Harri Teikka: Räsynukkekeisari
Taskullinen sadetta
Näen kasvosi sateessa. Ne katoavat yöhön ja usvaan vuosia sitten. Olet läsnä minussa, aina. Me kierrämme kehää ja kohtaamme lopulta toisemme punaisessa ympyrässä. Kevät on syksyn peilikuva. Minä olen sinun negatiivisi. Joskus tuntuu, etten ole syntynytkään vielä. Muistoni ovat jonkun toisen. Sinä olet aina sama, kasvosi vain ovat jonkun toisen. Etsin sinua lakkaamatta ja lakkaamatta sinä pakenet minulta. Sukellan pupilleihisi, iiristesi hekumaan. Ihmisruumiin ainoa täydellinen ympyrä.
Avaan kellarihuoneeni oven, jonka takana on tähtitaivas. Seinäni on tapetoitu maailmankaikkeudella, minun on varottava etten lyö päätäni galakseihin. Kävelen aurinkotuulen päällä ja rullaan tapahtumahorisontin pois tieltäni.
Herään ja huomaan törmänneeni betoniseen hetkiseen. Nykyhetki painaa liian paljon, haluaisin vaihtaa sen kevyempään huomiseen, mutta huomaan, että olen tullut tänne taas eilen. Olen koonnut taskuni täyteen kotvasia, jotka kestävät liian kauan. Katson sinua 15 minuuttia sitten. Hymyilet kuin huominen.
Minua tuijottaa mies, joka on aukko ilmassa. Tyhjyys tulee raskaaksi kantaa; ihmiset ovat erikokoisia reikiä, jotka on pistetty tyhjyyteen. Nostan itseni kädelläni ilmaan, sitten rutistan itseni palloksi kämmeneni sisään ja menen piiloon taskuuni. Huone on täytetty rei'illä kuin Albert Hall. Sokeiden maassa näkymätön mies on kuningas. Seinieni väri häiritsee minua, joten maalaan ne tyhjyydellä. Minulla on nälkä: syön itseni, viimeisenä syön oman suuni. Täällä on paikalla vain poissaolevia tai poistettuja.
Näen miehen, jonka kehoon on tatuoitu tauotta pyörivä Hollywood-elokuva. Kun hän haukottelee, hänen suussaan Cary Grant suutelee Grace Kellyä. Ratsuväki käy hyökkäykseen hänen kainaloissaan. Hänen ihonsa on nonstop-näytös, alati muuttuva melodraama. Ihmiset ostavat pääsylippuja nähdäkseen hänet. Satunnainen ohikulkija näkee vilkaistessaan illalla miehen olohuoneen ikkunaan tämän sykkivän ja välkkyvän 24 ruutua sekuntissa, 30 jos kyse on tv:tä varten tehdystä tuotannosta. Joskus hän juo liikaa ja silloin filmi katkeaa.
Värit kiistelevät keskenään. Sininen hetki juoksee karkuun, jonka yrittää pysäyttää mieli mustana. Häpeästä punaisena välttelee puhtaanvalkoista. Kalpeanharmaa nyrpistää paskanruskealle.
Uudesta puvustani kasvaa nurmikko, kun kuljen kaupungilla. Sieraimistani tunkee voikukkia ja korvistani kesäheinää. Pääskyset ovat tehneet pesänsä hattuuni ja taskussani on muurahaispesä. Kengistäni kasvaa sieniä. Minut on julistettu suojelukohteeksi.
Sikiöt katselevat televisiota kohduissaan. Ihmiset tunkevat sisään juhlapuhujan suuhun, Einsteinin aivoihin myydään pääsylippuja. Filmitähti kylpee vaaleanpunaisessa vessanpöntössä. Sohvanpoimuihin hukkuneista ihmisistä tehdään katoamisilmoituksia. Tämän kauden hitti on pastellisävyin maalattu ilma, jota myydään litrakaupalla. Ihmiset poistavat aivoja päästään saadakseen sinne tilaa lintujen kahlausaltaille. Spraypurkkeihin pullotettu hiljaisuus tekee kauppansa etenkin meluisissa suurkaupungeissa. Myös autojen pakokaasuja ja ilmansaasteita myydään sprayna, jota ihmiset ottavat mukanaan kesämökeilleen voidakseen tuntea siellä olonsa kotoisaksi.
Presidentti julisti rauhan. Uimari hukkui ottaessaan ilmakylpyä. Saksofonisti imi musiikin takaisin soittimeensa. Valonsäteet alkoivat kulkea takaperin. Luurangot nousivat haudoistaan, kasvattivat lihan ympärilleen, kasvoivat vanhuksista pikkuvauvoiksi, jotka ryömivät kohtuihinsa kiinnitettyään napanuoransa paikoilleen, kunnes isän penis imi lopulta siemenensä takaisin äidin vaginasta.
Ensikohtaamisellamme sanomme hyvästit ennen tapaamistamme enkä vielä tunne sinua. Muistot muuttuvat ennakkoaavistuksiksi. Maltan tuskin odottaa ensimmäistä perheriitaamme ja kyllästymistä toisiimme ennen kuin olemme rakastuneetkaan. Vihaan sinua, tunnen katkeruutta ja mustasukkaisuutta sinua kohtaan jo valmiiksi, vaikka en vielä edes tunne sinua.
Räsynukkekeisari
Räsynukkekeisari istuu pölyisellä valtaistuimellaan ullakolla, jonne siivilöityy vain vähän päivänvaloa kapeasta kattoikkunasta ja seinälautojen raoista. Se näkee kaiken elottomilla mustilla nappisilmillään; maailma on unohtanut sen, mutta se ei ole unohtanut maailmaa. Se odottaa kuten on odottanut jo pian kolmekymmentä vuotta. Kun Karri Toikka oli lapsi, he olivat erottamattomat. Sitten joku sanoi Karri Toikalle, että pojat eivät voi leikkiä nukeilla, ja siitä päivästä lähtien räsynukkekeisari on odottanut ullakolla. Sillä räsynukkekeisari on Karri Toikka ja Karri Toikka on räsynukkekeisari.
Joskus räsynukkekeisari tulee Karri Toikan luokse unissa, joita hän ei pysty muistamaan enää aamulla. Räsynukkekeisari elää hänen liian nopeasti ohimenevissä muistikuvissaan, välähdyksissä, jossain näkökentän reunamilla. Nämä välähdykset kiusaavat Karri Toikka; vaikka hän ei niitä pystykään tiedostamaan, hän pystyy ne tuntemaan. Niihin sisältyy liian paljon tukahdutettuja muistikuvia, alitajunnan arkistoihin hautautuneita filmipätkiä, menneitä tuokioita, katkelmia keskusteluista, siitä mitä sanottiin ja mitä olisi pitänyt jättää sanomatta; tuoksuja, makuja, kellastuneita valokuvia. Räsynukkekeisari muistaa ne kaikki, kun Karri Toikalle ne ovat vain menneisyyteen hukattuja repaleisia muistoja.
Kuolleet ovat siellä läsnä elävinä: miten ihmiset pukeutuivat, mitä musiikkia kuunneltiin, millä tavalla puhuttiin, mistä väiteltiin, mikä harmitti, mistä uneksittiin. Hetkessä kiinni eläneiden, hetkeen vangittujen ihmisten tuntemukset kuin ikuisesti spriihin säilöttyinä. Sille, joka elää ikuisuudessa, nämä ovat triviaaleja asioita; sille, joka ei ole koskaan laskeutunut alas aikaan, hetkessä on ikuisuus.
Prometheus II
Hän on epäpuhdas, riivattu. Hänet on tuomittu vaeltamaan maan päällä ikuisesti; matka vailla loppua, vailla päämäärää, vailla toivoa. Hän kulkee kymmenen helvetin halki, lukemattomat hampaat repivät hänen lihaansa, partaveitsen terävät teräslangat pilkkovat häntä, hänen jalkapohjansa tallaavat lasinsirpaleita ja hehkuvia hiiliä. Hän tietää olevansa tällä matkallaan Kuningattaren, Jumalattaren vuoksi, tuon verenhimoisen Cybelen, Astarten, jonka vuoksi muinaisuudessa palvojat silpoivat, kuohivat itsensä. Mutta hän ei tajua, että Jumalatar, Kuningatar on olemassa vain hänen omassa mielessään; hänen oman pelkonsa ja epätoivonsa summa. Hän heijastaa oman pahuutensa ja vihansa Kuningattareen, narriraukka, eikä ymmärrä, että kaikki muutkin ovat hänen laillaan yksinäisiiä, onnettomia ja lohtua etsiviä. Hänen sokea Kuningattaren palvontansa on johtanut tähän; siksi hän kuvittelee Kuningattaren pettäneen hänet, vaikka hän on pettänyt itse itsensä pilvilinnoillaan ja haavekuvillaan. Muukalainen yritti varoittaa häntä, mutta hän ei kuunnellut. Nyt hänen on maksettava hinta houkkamaisuudestaan.
Hänellä on silti toivoa, koska on mahdollisuus, että hän oppii virheistään -- vaikka oppiminen kestäisikin vuosia, vuosikymmeniä. Hän ei elä samassa ajassa kuin muut; hän kypsyy, kasvaa hitaasti, koska hän on monimutkainen ja hauras organismi, joka on -- ehkä -- tarkoitettu jonakin päivänä ymmärtämään ja näkemään hieman enemmän kuin muut. Tätä ajatustaan hän ei voi sanoa ääneen, koska hän ei halua vaikuttaa ylimieliseltä (tai grandioottis-narsistiselta) ja hän tietää, että kateus ja halveksunta kohdistuvat aina siihen, joka pääse muita pidemmälle. Ymmärrys ei tule ilmaiseksi. Kaikki messiaat kuolevat väkivaltaisen kuoleman, mutta hän ei haluakaan olla messias. Ainoastaan ihminen.
Ihmistyyppejä: Eksistentialistinen nuorimies
Tämän ihmistyypin edustaja on iältään noin 15 - 35:n vuoden välillä. Eksistentialistinen nuorimies tietää olevansa erilainen kuin muut. Hän kokee asiat voimakkaasti ja hänellä on vahvat mielipiteet kaikesta. Eksistentialistinen nuorimies kokee, että häntä ei ymmärretä tai hänet ymmärretään aina väärin.
Eksistentialistinen nuorimies on usein esteetikko, joka ilmentää halveksittavasta valtavirrasta poikkeavaa makuaan musiikin, kirjallisuuden, elokuvan ja taiteen alueella, sekä pukeutumisellaan ja muulla ulkoisella habituksellaan. Hänellä on usein kasvoillaan loukattu, nyrpeä ilme, ja hän pukeutuu tavallisesti mustiin vaatteisiin tai muuten "vaihtoehtohenkisesti". Tyyli voi olla risupartainen uushippi, joka hankkii värikkäät vaatteensa kirpputorilta, tai se voi olla synkeä goottimetallisti tai rastahiuksinen vegaani tai perinteinen nukkavieru pikkutakki-punk-eksistentialisti: variaatioita on lukemattomia.
Tiedostavalla 1970-luvulla eksistentialistinen nuorimies halveksui "poroporvareita" ja "Systeemiä". Nykyään hän halveksuu listapopmusiikin kuuntelijoita, lihansyöjiä tai kilpaileviin eksistentialistinen nuorimies -lahkoihin kuuluvia yksilöitä (tällä tarkoitetaan lähinnä niitä surkuteltavia hahmoja, jotka eivät esimerkiksi jaa täysin samaa eklektistä musiikkimakua hänen kanssaan).
Narsismi ja Aspergerin syndrooma (eli lievä autismi) ovat eksistentialistisen nuorenmiehen oirehtimisen tyypillisiä piirteitä. Hän elää perusahdistuksessa, johon syyllisiä ovat tukahduttaviin rajoihin asettava yhteiskunta, massaa edustavat perusjuntti-tuulitakki-tangomarkkinakansa, kaupallisuuteen ja voitontavoitteluun perustuva listapopmusiikki, globalisaatio, korporaatioiden valta, USA, muotivaatejupit ja tv:n tietovisailut.
Perinteisesti suosittu taiteenlaji on eksistentialistisen nuorenmiehen odysseiaa kuvaavat elokuvat ja kirjallisuus. Niissä väärinymmärretty eksistentialistinen nuorimies viettää aikaansa kapakoissa ja "tien päällä", kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä boheemin elämäntapansa ja ulkopuolisuutensa vuoksi Vapautta, Naista ja ennen kaikkea Itseään etsiessään. Hän on romanttinen cowboy-beatnik-runoilija, joka tahtoisi jäädä siskon luokse, mutta moottoritie on kuuma.
Pahimmillaan (surkea mutta aina ah-niin-romanttinen) itsemurha tai -tuho on eksistentialistisen nuorenmiehen matkan ja myytin pää, mutta moni eksistentialistinen nuorimies on onnistunut saavuttamaan seesteisen keski-iän ja jopa vanhuuden. Monen kaljuuntuvan ja pömppömahaisen perheenisän sisällä asuu yhä silti se ikuinen kapinallinen, jonka pohjimmaisena unelmana ovat Harley-Davidson ja rock'n'roll. Sartre ja punk elävät!
Ouroboros
Hän uneksii muinaisista, myyttisistä olioista, jotka täyttävät ihmisruumiiden sopukat kuumilla, polttavilla nesteillään. Hän uneksii rikinkatkusta ja helvetinlieskoista. Kitiinikuoriset otukset, jotka muistuttavat rapua, hämähäkkiä tai kovakuoriaista, ryömivät eteenpäin karussa, kivisessä maassa, josta nousee höyryä. Sammuva aurinko hehkuu taivaalla punaisena, tuo hiipuva miilu, joka suo lämpöään enää vain harvakseltaan. Hän on viimeinen ihminen tässä maisemassa, josta kaikki elämä on hiljalleen mutta varmasti kuolemassa pois. Yö on laskeutumassa ja tähdet tuikkivat kylmällä taivaalla kuin sanoen hänelle: "Sinun aikasi oli vain hetkinen, ja nyt sekin on loppumassa, mutta me olemme ikuisia, äänettömiä todistajia".
Ei ole ketään, jolle kertoa tätä tarinaa, ei yhtään kuulijaa. Historia on poissa, kukaan ei enää kerro suurmiesten urotöistä tai mahtavista kadonneista valtakunnista. On vain ikuinen nyt, hiljaisuus. Kukaan ihminen ei ole milloinkaan kokenut tällaista yksinäisyyttä ja autiutta. Se on tarpeeksi tekemään hulluksi, mutta mitä muuta hulluus on kuin poikkeamista yhteisön normeista? Kun ei ole ketään muuta, ei voi olla hulluuttakaan. Ja voiko häntä olla olemassa, jos ei ole kerään muutakaan? Emmekä me tarvitse toisia todisteeksi, jos ei muusta, niin ainakin omasta olemassaolostamme?
Ratkaisu on siis elää omissa muistoissaan. Hänellä on selviä muistikuvia ajalta, jolloin oli muita ihmisiä, kaupunkeja ja rakennuksia, esineitä -- ja ihmisten välisiä suhteita. Vaan ehkä hän on kuvitellut kaiken; se on kaikki ollut olemassa vain hänen omassa mielikuvituksessaan, kenties. Eikö se silti ole tietyssä mielessä todellista, jos hän pystyy kuvittelemaan sen? Miksi omassa mielessä luotu maailma olisi vähemmän todellinen kuin se, jonka hän näkee silmillään, jota hän voi koskettaa? Hänen piti tulla tänne todellisen maailman loppuun pystyäkseen tajuamaan sen. Hän tuntee kaikkeuden ympärillään läheisempänä kuin milloinkaan ennen, ymmärtää olevansa osa sitä, ja se on osa häntä. Ja valkeus tuli.
Ihmistyyppejä: Il conformista
Tämän ihmistyypin ainoa ideologia on opportunismi. Olipa maan vallitseva suuntaus kommunismi, fasismi tai raaka, rehellisen armoton markkinatalous, hänen kaltaisensa pärjäävät aina. Lobbailu on hänen lajinsa, perseennuolenta hänen taidonnäytteensä. Hän lyöttäytyy yhteen lauman johtajien kanssa, hän on mestaridiplomaatti ja sukkeluuksien taitaja. Täydellinen keskinkertaisuus ja mies vailla ominaisuuksia, hän osaa silti miellyttää eikä milloinkaan ärsytä ketään. Hän taitaa miellyttävät tyhjänpäiväisyydet, joilla rasvata elämän hankalat tilanteet; hän osaa imarrella narsistiseen omahyväisyyteensä ja omaan anukseensa vajonneita johtajia.
Hänen ei ole omaa makua tai mielipiteitä; me-henkisenä ihmisenä hän ainoastaan toistelee samojaa asioita kuten kaikki muutkin hänen ympärillään tekevät, kuin ensiluokkainen matkija-apina. Hän on rasisti, luontoaktivisti tai feministi, jos kaikki muutkin hänen sosiaalisissa ympyröissään ovat; hän vaihtaa aatteitaan siinä missä muut vaatteitaan.
Hän arvostaa yli kaiken oikeudenmukaisuutta, kunhan se vain vastaa valtavirran kulloistakin käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Hän seuraa orjallisesti aikaansa ja muoteja. Kaikenlainen omaperäisyys on hänelle kauhistus ja omituisuutta, jota pitää välttää; ellei kyseessä ole sitten sellainen "omaperäisyyden" laji, josta on tullut muodikasta ja yleisesti hyväksyttyä. Hänelle kaiken pitää olla kivaa, miellyttävää ja helposti aukeavaa; hän on kiillotettu kulissi, jonka taakse kätketään keskitysleirit ja kansanmurhat. Hän jäljittelee joka elellään Suuren Johtajan vastaavia. Hän ei myönnä kuitenkaan, että kaiken miellyttämisen ja pokkuroinnin pohjimmainen päämäärä on vallanhalu.
Mallinuken sielunelämää
Kadulla kulkiessaan hän näkee yllättäen oman kuvansa peilistä, joka on näyteikkunassa. Siinä hän on groteski, yllätetty, vieras itselleen. Mallinuket ovat todellisempia kuin ihmiset, joita hän näkee ympärillään kadulla kulkemassa. Kaikki on pintaa, ulkokuorta, ulkonäköä. Minuus on jonkinlainen häiriö tai virhe. Tunteet ovat painolasti, johon ei ole varaa.
Hänen on koulittu pois tunteista. Hän ei ole varma, pystyykö hän aidosti tuntemaan myötätuntoa ketään muuta kohtaan. Hän ei tiedä, osaako hän olla enää inhimillinen vai onko se, mitä hän esittää ihmisyytenä, vain vastausta ympäristön vaatimuksiin. Koska näin on vain tehtävä, toimittava; ainakin esittää, että todella välittäisi. Kaikki on harjoiteltua, puhdasta näyttelijän ammattitaitoa. Mutta jos naamion ottaa pois, alla ei ole mitään. Ehkä.
Kunnianhimo, jolle kaikki muu on alistettu. Kuin kone, jota ei ole ohjelmoitu pysähtymään. Hän ei tiedä, haluaako hän, vai oletetaanko hänen vain haluavan. Silla jos ei halua, jos ei ole kunnianhimoa, ei ole mitään. Ei vain voi pelkästään olla olemassa.
Sanat ovat hämäystä. Niillä tapetaan aikaa ja niillä suunnataan huomio pois oleellisesta. On puhuttava jotain; vaikka olisi tyhjä; vaikka ei olisi mitään sanottavaa. Hiljaisuus on kaikkein pelottavinta, se on voima joka musertaa vuoria. Puhe ja hiljaisuus määrittelevät oman paikan pelissä. Jos puhuu, on keskeinen paikka pelissä, mutta voi puhua myös liikaa, jolloin joutuu pelin reunalle. Sinne joutuu myös, jos on liian hiljaa, koska se saa ihmiset muistamaan oman itsensä: he eivät pysty miellyttävästi katoamaan sanojen virtaan.
Harva osaa todella kuunnella. Sen estää kollektiivinen narsistinen trauma, joka hyväksyy vain itsen, ei toisen olemassaoloa. Toinen on vain jotakin, joka vahvistaa itsen. Toinen on miellyttävä itsen heijastus, se kuiskaa takaisin omat sanat korvia hivelevänä kaikuna. Kauhu on toinen, joka ei täytä tätä tehtävää. Kauhu on hiljaisuus itse heijastuksena, kaikuna; vielä enemmän kuin toinen, joka on eri mieltä, koska toisen erimielisyyden voi aina muokata itseä miellyttäväksi heijastukseksi.
Hän muistaa, kuinka hän vuosia sitten esitteli Senjalle ajatusta, että elämä on pohjimmiltaan ainoastaan peliä, jossa ihminen on itse sekä pelaaja että pelinappula. (Ajatus ei ollut -- kuten tavallista -- edes hänen omansa, vaan se oli varastettu muilta.) Hypoteettinen Jumala tai korkeammat voimat tai Luonto olivat vain pelaajia pelaajien joukossa, vaikkakin ylemmällä tasolla. Senja oli ollut tiukasti eri mieltä ja väittänyt, että hänen maailmankuvansa oli mekaaninen ja eloton. Hän itse oli sitä mieltä, että Senjan oma maailmankuva oli sotkuinen ja kaaottinen. Että tämän "maanläheisyys" oli pelkkää irrationaalisuuden glorifiointia; että Senja ei pohjimmiltaan halunnut irti siitä emotionaalisesta sotkusta, jota tämän oma elämä ja ihmissuhteet olivat; että tämä teki itsestään jatkuvasti uhrin saadakseen muilta sympatiaa. Hän tiesi itsetyytyväisenä osuneensa naulan kantaan, sillä Senja karjaisi kuin naarasleijona ja iski puhelimen luurin hänen korvaansa. Hysteria oli Senjan oma peli, jota hän pelasi muilla ihmisillä.
Ihmiset liikkuvat eteenpäin vääjäämättömänä virtana, joka ei pysähdy ollenkaan, pitää vain lyhyen tauon öisin jatkuakseen seuraavana päivänä yhä hektisempänä. Hänen myös on jatkettava matkaansa muun virran mukana, mutta hän yrittää tarkkailla ihmisten kasvoja liikkuessaankin. Kuin ne ehkä pitäisivät sisällään ainakin jonkinlaisen vihjeen, jos ei vastausta arvoitukseen, avainta suljettuun oveen. Vaan se tuntuu kaikki niin turhalta. Ihmiset menevät kotiinsa, työpaikalleen, syntyvät, kuolevat, syövät, juovat, naivat ja yrittävät unohtaa. Eikä se silti ole turhaa: elämän tarkoitus on elämä itse, kuuluu ylimmäinen forrestgumpismi.
On hetkiä, jolloin riittää vain, että on olemassa. Sittenkin.
Silmänkääntötemppu, savua ja peilejä. Todellisuus on ovela huijari. Se kiinnittää huomiomme muualle tehdessään trikkinsä emmekä milloinkaan saa sitä kiinni, vaan se karkaa meiltä aina ja ikuisesti nauraen ilkikurisesti mennessään. Voimme tajuta vihjeistä, että jotain ne merkitsevät, mutta emme milloinkaan, mitä ne merkitsevät. Ainoa varma asia on epävarmuus; emme koskaan voi olla varmoja, onko se pirun kissa elossa vain ei, sillä se juoksee aina karkuun.
Hän on etsinyt sitä koko ikänsä, eikä hän tiedä, onko sen nimi Rakkaus, Totuus, Vapaus vai Jumala(tar). Ainoastaan sen poissaolo määrittelee sen, tai pikemminkin epämääräiset viitteet, vihjaukset, ohimenevät välähdykset, huhupuheet -- jotka kaikki voivat olla enemmän tai vähemmän väärillä tai oikeilla jäljillä, mutta eivät koskaan täsmälleen siinä.
Fly in the Ointment
Herhiläinen vankina purkissa, se hän on. Elämä pelkkää turhautumista, kun haluaisi vain lentää. Kuin katselisi maalin kuivumista. Villalangasta kudotussa vankilassa pehmeänhaaleiden kaltereiden takana. Eilisen uutisilla tapetoidut seinät töhrivät sielun painomusteeseen. Kouluruokalan ummehtunut haju lapsuusvuosilta, sianruoka-astioiden löyhkä mätäneviä vihanneksia. Televisioiden ääreen elävältä haudatut ihmiset. Ryppyiset vanhukset silmät akvaariomaisten pullonpohjalasien muodottomiksi suurentamina, rollaattoreidensa ylle lysähtäneet, paarustavat vaivalloisen hitaasti eteenpäin kesivää, kärsivää asfalttia.
Hänelle on annettu ymmärryksen lahja nähdä tuon kaiken läpi, mutta sen hintana on elinikäinen yksinäisyys. Hän näkee itsensä muiden elämän tarkoituksettomuudessa; hänelle on selvää ja kirkasta, missä muut menevät vikaan, mutta hän on silti sokea omille virheilleen. Aivan kuten kaikki muutkin.
Hänen silmiensä edessä on elämän lähdekoodi, hän tajuaa ihmisten perimmäiset motivaatiot. Turvallisuus. Vallanhalu. Sukupuolitarve. Sosiaaliset suhteet. Syö ja juo kunnes unohdat. Kisko keuhkosi täyteen myrkyllistä nikotiinisavua, joka rauhoittaa hermosi. Television ääressä unohdat itsesi. Eikö tosiaan ole mitään muuta? Tässäkö se elämä oli?
Murtaudu ulos. Tee se nyt. Olet ollut koko ikäsi levoton, tuli on aina polttanut allasi. Mikään ei enää pidättele sinua. Älä anna keskinkertaisuuksien määritellä itseäsi kauempaa.
Entä jos turvallisuus revitään pois? Mikään ei olekaan enää ennalta-arvattavaa, eikä seuraava päivä muistuta edellistä. Ihminen on ristiriitainen olento, joka kaipaa ympärilleen turvaa ja vankkoja seiniä, mutta ahdistuu nopeasti niiden sisällä ja kaipaa ulos, haluaa kaataa seinät nurin. Turvallisuuden hinta on ikävystyminen, vapauden hinta turvattomuus. Hänen kunnianhimonsa kaataa seinät nurin, polttaa kuin tuli.
Koska hän ei tunne muuta elämää kuin omansa; ei tiedä, millaista olisi olla joku muu, hänen on tehtävä kaikkensa. Hänen jalkojensa alla ei ole enää maata, vaan tyhjyys, ja tämä ohut nuora kuilun yllä on hänen ainoa polkunsa. Se on hänen hullutensa: joka olla joku, jotain, tai olla ei-mitään. Hän ei voi unohtaa, lakata tiedostamasta, ja joskus se tuntuu raskaalta taakalta.
Onnistua silti säilyttämään ihmisyytensä? Sillä jokainen yli tallattu ihminen palaa jonakin päivänä hänen eteensä; hänen on palattava takaisin jokaisen takana poltetun sillan yli ja katsottava menneisyyttään silmiin. Sinä päivänä ei teeskennellä eikä kanneta naamioita, sinä päivänä hän seisoo tuomareidensa edessä. Hän halusi vain olla vapaa, mutta käytti toisia astinlautanaan vapauteen. Hän tietää, ettei koskaan voisi olla murhaaja, sillä syyllisyys olisi liian raskas kantaa. Ainakin niin kauan kuin hän olisi ihminen.
Prinssin suudelma
Muutama vuosi sitten koko kansakuntaa järkytti tapaus, kun kuukausia sairaalassa koomassa maanneen naisen havaittiin yllättäen olevan raskaana. Naisen aviomies oli kuollut samassa auto-onnettomuudessa, joka oli jättänyt naisen syvään koomatilaan, ja onnettomuuden ja raskauden välillä oli kulunut liian paljon aikaa, jotta olisi ollut mahdollista, että nainen olisi ollut raskaana jo kolarin tapahtuessa. Kerromme nyt totuuden tapahtumista, jotka johtivat tähän hirvittävään skandaaliin, joka ravisteli koko sairaalainstituutiotamme perustuksiaan myöten.
Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen komiteatyöryhmän väliraportissa oli kiinnitetty huomiota siihen tosiasiaan, että myös vaikeavammaisilla ja liikuntakyvyttömillä potilailla on oikeus sukupuolisuuteen siinä kuin terveillä kanssaihmisillään. Ehdotettiin erilaisten terapioden kehittämistä näiden ryhmien tarpeisiin, ja tarvittavan kehittely- ja koulutusjakson jälkeen valmistuivat sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksista maamme ensimmäiset seksuaaliterapioihin erikoistuneet vammaisavustajat.
13. syyskuuta mainitun kaltainen terapiasessio oli parhaillaan käynnissä yhdessä maamme nimeltä mainitsemattomista yliopistollisista keskussairaaloista. Terapiaa oli saamassa aviopari, molemmat neliraajahalvautuneita ja täysin liikuntakyvyttömiä, joita kutsumme tässä nimellä Olga ja Kalle. Vammaisavustajat nostivat esileikkejä varten alastomaksi riisuttua Olgaa 69-asentoon Kallen päälle (jälkimmäinen oli halvauksestaan huolimatta säilyttänyt sukupuolisen toimintakykynsä). Olga oli juuri avustajien vahvojen käsivarsien tukemana ottamassa Kallen penistä suuhunsa, Kallen taas valmistautuessa suorittamaan Olgalle cunnilingusta niin ikään suu auki odottaen, kun oven takaa kuului voimakas räsähdys.
Kovan äänen voimasta pelästyneet vammaisavustajat pudottivat säikähdyksestä Olgan ja Kallen alas, jolloin nämä pudota rysähtivät lattiaan; kaikeksi onneksi toistensa päälle, mikä vaimensi iskua. Avustajat syöksyivät ulos huoneesta katsomaan, mitä oli tapahtunut. Kävi ilmi, että joukko vaikeasti kehitysvammaisia potilaita oli hurjastellut motorisoiduilla pyörätuoleillaan pitkin käytävää ja ajaneet kilpaa, mikä oli johtanut väistämättömään törmäykseen. Käytävällä lojui näin ollen epämääräisessä kasassa joukko mongoloideja valittaen ja voihkien.
Hoitajien rientäessä avuksi havaittiin, että yhdeltä vammaisista oli törmäyksessä valunut pyjamanhousut kinttuihin ja tämä lojui epämukavan näköisessä asennossa paljas takapuoli kohti kattoa osoittaen ja huusi: "Mulla on kakkahätä!" Ennen kuin hoitajat ehtivät apuun, vahinko oli jo tapahtunut, ja ruskea uloste valui ulos mongoloidin peräaukosta vasta vahatulle sairaalakäytävälle.
Yksi joukon mukana olleista kehitysvammaisista, Kauko, 43 vuotta, oli niitä, jotka pystyivät kulkemaan omilla jaloillaan, ja järkytyksestä hieman toivuttuaan päätti lähteä omin päineen hieman seikkailemaan sairaalan käytäville. Kaikki olivat keskittyneet pyörätuolikolarin selvittelyyn, eikä kukaan huomannut, kun Kauko erosi muusta joukosta ja lähti omille teilleen. Kauko leikki kuorma-autoa ja pärskytti ulos sylkeä kielellään, joka roikkui keskellä turpeaa leveää suuta.
Suuren sairaalan sokkeloisilla käytävillä oli jännittävää seikkailla eikä kukaan, ihme kyllä, kiinnittänyt huomiota Kaukoon, kun hän muina miehinä hiipi sisään teho-osastolle. Kauko leikki tv:n Colditz-sotasarjaa, jossa brittilentäjät yrittivät paeta saksalaisten vankeudesta, ja hiipi viekkaasti huomaamatta ohi päivystävän hoitajan silmien. Pian Kauko tulikin yhden potilashuoneen ovelle ja kurkisti uteliaana sisään. Siellä Kaukoa odotti näky, jonka hän muistaisi lopun ikäänsä.
Huoneessa letkuihin ja johtoihin kytkettynä makasi sängyssä kaunein nainen, jonka Kauko oli koskaan nähnyt, ja näytti nukkuvan syvää untaa. Vieressä oleva monitori osoitti heikkoja, joskin vakaita elonmerkkejä. Kauko katseli naista suu auki, sylki edelleen valuen. Kuinka kaunis nainen olikaan. Kuin prinsessa Ruusunen, josta Kaukolle oli joskus kerrottu satu. Kauko päätti, että hän oli sadun prinssi ja päätti pussaamalla herättää prinsessan syvästä unestaan.
Kun Kauko lähestyi naista, hän huomasi, että tämän yöpaita oli hieman kiertynyt naisen polven ympärille, niin että paljasti koko nilkan. Kohteliaana poikana Kauko päätti vetää yöpaidan takaisin nilkan peitoksi, mutta sitten uteliaisuus voitti, ja sen sijaan hän päätti nostaa kangasta hieman ylemmäksi, ihan vähän vain, että näkisi mitä sen alla oli oikein piilossa. Outo väristys kulki Kaukon ruumiin halki, kun hän eteni tutkimusretkellään. Hänen uteliaat silmänsä etenivät ylös polvista ja pitkin reisiä -- kunnes päätyivät niiden yläpäässä olevaan tummaan karvatupsuun. Se oli erilainen kuin Kaukolla, ja nokkelana poikana hän tiesikin, että se oli pimppi, jollainen tytöillä oli pippelin sijaan, joka hänellä itsellä oli.
Joskus Kauko pohti pitkään tätä kummallista eroa tyttöjen ja poikien välillä, ja silloin kummallisia asioita tapahtui hänen pippelilleen. Se tuli aivan kovaksi ja seisoi pystyssä, niin että melkein sattui, mutta kun sitä kosketti, tuntui aika hyvältä. Joskus, kun Kauko oli ihmeissään sormeillut pippeliään, siitä oli tullut ulos kuumaa, tahmeata nestettä ja Kauko oli pelästynyt, niin että oli melkein alkanut itkeä, mutta sitten huomasi, että hänelle oli tullut hyvä olo ja nukahtanut melkein välittömästi.
Siinä, kun Kauko katseli naisen tummaa karvatupsua, hänen pippelinsä alkoi taas kummasti kovettua, niin että otti hieman kipeää, kun se joutui olemaan tukalassa paikassa hänen housujensa kireässä vankilassa. Kauko ajatteli, että ehkä helpottaisi vähän, jos sen ottaisi housuista ulos. Hän ei ollut ennen nähnyt pippeliään niin kovana; se melkein seisoi luotisuorana pitkin hänen vatsaansa, osoittaen suoraan kohti kattoa.
Sitten Kauko muisti, mitä hänen paras kaverinsa Jore oli joskus hänelle hihitellen kertonut, että joskus aikuiset laittavat pippelin pimppiin ja liikuttelevat sitä siellä hurjalla vauhdilla. Kauko oli ihmetellyt pitkään, minkä ihmeen takia, mutta Jore oli vain hihitellyt eikä ollut sanonut mitään. Kauko ajatteli, että ehkä hän nyt voisi kokeilla sitä itsekin, niin näkisi mitä ihmeellistä siinä oikein muka sitten oli. Olihan hän sentään jo iso poika.
Kauko laski housujaan alemmaksi, laskeutui varovasti puolimakaavaan asentoon naisen päälle ja koetti tähdätä pippelinsä kohti tämän karvatupsua. Jonkin aikaa Kauko tunsi itsensä avuttomaksi kuin kala kuivalla maalla räpiköiden, mutta kotvasen hapuiltuaan löysikin pippelinsä tien sisään karvatupsun keskellä olevaan reikään kuin ihmeen kaupalla.
Hetkeen hän ei tiennyt, mitä hänen pitäisi sitten tehdä, mutta hän päätti kokeilla liikuttaa kovaa pippeliään hieman edes taas, aivan kuin olisi tehnyt punnerrusliikkeitä. Se tuntui yllättävän hyvältä, aivan kuin häntä olisi pissattanut hieman, ja kun hän oli tehnyt tätä jonkin aikaa, hän tunsi lantiossaan kuin jonkinlaisen kuuman aallon, vavahduksen, ja kuuma, tahmea neste ruiskahti nytkin pippelistä ulos.
Kauko tajusi huohottavansa, sitten pippeli tuntui pehmenevän ja kutistuvan takaisin normaaliksi prinssinakkimaiseksi itsekseen, joten hän päätti, että sen voisi varmaan nyt ottaa ulos. Kauko näki tällöin, kuinka vaaleankellertävä limainen neste valui pitkin naisen vatsaa, ja häntä inhotti hieman. Ei nainen näyttänytkään enää niin kauniilta hänen silmissään: itse asiassa tämä oli aivan kalpeanharmaa, aivan tuhkanvärinen letkuissa maatessaan.
Kauko laski varovasti yöpaidan takaisin naisen polvien päälle ja käänsi vielä peiton suojaksi. Hän huomasi, että hänen pippelistään tihkui vielä nestettä viihneinä pitkin hänen reisiään, ja alkoi nyt tuntua kylmältä ja tahmealta. Hän päätti työntää pippelin takaisin housuihin, pyyhki sitä vielä Mikki Hiiri -nenäliinaansa, ja hiipi ulos huoneesta ja vaivihkaa takaisin omalle osastolleen. Pian olisi välipalan aika ja sitten maalattiin sormiväreillä, mitä Kauko rakasti. Hän päätti, että hän maalaisi kuvan naisesta, omasta prinsessa Ruususestaan. Sylkeä pärskien hän palasi takaisin omaan kerrokseensa.
Tämän oudon raskauden takia järjestettiin aikanaan siis virallinen tutkimus, joka johti rikostutkintaan. Kun tieto asiasta vuoti tiedotusvälineille ja uskovaiset tahot saivat kuulla tapahtuneesta, sairaalan henkilökunnalla oli kaksin käsin töitä pitää ulkona hihhulit, jotka uskoivat, että koomanainen oli tullut neitseellisesti raskaaksi Pyhästä Hengestä ja odotti maailmaan uutta Messiasta. Rikostutkinnan perusteella syylliseksi löydettiin muuan marokkolainen miespuolinen apuhoitaja, joka tuomittiin kuritushuonerangaistukseen, minkä jälkeen seuraisi välitön maastakarkoitus. Pitäviä todisteita marokkolaisen syyllisyydestä ei löytynyt, mutta iltapäivälehdet olivat jo langettaneet oman tuomionsa, ja tuomareiden oli pakko taipua näiden ja suuren yleisön painostukseen.
Nonsense, osa 33710
Te olitte kuolleet, kun minä tulin tähän kaupunkiin, mutta katso, minä toin teille elämän ja piippalakit. Luiset norsut kuoppasivat kumikatseen Hatanpäänvaltatien alle. Pentti räjähti marmeladikuuliksi. Molybdeenisurffilauta haudattiin juhlamenoin kardinaalimunauksen toimesta. Harkinnanvarainen aamukaste kihosi pääministerin iholle juhlalounaan aikana. Kuuma iho seinäpaperina sykki ja kupruili luurankokattokruunujen heiluessa villisti ja jukeboksin soittaessa valtion tulo- ja menoarviota. Sfäärit pakkautuivat maanalaiseen virvoitusjuomamainosten tihrustaessa kotilokaskuin viisi vuotta myöhemmin eli eilen. Tahdonalainen hermosto hävisi taistelunsa silmämunien muljahtaessa ulos kourallisena dollareita. Alusvaatteissa kihisi käärmeitä, joita tungettiin pyssyyn ja ammuttiin ladon seinään. Patras kavahti. Ihonalaisen orvaskeden suunnanmuutokset viestittivät tulevaan. Inha oli sielujen toiviotie. Myyntikäyrä lähti omille teilleen, naukkasi oluet baarissa, metelöi yöbussissa. Tilatkaa pizzataksi. Himputti kimppuun, limppua pimppuun. Revari-Eva jakoi revaa kevarilla. Mun mojo meni jojoon. Mega-sitä ja mega-tätä. Myyntitykki lerpahti, roikkui surkeasti housuista, kerjäsi elatusmaksuja. Persidentti kysyi minestronekeitolta: "Kas, kus olla, kun veteli ja ketä, mitä, häh?" Pepsodent valui hervottomana. Kainalohikeä pullotettiin ja myytiin kovaan hintaan ihmisille, jotka eivät muuten hikoilleet. Harri Teikka sai vihdoinkin kirjoitettua yhden järkevän lauseen: "Loppu". Virveli kirveli. Kulli kallis tarjosi kermaisen yllätyksen. Spermin tasavalta tiedottaa.
Naishiihtäjiemme ylistykseksi
"Ootteko onanoinu?", kiljaisee kiinalainen. Terskasta irtoaa tavarat. Ilmassa lentävä siemenroiske, kevättuuli kuljettaa klunssia kuin uhrilahjaa jumalille. Sota on jumalan kakkakepponen ihmiskunnalle. Yhteiskunnallinen vakaumus huuhtoutuu viemäreistä alas. Kuulemme räjähtelevien paskahuussien viimeiset kuolinkorahdukset. Älkäämme sekoittako keskenään naistutkimusta ja gynekologiaa. Politiikantutkijat olivat kantamassa presidentti-instituutiota kaatopaikalle, kun paikalle pyyhälsi Kultarannasta leijonavaakunalla varustettu musta limusiini ja esti herrojen aikeet muutamalla tarkkaan tähdätyllä karateiskulla.
Kansanedustajia edustivat täysistunnossa luonnollisen kokoiset pahvikuvat, joille maksettiin täysi päiväraha, kulukorvaukset sekä eläke jokaiselta palvelusvuodelta. Koskaan ennen ei Arkadianmäellä ollut kuultu näin monimuotoisen täysipainoista ja kiinnostavaa keskustelua polttavista ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Lääkekaappi jäi kiinni doping-testissä, lavuaari laski alleen onnesta. Yritysjohtajien optiot alettiin maksaa kännyköissä, vesivaaoissa, banaaneissa ja luonnossa. Liukas kieli nuoli paikat puhtaiksi. Paarustava maatuska luuttusi lattiaa ja tuuttasi kuttua nutulla Raatteen tiellä. Pimpsa-Sampsa vaihtoi sukupuolta luontevasti aina mielialan ja kauden muotivärien mukaan.
Vatupassia vitutti. Haarukka haisee härskille, kun armeijassa pidetään viikottainen haarukkatarkastus: "Herra sotilasmestari, alokas Pöntisen haarukka!" Kapiaiset leikkivät omalla kakallaan, hierovat sitä kasvoihinsa kauneusnaamioksi; ylipäällikön päiväkäskyssä sanotaan, että tuore uloste naamataulussa tekee nuorekkaan olon. WC-puhdistusaine injektioruiskulla suonensisäisesti käytettynä täydentää vaikutelman. Vääpelit painavat toisiaan luonnonsuoleen ja laulavat Sillanpään marssilaulua. Seinillä on valokuvia erikokoisista pyllynsilmistä sekä ennen käyttöä että jälkeen. Sotilaskodin emännät hierovat tuheroillaan toistensa kasvoihin kuukautisverta: se on Jumalattarelle omistettu rituaali.
Suomen hiihtomaajoukkue matkustaa harjoitteluleirille Lomatuheroon; siellä harrastetaan veridopingia ja popsitaan kemikaaleja kuin Haight-Asburyssa konsanaan. Mieshiihtäjät kokeilevat uusia rintaliivejään ja parransänkiset naishiihtäjät harjoittelevat bassolaulua. Heroinistit kauhistuvat paikan päältä löytyvien veristen injektioruiskujen määrää. Matti Nykänen strippaa illalla karskeille naishiihtäjille, jotka työntävät Matin tangoihin 20 euroihin seteleitä ja lääkereseptejä. "Elämä on laiffia, kun välillä tuikkaa waiffia!" Kaikki ihailevat Tony "Viikinki" Halmeen uutta korsettia ja sukkanauhaliivejä, kun Tony sipsuttelee korkokengissään lutkahtavasti ympäriinsä ja flirttailee karpaasien kanssa. Beppo Lehtolapsi ejakuloi rajusti Tonyn huorahtavasti maalatuille kasvoille, kun kirjoittaa sähköpostiviestiä: "Nyt loppuivat kepulaispoliitikoilta ryssänvitun saamiset!"
Hornetit suorittavat ylilennon ja kylvävät napalmia laduille; ampumahiihtomaajoukkue tulittaa raivokkaasti suihkuhävittäjiä Suomi-konepistooleilla. Talibaneilla ei ole mahdollisuuttakaan NATO-kelpoista rynnäkköarmeijaamme vastaan. Suomen valtio saa Karjalan takaisin vuotuista Koskenkorva-tuotantoa vastaan, jolla vastedes maksetaan Venäjällä tehdastyöläisten ja konttoristien palkat. Karjalasta löydetään öljyä ja USA julistaa sodan Suomelle, koska maamme kieltäytyy kategorisesti kaikista asetarkastuksista. Yhdysvaltain presidentti julistaa YK:ssa, että Suomi on yksi pahimmista roistovaltioista pahan akselilla ja vakava uhka maailmanrauhalle.
Osama bin Ladenin uskotaan piileskelevän Läyliäisissä, jota amerikkalaiset kommandojoukot haravoivat, mutta törmäävät metsäsissien rajuun vastarintaan. Pelkoa herättävät naishiihtäjämme hyökkäävät Yhdysvaltain joukkoja vastaan ja kaatavat nämä lähitaistelussa. On siinä Kentuckyn pojilla ihmettelemistä, kun trikoissaan pullistelevat karvaiset neitokaisemme karjahtavat matalalla bassoäänellä: "Hakkaa päälle!", ja sananmukaisesti näyttävät, mistä Härmän kana kusee. Yhdysvallat on pitkään syyttänyt Suomea kiellettyjen taistelukaasujen käytöstä, ja hernekeitolla ladatut naishiihtäjämme pyllistävätkin ja päästävät jykevän yhteislaukauksen vuodattaen Pyhän henkensä, jolloin jenkkisotilasta kaatuu kuin heinää. Suomitytön karvainen perse osoittautuu ylivoimaiseksi suurvallalle!
Matti Nykänen valitaan Euroviisu-edustajaksemme, naishiihtomaajoukkueemme taas esittää bassolaulua Savonlinnan oopperajuhlilla ja mieshiihtäjämme esittävät kirjallisen vakuutuksen siitä, että heillä on aivan oikeat luomurinnat, joissa ei ole millilitraakaan silikonia. Aki Kaurismäen uusi elokuva työttömästä raitiovaunukuskista, joka juo calvadosta hylätyssä työmaaparakissa ja rakastuu Kati Outisen esittämään sosiaalivirkailijaan, voittaa pääpalkinnon Cannesissa, ja palkkiorahoilla Kaurismäki tekee elokuvan Ladassa asuvasta työttömästä levyseppähitsaajasta, joka rakastuu Kati Outisen esittämään alkoholisoituneeseen teollisuusompelijaan. Vuorosanoja elokuvassa on viisi, ja filmi huipentuu 63 minuuttia kestävään kohtaukseen kalliolaisbaarissa, missä päähenkilöt juovat äänettöminä calvadosta.
Copyright © 2003 Harri Teikka