsä, sillä mitä muuta nämä fantasioiden uhkeat, muhkeat vanhemmat matroonat ovat kuin äidin korvikkeita? Muistan Fellinin Amarcordista kohtaukset, jossa koulupojat tuijottavat kiimoissaan vanhempien kylännaisten muhkeita takapuolia ja rehevän vaalean tupakkakauppiaan valtavia rintoja. Russ Meyerin filmeissä naispääosan esittäjien jättimäiset maitorauhaset taas edustavat tyypillistä tissifiksaatiota, Freudin määrittämään oraaliseen vaiheeseen ja imettämiseen liittyvää. Ehkä BBW- tai XXL-kokoisiin naisiin liittyvät fantasiat merkitsevät paluuta arkaaisempaan naisihanteeseen kuin mitä nykyaikainen hoikka ja urheilullinen malli edustaa: Rubensin maalausten uhkeisiin malleihin tai jopa kivikautiseen Willendorfin Venukseen, rehevään imettävään äitihahmoon leveine lantoineen.
Tosin voisi sanoa kyynisesti: iloitkaa, sekä lihavat että vanhemmat naiset, nyt teilläkin on oikeus tulla esineellistetyiksi seksiobjekteiksi.
Jotkut sanovat naisen saavuttavan sukupuolisen huippunsa vasta neljänkymmenen ikävuoden tienoilla, toisin sanoen iässä jossa tästä ei enää ole synnyttäjäksi. Nuoret tytöt ovat estoisia ja elävät päiväunissa kaivaten unelmaprinssiä, epätodellista fantasiaa. Vanhemmat naiset tuntevat jo elämän realiteetit, ovat hyväksyneet itsensä lihallisina, halullisina olentoina (elleivät ole uskonnollisella kasvatuksella tai nuoruudessaan "kiltin tytön" estoisella ja siveällä ihanteella loppuiäkseen pilattuja).
Kiihottavimpia minusta ovat pornokuvat ja videoklipit 45-65 -vuotiaista rehevistä naisista. Malleina sitä vanhemmat mummot (poikkeuksia tietysti löytyy) alkavat mennä tässä yhteydessä jo inhorealismin puolelle. Paras kuvakulma on se, jossa pillun mehukas karvapiirakka paistaa mehevien, paksujen pakaroiden välistä. Uneksin, kuinka saisin painaa kivikovan kyrpäni takaapäin tuohon ihanuuteen, märkänä litisevään, vitunmehuja valuttavaan kypsään pilluun, samalla kourien suuria rintoja törröttävine nänneineen.
Mature-kuvien kiihottavuutta lisää näiden rivo häpeämättömyys vaikka keski-ikäisen pankkivirkailijan näköisistä naisista tilanteissa, joissa näitä ei voisi tavallisesti mitenkään kuvitellakaan: vanhemmat naiset jo hieman rupsahtaneine (mikä lisää kuvien riettautta) mutta uhkeine vartaloineen; sukkanauhaliiveissä, korseteissa ja muissa seksiasusteissa pulleine häpykumpuineen ja riettaasti rehottavine häpykarvoineen, pillujaan levitellen, dildolla masturboiden, reheviä perseitään suoraan kameraan pyllistäen. Creampie- (eli "kermapiiras"-) kuvissa tuoreen sperman täyttämät vaginat, paksuja reisiä pitkin valuva siemenneste.
10.11. 2008
Minä en ole nero. Jos olisin nero, sen sijaan että kituutan vuodesta toiseen yhteiskunnan almuilla kuten nyt, olisin tehnyt jo ison kasan rahaa pörssipelissä tai kusettamalla ihmisiä sellaisilla idioottimaisilla asioilla kuin tosi-TV tai kännykkäpeleillä tai perustamalla it-firman buumin ollessa vielä voimissa ja myynyt sen sitten isolla rahalla ulkomaille.
11.11. 2008
Minulla on Buddha yhdellä olkapäällä ja Shiva toisella.
Kuten kaikki muutkin, omistan kaksi minää. Ensimmäinen on ego, arkitajunta. Se tahtoo, ahdistuu, se on särkynyt ja sitä on koko elämäni ajan loukattu ja häväisty. Samoin se on itse loukannut ja häväissyt. Se räpistelee karman verkossa. Se on hetkellinen ja ohimenevä. Sitten on toinen minä. Se on kuin maanalaisessa luolassa oleva ääretön valtameri, peilityyni, loputtoman rauhan vallassa oleva ja ikuinen.
Kaikki taiteellinen toiminta pohjautuu narsismiin.
Idols: läpituotteistettua paskaa spektaakkeliyhteiskunnan aivopestyille kansalaisille.
Narkissos ADHDiskossa.
_____
Pojan vaaleat perskannikat vilkkuivat rouvan massiivisten reisien välissä. Naisen pehmeiden pakaroiden puolikaarten yllä näin, kuinka pojan kulli painui vittuun naisen sormien samalla hyväillessä tämän kiveksiä. Poika voihkaisi, kun nainen painoi yllättäen sormensa tämän persereikään.
13.11. 2008
Vuosi sitten kuoleman varjo lensi ylitseni. Marraskuu 2007 oli täynnä pahaenteistä odotusta. Yksinäisyyden ja klaustrofobian äärimmäinen tunne, kuin yrittää murtautua ulos vankilasta jään alta. Joku kuoli. Se joku oli lähimmäiseni. Ja niin kuin tämä ei olisi yksinään riittänyt, sen jälkeen tapahtumaan liittyvän pahansuovan (ja todennäköisesti sairaan) ihmisen järjestämä painajaismainen vuoristorata-ajelu, jossa Harri sai kunnolla takkiinsa. Asioita, joista voi puhua harvoille. Ei oikeita nimiä eikä paikkoja, ei johtolankoja. Entä nyt? Kuinka kauan toipumiseen tarvitaan, ja voiko ihminen ylipäätään olla entisensä sellaisten kokemusten jälkeen?
Tähän voi sanoa, että, kyllä, ovathan toisetkin ihmiset kokeneet rankkoja asioita, ja että siksi minulla ei ole oikeutta valittaa, mutta jokaisen helvetti on aivan oma ja yksityinen. Tämä ei ole se sama marraskuu, vaan ollaan vuotta viisaampia(?) ja vanhempia; no, ainakin jotain on muuttunut, ja Harri yrittää parhaansa mukaan pelleillä, irvailla ja rienata vanhaan tapaansa, mutta monesti nauru tuntuu juuttuvan kurkkuun. Silti, pakko yrittää, vaikka olisi narri, joka edelleen hakkaa päätään siihen vanhaan mäntyyn.
15.11. 2008
Marjatta makasi raukeana sängyllä tummakarvainen vittu sperman kuorruttamana ja siemenneste valuen hiljalleen mehukkaiden pakaroiden vakoon.
16.11. 2008
Alekto, Megaira ja Teisifone, osa 2
Ilmaisuja, joiden käyttämistä teksteissä on jatkossa vältettävä: "Haisusetien omat tapaamiset", "Hassan Hasselblad, hassuna hasaan ja hässimiseen", "himonamu", "kiimapillu", "Maija Mäihäpommi", "Nussikaa irstasta lihaa!", "Onko teillä onanointiongelmia? Ojennamme auttavan kätemme!", "Onaniapommi räjähtää, spermat kattoon mäjähtää", "Ootteko onanoinu? (kiljuu kiinalainen silmät suurina)", "peppuseksin kruunamattomat kuninkaat", "pepusto" (tai "Gloria Pepusto"), "perslihoihin kiinni!", "perssika", "pilluvittu", "siirryn virtsuaalitodellisuuden puolelle", "terskasta tuli tavarat", "vitusto".
Voi vittujen kevät ja perseiden takatalvi.
17.11. 2008
Suomi marraskuussa on jäätynyttä harmaata läskisoosia. Tönkkösuolattujen kansalaisten marssi pimeässä kotoa toimistoon ja takaisin, Sunnuntai-iltana keskustassa vain joku yksinäinen koirankusettaja ja etnisen pubin ulko-oven edessä hytisevät tupakoivat punkkarit. Yksinäisyys, eristyneisyys, vieraantuneisuus, klaustrofobia. Kadehtia heitä, jotka ovat nyt kotona lämpimässä tyttöystävän tai vaimon kanssa. Popcornien tuoksu rappukäytävässä. Minä tulen yksinäiseen yksiööni kuin kummitusjunaan. Ainoa ystävä on aina humalassa ja tämän jurrisia paskapuheita ei jaksa kuunnella.
Äidin ohitse elämä on kävellyt; sunnuntai-illat tv:n, Idolsin, Tanssii tähtien kanssa ja Maajussille morsiamen ääressä. Kannattaa perussuomalaisia ja vastustaa maahanmuuttajia: pitkä matka 70-luvun kukkahuivien, Suomi-Neuvostoliitto-Seuran ja venäjäntuntien päivistä. Punainen utopia haudattiin aikapäiviä sitten suurine puheineen "solidaarisuudesta", "kolmannen maailman nälästä" ja "Lautasesta Guatemalan verta". Onnen päivät, jenkkiraudat, hampurilaiset ja rockabilly toivat henkireiän kaalikeitolle löyhkäävään ummehtuneisuuden aikaan, ja tällä tiellä ollaan vieläkin.
Nyt työväenluokan, duunareiden ja sosialismin asian on omaksunut Kansallinen Kokoomus (mistä johdonmukaisena tuloksena sitten lienee kansallissosialismi?); työmiehen hikinen rukkanen vedetty toimitusjohtajan manikyroityyn käteen, joka vain hetkeä sitten piteli osakepapereita ja vapaussotamitaleita. Reserviupseerien maa, joka tuottaa kustannustehokkaasti itsensä yhteiskunnan leivistä ulkoistavia itsemurhaajia ja Pisa-vertailuissa menestyviä kouluampujia.
Jos uudet vaalit järjestettäisiin nyt, kansa valitsisi kännykkällä (+ppm) presidentiksi vaalean uskovaisen showtanssijattaren ja ministereiksi Big Brother -talossa peiton alla kähmivät bling bling -pissikset. Mainostoimisto Flop HellSinkin' ja valkoisina hohtavat vampyyrinhampaat veisivät hyvin treenattuina ja stailattuina heti saman tien Pohjois-Atlantin puolustusliittoon, viis sinkkiarkuista.
Pian on itsenäisyyspäivä ja leivoksia syövä tuulipukukansa liimautuu tv-vastaanottimiensa ääreen seuraamaan iltapukujen ja kunniamerkkien kättelymaratonia. Eivätpä tienneet Mannerheim-ristin ritarit aikoinaan Kannaksen metsissä kasapanoksia väsäillessään, että he raivaisivat kansakunnan tietä 7 Päivää -lehdelle ja blondatuille silikonirintaisille tosi-tv -julkkiksille, joilta kiimaiset keski-ikäiset poliitikot vonkaavat tekstiviesteillä.
Kaamospakkasen pimeydessä sudet tuijottavat metsänrajassa kerrostalojen sinisinä välkkyviä ikkunoita samaan aikaan, kun syrjäytyneet vetävät kaupungin vuokrataloissa viinaa: katosäoothyväjätkäprrrkelemuttasattanasäootkusipääprrrkele. Kun juhlat ovat ohi, katuja peittävät jäätyneet kusivanat ovat ainoa asia, mikä on jäänyt todistamaan citykulttuuria. Alkoholin veroalennuksen jälki korjataan tapaturmaklinikoilla ja hautaustoimistoissa, kun suomalaisia opetetaan eurooppalaiseen juomakulttuuriin. Nyt kunnon perisuomalaisen viikonloppukännin lisäksi tissutellaan kaikki arkipäivät: näin ne kulttuurit integroituvat. Vastakkainasettelun aika on ohi.
_____
"Pilluntäytteeksi pitäisi saada jotain", Marjatta huokaisi käheällä äänellä. Kaija teki työtä käskettyä ja kaivoi jostain kaapin uumenista megakaliiperisen tekokyrvän, joka oli päällystetty aidontuntuisella materiaalilla, kostutti ja pyöritti sitä ensin suussaan, sitten työnsi märän ja lämpimän keinoelimen Marjatan vittuun takaapäin tämän asetuttua nelinkontin valmiiksi sängylle iso perse pystyssä. Kaija alkoi määrätietoisilla liikkeillä työnnellä tekokyrpää Marjatan emättimessä ja tämä alkoi huokailla ja valittaa hiljaa.
18.11. 2008
Narsismi on ominaisuus, johon tunnun törmäävän koko ajan kaikkialla. Olen lukenut aiheesta jonkin verran, olen tuntenut narsisteja, ja ehkä joskus näen sellaisen myös katsoessani peiliin.
Narsistit tuhoavat kaiken ympärillään ja muutenkin saavat aikaan pahaa jälkeä kanssaihmistensä elämässä. Viehättävä ja karismaattinen ihminen, johon on helppo ihastua, paljastuu ennen pitkää hirviöksi. Hän käyttää hyväksi, alistaa, valehtelee, pettää, vähättelee, haukkuu, lyö (joko sanoilla tai nyrkeillä), muuttaa kanssaihmistensä elämän kaikin tavoin helvetiksi. Hän on itsekeskeinen paranoidi, joka kuvittelee kaikkien juonivan häntä vastaan. Kukaan muu ei ole mitään, vaikka narsisti suitsuttaakin maasta taivaisiin niitä ihmisiä, joiden katsoo olevan itselleen hyödyllisiä. Kun tämä ihminen on käyttänyt hyödyllisyytensä loppuun narsistin silmissä tai ei enää suostu tanssimaan narsistin pillin mukaan, hänestä tulee narsistin vihollinen.
Narsisteilta näyttää puuttuvan monissa tilanteissa sellainen itsehillintään liittyvä ominaisuus, jota kutsutaan impulssikontrolliksi. Koska kaikki on saatava nyt ja heti. Narsistille ihmiset ovat leluja, joilla leikitään hetki ja paiskataan sitten nurkkaan, kun ollaan kyllästytty.
Tässä ajassa ja kilpailuyhteiskunnassa on jotain sellaista, joka ruokkii narsistista käytöstä ja mielenlaatua. Ja siksi "narsisti"-määritelmää pitäisi täsmentää ja tarkentaa jollakin aivan uudella käsitteistöllä, koska sellainen tuntuu olevan niin yleistä. Ehkä lapset kasvavat narsisteiksi muun muassa siksi, että näiden vanhemmat vaativat näiltä kaikenlaista suorittamista, näyttävyyttä ja komean fasaadin ylläpitämistä rakkauden antamisen sijaan.
Narsisti on näyttävän ulkokuoren alla sisältä tyhjä.
19.11. 2008
Narsisti ei kykene tuntemaan empatiaa. Hän kyllä pystyy esittämään myötätuntoista, jotkut narsistit erittäin uskottavastikin, mutta todellisuudessa hänen sisällään ei tällöin tapahdu mitään. Minkäänlaisia tunteita ei esiinny, hänessä ei ole ollenkaan inhimillistä lämpöä. Myötätunnon esittäminen on hänelle osa peliä, jota hän pelaa koko ajan tavoitteisiinsa päästäkseen.
Philip K. Dickin romaaniin pohjautuvassa elokuvassa Blade Runner androideiksi epäiltyjä testataan kokeella, jolla mitataan näiden kykyjä tuntea empatiaa. Lopussa käy ilmi, että pieni joukko androideja on ehkä kehittänyt kyvyn tunteisiin ja näin ollen myötätuntoon. Empatia on olennainen tunne Dickin kirjoissa, joka erottaa ihmisen koneesta. Empatian puute tekee narsisteista jonkinlaisia pseudoelämää eläviä kylmiä ihmisen kuoria, jotka ovat olemassa, mutta eivät pysty tuntemaan.
Narsismin äärimmäinen muoto on psykopatia. Psykopaatti on kykenevä jopa tappamaan tuntematta minkäänlaista myötätuntoa uhriaan kohtaan, saati sitten katumusta. Cormac McCarthyn romaanissa Menetetty maa esiintyy psykopaattinen ammattitappaja, joka pystyy surmaamaan ihmisiä täysin ilman minkäänlaista katumuksentuntoa. Tappajan vastineena kirjassa on maanläheinen, mietiskelyyn taipuvainen vanhan koulukunnan sheriffi, joka pohtii, edustaako tappaja ehkä jotain aivan uutta ihmisrotua tai tyyppiä, jollaista ei ole aikaisemmin ollut. Kenties tämä edustaakin: uuden ajan loputtomasti suorittavaa narsistis-psykopaattista ihmiskonetta tai androidia, joka ei kykene myötätuntoon, koska tällaista ominaisuutta ei ole milloinkaan edes ohjelmoitu tähän.
Ei ole kauan siitä, kun liike-elämä suorastaan etsi psykopaatteja palvelukseensa. Tyylikkään lipeviä paskanpuhujia, joilla on rajaton kunnianhimo, ja jotka myyvät vaikka isoäitinsä makkaratehtaalle ja painavat itse lihamyllyn nappia. Mikä onkaan sopivampi ominaisuus armottomien pörssidiilien maailmassa, jossa raha liikkuu sekunnin murto-osissa bitteinä ympäri maapalloa, ja pörssikurssien pienimmätkin heilahdukset työntävät tuhansia kilometritehtaalle jossain toisella puolella maailmaa.
Narsistille työnsä menettävät ihmiset ovat pelkkiä pelinappuloita, jokainen on ilman sääliä korvattavissa ja uhrattavissa. Narsistinen kenraali on valmis silmääkään räpäyttämättä tuhoamaan kokonaisia pataljoonia omia miehiään yhden ainoan kukkulan valloittamiseksi. Hitlerille oli yhdentekevää, vaikka koko Saksan kansa olisi tuhoutunut, kun hän tajusi huhtikuussa 1945, että sota hävittäisiin. Sama kansa, jonka hän oli viitisentoista vuotta sitten viekoitellut ja hypnotisoinut suurilla sanoilla ja lupauksillaan Lebensraumista ja tuhatvuotisesta valtakunnasta, sanoilla jotka paljastuivat tyhjyyttään kalskahtaviksi. Hitlerille Saksan kansa suorastaan ansaitsi tuhoutua, koska he olivat pettäneet hänet.
Tällainen täydellinen itsekeskeisyys ja solipsismi on narsistin keskeinen ominaisuus. Narsistit rakastavat esiintyä ihmisten auttajina tai hyväntekeväisyyden harjoittajina, mutta tämä on hänelle vain tapa pönkittää omaa valtaansa ja muiden riippuvuutta hänestä, ja narsistin maailmaan mahtuu todellisuudessa vain yksi ihminen, hän itse. Teräsmiehen Yksinäisyyden linnake on nimen omaan ylhäisen yksinäinen eikä siellä voi milloinkaan olla sijaa kenellekään muulle.
Narsisti voi elää itsekkäässä valheessaan vaikka koko ikänsä, mikäli hän onnistuu jatkuvasti huijaamaan tai alistamaan toiset ihmiset pelinappuloikseen eikä joudu kohtaamaan sellaista syvää kriisiä, joka pakottaa hänet katsomaan omaa tyhjyyttään silmiin. Narsisti on kuin hemmoteltu, kiukutteleva lapsi, joka on aina tottunut saamaan kaiken. Kun elämä ottaa nämä kuin syntymäoikeutena saadut -- tai todennäköisemmin anastetut -- lelut häneltä pois eikä niiden saaminen takaisin olekaan itsestäänselvyys, hän luhistuu oman tyhjyytensä painon murskaamana. Narsisti on musta aukko, joka imee kaiken valon sisäänsä, mutta ei voi antaa mitään ulos.
23.11. 2008
Olen koko ikäni kamppaillut vihaani, katkeruuttani ja aggressiotani vastaan. Ymmärrän, millaisia tunteita kouluampujat ovat käyneet läpi. Myös minä olin kiusattu ja ulkopuolinen. Ulkopuolinen olen edelleenkin. Kun puhuin teksteissäni rakkaudesta ja tarpeesta muuttua itse rakkaudeksi, en tarkoittanut että pystyn todella rakastamaan tai tuntemaan rakkautta. Rakkaus on olemassa minulle jonkinlaisena abstraktina ihanteena tai päämääränä, samalla tavalla kuin valo on sokealle. Se, mikä yleensä pelastaa minut vihalta ja sen aiheuttamalta aggressiiviselta ja itsetuhoiselta käytökseltä, on kykyni etäännyttämiseen ja itseni ulkopuolelle siirtymiseen, jatkuva tarpeeni analysoida ja abstrahoida. Pystyn suhteellisen nopeasti suggeroimaan itseni ajattelemaan muita asioita, teeskentelemään ettei vihaani ole olemassakaan. Minä olen vieraantuneen skitsoidin ihmisen perikuva.
Viha ja väkivalta ovat geeneissä. Yksityiskohtia paljastamatta, tiedän omista sukujuuristani, mistä nämä tuntemukset ja taipumukset tulevat, ja olen tietoinen historiasta esimerkkeineen. Pula-aika ja sodat brutalisoivat ihmiset: kamppailu olemassaolosta oli julmaa, vahvat purkivat katkeruutensa heikompiinsa, vanhemmat lapsiinsa. Näistä hedelmistä me "nautimme" edelleenkin.
Teen työtä vihani voittamiseksi, joskaan en ehkä tarpeeksi. Osa on kenties silkkaa turhautumista. Älylliset ihmiset tavallisesti purkavat vihaansa pistävänä sarkasmina lähimmäisiään kohtaan. Tunnen tällaisia henkilöitä. Vähemmän älylliset käyttävät nyrkkejään.
Viimeaikaisten rankkojen kokemusteni takia lopetin juomisen kokonaan, koska mielentilat joita koin (ja edelleen koen) ovat olleet aivan tarpeeksi ankaria selvinkin päin, ja viimeinen asia jota kaipaan nyt, on niiden kärjistyminen äärimmilleen päihtyneenä ollessani. Tässä maailmassa on riittävästi hirviöitä ilman, että liityn itse tähän joukkoon.
Näin kapakkaelämän tyhjyyden ja turhuuden humalaisine örinöineen, idioottimaisuuksineen, paskapuheineen, ja -- kyllä -- aggressioineen. Sääli vain, että joskus olisi hauska tavata ihmisiä ja saada hieman helpotusta yksinäisyyteensä, mutta ehkä ravintolaelämä on liian kallis hinta maksettavaksi siitä.
Loputon päämäärätön puheensorina ja "jatkot", jotka eivät koskaan johda mihinkään paitsi takaisin yksinäisille kaduille aamun sarastaessa. Olen mieluummin yksin itseni kuin yksin muiden kanssa. Tein valintani: päätin elää erakkona (suhteellisesti ottaen), ainakin yrittäen olla rehellinen itselleni, vastakohtana sosiaalisen elämän epärehellisyyksille, sairaalle kilpailuhengelle ja nokkimisjärjestyksille. Katosinko näin omaan narsismiini ja solipsismiini, vai löysinkö jotain, jota en ollut koskaan aikaisemmin tavoittanut: itseni? Paradoksi, jos jokin.
25.11. 2008
Monologi pippelinukketeatterissa. Etsikää vain tiimiinne nuorekasta ja dynaamista jäsentä: toivottavasti tämä on raivohullu narsisti, joka tekee elämästänne helvettiä. Lähikaupassa eläkeläisrouva sormeilee himokkaasti avomaankurkkujen valikoimaa. Kuten kansanedustaja Tellervo-Orvokki Haloucs-Cäcättimén totesi linjapuheessaan eduskunnassa: "Ummetusongelma ei poistu maastamme niin kauan kuin suomalainen mies syö yksipuolisesti rautanauloja ja pas... ulostaa kettinkiä". Leukaortopedi Yrjö Suihkulähde lisäsi tähän: "Veit jalat suustani, suttura".
Persut on mursuja, jotka nussii norsuja! Marsut puree narsuja! Voi käkkäränäkkärä, että mulla menee taas lujaa! Maaninen vaihe ennen vajoamista depression alhoon. Bimbo ajaa pimpin! Kaija käyttää kakkaa kajalina! Teryleenit jalkaan ja humpalle! Termi "hippi" tulee alun perin woolofinkielisestä sanasta "hipi", tarkoittaen ihmistä, joka on avannut silmänsä. Saska kävi paskalla!
27.11. 2008
Kliseisesti arktinen hysteria on ottamassa minusta valtaa tänä vuodenaikana, juuri tässä vaiheessa elämääni. Kliseinen Eroksen ja Thanatoksen paraati aivoissani. Kliseinen kuolaava pornomiessikasovinistiääliö. Kliseinen heavy metal -levykansien kuvasto. Kliseinen kuolemanpelko. Ja koska ymmärrän näiden tuntemuksien olevan kliseisiä, banaaleja, pateettisia, ennalta-arvattavia, keskenkasvuisia ja --- ennen kaikkea -- epä-älyllisiä, en voi todella mennä mukaan niihin, vaan pidän etäisyyden. En voi todella tuntea tällaisia asettamatta kriittistä suodatinta päälle ja ajattelematta, kuinka naurettavia ne oikeastaan ovatkaan. Spartalainen kovuuskasvatus ja älyllinen postmoderni (paska)ironia ovat tunkeneet myös minun ajatteluuni.
Ajattelen Kalervo Palsaa ja hänen lyhyttä elämäänsä. Hänessä ruumiillistuivat kaikki Lapin ahdistus, kiima, kuolemanvietti ja hulluus niin kuin Timo K. Mukassakin. Minä taas olen etelän asukki, ironisen ja älyllisen etäisen kaupunkikulttuurin kasvatti. Vanhempani olivat maaltamuuttajia, mutta minä olen asunut koko ikäni kaupungissa. Juureni ovat ehkä samassa angstisessa maaperässä kuin Palsankin, mutta urbaanius on jo pessyt minusta pois jotain näistä piirteistä niin, että olen jonkinlainen kummallinen hybridiolento. Enkä ole enää teini-ikäinen: maailma ei tunnu kaatuvan päälle joka hetki, kuten joskus ennen. Kyseessä on vain jonkinlainen "ahdistus light".
28.11. 2008
Minulla on jokin erityinen suhde tähän vuodenaikaan. Joka vuosi se saapuu takuuvarmasti kiduttajan tavoin. Pimeää, loskaa, räntää. Aamuisin on kiskottava itsensä väkisin sängystä, päivällä silmät ovat koko ajan ristissä ja ovat painua vähän väliä kiinni. Tämä on olemassaoloa paljaimmillaan ja armottomimmillaan. Marraskuu on todellisin suomalainen kuukausi, joulukuu tulee hyvänä kakkosena perässä.
Juuri näinä aikoina vuosi sitten menetin lähimmäiseni. Kävimme katsomassa ruumista sairaalan obduktiohuoneella itsenäisyyspäivän alla. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kuollutta ihmistä. Se näky on vainonnut minua siitä asti. Enkä unohda ikinä obduktiohuoneen hajua. Tulen ehkä koko loppuelämäni yhdistämään kuoleman tähän vuodenaikaan, ja joka marraskuu muistot palaavat uudestaan. Kuolemaa seuranneet kaaos ja hysteria, etenkin erään ihmisen alhainen käytös, olivat oma lukunsa syventäen haavaa ja repien sen ammolleen auki. En välitä mennä yksityiskohtiin.
Nyt minua tympii kaikenlainen kuoleman romantisointi. Ei se ole mikään jännittävä goottimetallihalloween-juttu teineille. Ei siinä myöskään ole mitään runollista. Toisaalta kuolema on äärimmäinen tabu, joka lakaistu näkymättömiin tässä ikuisuuden nuoruuden illuusiossa elävässä kulttuurissa.
Todellisuudessa kuolema on harmaa ja banaali asia. Se merkitsee loputonta paperisotaa viranomaisten kanssa kaavakkeiden täyttämisineen ja virastoissa juoksemisineen papereiden perässä; hautaustoimistossa, kirkkoherranvirastossa, maistraatissa, verovirastossa, isännöintitoimistossa, pankissa, asianajotoimistossa... Ja kukkakaupassa. Vainajan laskujen maksamista, tämän lehtitilausten peruuttamista, hautajaiskutsujen lähettämistä. Perseen puutumista kirkon penkissä nyyhkimisen säestäessä taustalla ja pappien hurskastelevien puheiden kuuntelemista kaikkine kuluneine kliseineen "taivaan kotiin kutsumisesta". Muistopuheita, joissa vainajasta tehdään suunnilleen pyhimys ja unohdetaan, että hänkin oli joskus vain elävä ihminen, joka rakasti, vihasi, nai, kävi paskalla; auttoi joskus toisia ja oli jalo, ja teki joskus paskamaisia temppuja lähimmäisilleen ja valehteli -- kuten me kaikki. Anteeksi, jos en osoita tarpeeksi kunnioitusta. Oli miten oli, suru on vittumainen asia.
Surutyö on pitkä prosessi; sitä pitempi, mitä läheisempi tai mutkikkaampi oma suhde vainajaan oli. Minä itse olen vuotta myöhemmin ehkä vasta surutyön lopettamisen alussa.
2.12. 2008
"Ongelmamme on se, että meistä on tullut niin kovin keinotekoisia ja manipulointiin taipuvaisia. Se luo levottomuutta, tekee meistä kiihkeitä, aggressiivisia ja kielteisiä." - Sogyal RinpocheHänen puhetulvansa on loputon eikä taukoa hetkeksikään. Hän on rakentanut ympärilleen joviaaliuden kulissin, mutta tämä mukavan ihmisen ja "hyvän tyypin" vaikutelma saattaa hetkessä muuttua jäätäväksi. Eniten hän pelkää sitä, että joku muu on parempi kuin hän ja saa enemmän muiden huomiota ja ihailua kuin hän itse. Hän pitää yllä kauhun tasapainoa loputtomalla pienellä vittuilulla ihmisille, jotka ovat hänen kanssaan eniten tekemisissä, koska jokainen muu on pohjimmiltaan kilpailija ja uhka hänelle. (Loput ovat hänelle vain kohteita hänen pilkalleen ja mitätöinnille selän takana.) Jos joku onnistuu vastaamaan hänelle samalla mitalla, hän loukkaantuu verisesti, ja loputon loukkauksien vaihtamisen kierre on valmis, ellei toinen ymmärrä vetäytyä ajoissa tästä hyödyttömästä egojen sodasta. Hänellä on jatkuvasti suuria suunnitelmia, hän "visioi" alituisesti, mutta hänen mielenkiintonsa asioihin kestää vain hetken, kun se jo lopahtaa, ja hän haluaa jo jotakin muuta.3.12. 2008
Hän naureskelee mielellään toisille ja läimii lähimmäisiään jatkuvasti alituisilla "hauskoilla" sutkautuksillaan, herjoillaan ja kommenteillaan näiden vioista, heikkouksista ja epäonnistumisista, todellisista tai kuvitelluista. Näin hän kuvittelee olevansa hyvinkin nokkela ja fiksu tajuamatta ollenkaan loukkaavansa toista (empatiaanhan hän ei itse kykene). Sanomattakin on selvää, että hänen omasta mielestään loistava huumorintajunsa loppuu ja hymynsä hyytyy heti, kun hän itse joutuu herjojen kohteeksi. Yksi tunnetuimpia sutkauttajia on Italian pääministeri Silvio Berlusconi, joka muun muassa tarjosi vuonna 2003 europarlamentissa saksalaispoliitikko Martin Schulzille keskitysleirin vartijan roolia italialaisessa elokuvassa, ja muita esimerkkejä Berlusconin murjauksista löytyy loputtomasti.
8.12. 2008
9.12. 2008
Minun oli käsilläni vedettävä syrjään hyllyviä vaaleita perslihoja, jotta löytäisin Marketan pillun, mutta samassa näinkin kosteudesta kiiltelevän mehevän karvapiirakan ja painoin kullini saman tien sisään. Pian Marketan piirakka saikin tuoreen spermakuorrutuksen.
18.12. 2008
Narsisti ärsyyntyy, kun hän joutuu olemaan tekemisissä ihmisten "keskinkertaisuuden" kanssa, joka ei ole hänen "huikaisevan neroutensa" rinnalla mitään. Kaiken on oltava parasta, hänen itsensä on oltava paras, koska pohjimmiltaan häntä riivaavat alemmuudentunto ja tunne omasta huonommuudesta. Narsisti on valmis valehtelemaan ja varastamaan saavuttaakseen oman illusorisen täydellisyytensä. Aviopuolisona narsisti on suurpiirteisen tuhlaileva, kun kyse on hänen loputtomien tarpeidensa täyttämisestä, mutta hän saattaa raivostua siitä, että hänen puolisonsa käyttää narsistin rahoja ostaakseen itselleen vaikka suklaapatukan. Narsisti on turhamainen. Narsisti on täynnä omaa paskantärkeyttään. Narsistilla on taipumus lapsellisiin kiukunpuuskiin, kun hän ei saakaan haluamaansa.
22.12. 2008
Jotkut ihmiset ovat energiaimureita, jotka imevät toiset tyhjiin. Toisista saa taas energiaa. Olen aikanani tuntenut edellisiä ja siksi oppinut välttämään sellaisia ihmisiä ja kaikkea ylimääräistä "draamaa", jota he luovat ympärilleen jatkuvasti. Koska tuntuu kuin jotkut suorastaan haluaisivat velloa negatiivisessa energiassa. Uhriksi itsensä alituiseen tekemällä he imevät muista ihmisistä energiaa, mutta kaiken inhimillisen kasvun mahdollisuus tyrehtyy näin, koska on liian tuttua ja turvallista velloa omassa negatiivisuudessaan ja alistaa muut ihmiset lohduttajikseen, sen sijaan että aktiivisesti itse hakisi muutosta, joka on aina kuitenkin kipeä ja vaikea prosessi.
Jokaisella on omat ratkaisumallinsa ja muiden elämää on mahdoton elää näiden puolesta. Itse olen luopunut ajatuksesta, että voisin hirveästi neuvoa muita ihmisiä, koska jokainen kuitenkin tallaa oman polkunsa, ja ihmiset toisaalta ovat monesti vastahakoisia sen suhteen, että joku toinen sanoisi näille, miten toimia tai elää. Voi ainoastaan vain osoittaa mahdollisia suuntaviittoja muille, jotka sitten itse päättävät, seuraavatko niitä vai ei.
9.1. 2009
Leskirouvan tiedettiin nussituttaneen itseään kulkumiehillä.
16.1. 2009
von Kickelin joukot vetäytyivät Vulvanian laaksosta.
26.1. 2009
Joku antoi minulle kerran tällaisen ohjeen: "Seuraavan kerran, kun koet mielessäsi raivokasta vihaa ihmistä kohtaan, joka on tehnyt vääryyttä sinulle, tee näin: keskitä huomiosi ja ajatuksesi pois tästä ihmisestä, ja ajattele sen sijaan niitä, jotka ovat olleet hyviä sinulle. Ihmisiä, jotka ovat auttaneet sinua puheillaan ja teoillaan, joiden pelkkä olemassaolo on rohkaissut ja inspiroinut sinua; jotka ovat antaneet sinulle ystävyytensä ja rakkautensa. Näin estät itseäsi juuttumasta vihaavien ajatusten kierteeseen ja tekemästä vihastasi itsellesi pakkomiellettä. Toista harjoitus aina tarpeen vaatiessa. Mielelle on ominaista takertuminen. Siksi sitä on välillä huijattava kiinnittämään huomionsa muualle." Minusta tämä oli tyypillistä naiivia, epä-älyllistä ja ruusunpunaista new age -hömppää ja lässytystä, joka kuvittelee maailman muuttuvan paremmaksi, jos kaikki vain ovat kivoja ja mukavia toisilleen. Sanoin tämän puhujalle. Hän vain hymyili minulle surullisesti.
5.3. 2009
Jostain muualta kopsattua:
Robert Haren psyko- tai sosiopaatin tai narsistin piirreluettelo: lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima, vahvalta vaikuttava omanarvontunto, stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen, patologinen valehtelu, petkuttaminen ja manipulointi, katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen, tunteiden pinnallisuus, kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen, loismainen elämäntyyli, heikko käyttäytymisen kontrolli, sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa, varhaiset käyttäytymisongelmat, realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen, impulsiivisuus, vastuuttomuus, kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä, useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita.Rakas lukijani, kuinka monta näistä piirteestä tunnistit itsestäsi? Vai etkö tunnistanut ollenkaan? Niinpä, narsismihan on aina jonkun toisen ominaisuus: tosi narsisti ei milloinkaan tunnusta olevansa sellainen. Toisaalta pystyn lukemaan varsin suuren joukon tuntemistani ihmisistä ainakin jonkin näiden määreistä alle (ja oman narsisminihan olen tunnustanut jo aikoja sitten -- en ole väittänytkään olevani kiva ihminen).
Mikä meistä sitten tekee tällaisia? Onko kyseessä jokin yhteiskunnan murros, joka hajottaa kaikki ihmisten väliset todelliset suhteet ja alistaa meidät vain keskenään kilpaileviksi suorittajiksi, jotka eivät häikäile käyttää kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen tavoitteisiinsa? Koko ikämme meille heilutetaan nenämme edessä erilaisia porkkanoita: on saatava kokoon mahdollisimman paljon rahaa, omaisuutta, valtaa ja kaikkien mahdollisten tarpeiden tyydytystä, on tultava kuuluisaksi ja ihailluksi -- ja kaiken on tapahduttava HETI.
11.3. 2009
Vanhojen tekstieni tarkastelu on kuin tutkisi omia jo aikoja sitten kuivuneita ulosteitaan. On ollut hirveä tarve huutaa jotain ulos, mutta sitten ei ole ollut tarvittavaa pitkäjänteisyyttä rakentaa teksteistä mitään laajempaa kokonaisuutta. Ne ovat olleet kuin nopeita mielipuolisia oksennuksia. "Se on kertomus, hupsun tarinoima täys ääntä, vimmaa -- tarkoitusta vailla." Nämä tekstini ovat kuin seinässä oleva valeovi: kun sen avaa, vastassa ei olekaan sisäänpääsyä toiseen huoneeseen, ainoastaan pelkkä tiiliseinä.
12.3. 2009
Kun ihminen on nuori eikä ole vielä kiinnittynyt tähän maailmaan, hän kokee sen vihollisenaan. Hän polttaa sytkärillä valokatkaisijoita kunnes muovi kuplii mustana. Hän kivittää ikkunoita. Hän sytyttää roskiksia palamaan. Hän rääkkää eläimiä -- ainakin jos ne ovat tarpeeksi pieniä ja puolustuskyvyttömiä. Kaikki ilmentää hänen sisällään olevaa kaaosta ja tyhjyyttä.
Eräänä päivänä hän huomaa tulleensa vanhaksi, ja kaikki korskea ylimielisyys on tiessään, sillä häntä on lyöty takaisin tarpeeksi monta kertaa. Hän tajuaa, että on ihmistä suurempia voimia ja ne ovat nujertaneet hänet. Hän ymmärtää uhonsa tyhjyyden ja sen, että vaikka hän kuinka yrittäisi, hän ei milloinkaan voi voittaa. Hänelle on valehdeltu aina. Häntä on houkuteltu kaikenlaisilla illuusioilla ja se, mitä hän on kuvitellut iloksi, onkin vain ollut elämistä harhakuvitelmissa. Jäljelle jää ainoastaan sisäinen romahtaminen.
Ellei hän kuole, hän elää loppuelämänsä tyhjänä kuorena. Silmät, jotka olivat joskus kirkkaat, ovat nyt sameat. Hän, joka oli joskus niin ylpeä ja täynnä uhoa, on nyt lysähtänyt. Sellaiset ivaa täynnä olevat nuoret, jollainen hän itsekin joskus oli, pilkkaavat nyt häntä, hänen nukkavierua ja syrjäytynyttä olemustaan.
Hän on maalannut itsensä nurkkaan. Hänellä ei ole ystäviä, ainoastaan rikostovereita, joita hän ei tapaa muulloin kuin keikkoja suunnitellessa ja niitä tehdessä. Tavallisesti vaihtoehdot hänen kaltaiselleen ovat alkoholismi, addiktio tai itsemurha.
Outoa kyllä, onnistuneen keikan jälkeen, kun hänen pitäisi iloita ja tuntea olevansa maailman huipulla, hän tuntee ainoastaan entistä suurempaa tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, koska hän tietää saaneensa uusia vihamiehiä. Sillä hänen sankaruutensa on pohjimmiltaan onttoa, ja illusorisen ihailun ohessa tulevat aina sekä kateus että suvaitsemattomuus hänen kaltaisiaan kohtaan.
Se yksinäisyys, jota hän kokee, ei voisi olla suurempaa; hänen ulkopuolisuutensa ei yhtään syvempää. Kylmien narsistien keskellä hän on yksi näiden kaltaisista. Hän tajuaa sen ja tuntee pohjimmaisen, äärimmäisen tyhjyyden.
Mitä sitten ovat ne ihmistä suuremmat voimat, jotka nujertavat hänet alleen? Useimmat -- tai ainakaan monet -- eivät nykyään enää usko Jumalaan tai Paholaiseen (ei yhtä ilman toista). Vaan -- näin hän ajattelee -- jos he väittävät olevansa oman kohtalonsa herroja, he ovat väärässä.
Ihminen on aina itseään suurempien voimien armoilla, joihin hän ei voi itse vaikuttaa. On perhetausta, johon hän on syntynyt; on hänen yhteiskunnallinen asemansa. Ovat biologisesti määrittyneet tekijät. Ovat perintötekijät ja ympäristö. Lisäksi on puhdas sattumatekijä, jonkinlainen kosminen nopanheitto, joka määrittelee sen näyttämön, jolle ihminen elämässään asettuu: mikä on oleva hänen toimintaympäristönsä ja millaisia hänen kanssanäyttelijänsä.
Hän ei saanut jaossa hyviä kortteja. Hän ei usko ihmisiin, jotka väittävät, että hän on vain laiska ja että hänen yksinkertaisesti pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Ja olla oman kohtalonsa herra! Koska hän on tosiaan yrittänyt ja kaikki hänen yrityksensä ovat järjestään valuneet hiekkaan.
Hän on hukannut vuosikymmeniä etsiessään jotakin, jota ei ole, ja lopulta häneltä on viety kaikki hänelle tärkeät asiat. Ihmisiä on kuollut hänen ympäriltään. Hän on ollut todistajana ahneiden, itsekkäiden, hyväksikäyttävien, pahantahtoisten ja riidanhaluisten narrien sodassa, ja hän on nähnyt, kuinka paha on saanut palkkansa -- nauraen koko matkan pankkiin. Hän on ollut pelkkä tahdoton sätkynukke. Hän on tehnyt paljon pahaa itsekin ja aina metsä on vastannut hänelle.
Uusi kusetettava syntyy joka minuutti tähän maailmaan. Hän on aasi, jonka nenän edessä heilutetaan mehukasta porkkanaa, jonka perässä se ravaa itsensä uuvuksiin, mutta jota se ei koskaan saa kiinni. Hän on aasi, jonka lautaset hakataan loputtomasti verille kepillä, jota pitelevät käsissään viranomaiset, poliisi ja portsari, kun hän joskus innostuu riehaantumaan illusorisesta vapaudestaan, jonka hän kuitenkin lopulta oksentaa putkan kylmänkostealle lattialle.
On heitä, joiden mielestä ihminen on vain eläin muiden eläinten joukossa. Heidän mielestään luonnossa vallitseva vahvimman laki pätee myös ihmisten välisiin suhteisiin. Että tarkoitus pyhittää keinot. Että suurin rikos on kiinni jääminen. Että on oikein sanoa yhtä ja tehdä toista. Hän jää aina kiinni, he eivät jää kiinni koskaan.
Lopulta hän on saapunut reunalle. Hän ei voi enää perääntyä, sillä ei ole enää mitään, minne perääntyä. Hän ei voi enää taistella, sillä hänellä ei ole voimia taistella. Hänessä ei ole enää uhmaa jäljellä; itse asiassa hänellä ei ole enää yhtään mitään jäljellä. Ja vasta silloin hänessä voi tapahtua todellinen muutos.
Hän tajuaa itsensä osaksi kaikkeutta, ei enää sen erilliseksi osaksi. Hän tajuaa oman pienuutensa eikä enää yritä määrätä ja manipuloida. Hän jättää itsensä korkeamman voiman varaan eikä pidä sitä enää antautumisena, vaan voittona, ja tämä on se paradoksi, jota on kaikkein vaikeinta ymmärtää. Hänen silmänsä ovat jälleen kirkkaat.
Harri Teikan nettipäiväkirja 6
Copyright © 2008-2009 Harri Teikka
[Harri Teikka Resurrection Library]