R ä s y n u k k e k e i s a r i
Kontrolli, joka oli säädellyt meitä vuosisatojen ajan, oli vihdoinkin purkautumassa. Ihminen oli lopultakin vapaa niistä sosiaalisten velvoitteiden kahleista, jotka määräsivät hänen elämäänsä psykofyysisenä, kulturaalisena, rodullisena, seksuaalisena, tuntevana, tahtovana ja kokevana olentona. Oli tietenkin väistämätöntä, että joitakin ylilyöntejä tapahtuisi. Maa-planeetasta oli tullut kiehuva hornankattila, jossa ihmiset jahtasivat ja lahtasivat toisiaan sellaisten asioiden perusteella, että toisen ihon pintapigmentti oli sävyltään hieman tummempi tai vaaleampi kuin toisen, että toisen (oletettu) jumala sanoi hieman erilaisia asioita kuin toisen; että se pieni maapläntti, jolla toinen sattui asumaan, oli (näin väitettiin) hieman arvokkaampaa ja jopa pyhempää kuin toisen.
Toimi Meskasen tutkimuksia
"Maista vittuani, orja!" Makasin alastomana lavettiin sidottuna kosteutta tihkuvassa hämärässä huoneessa jossain maan alla, vain soihtujen lepattavien liekkien luodessa valoa seinille, joilla amatsonien varjot tanssivat vääristyneinä. Minut oli pakotettu syömään espanjankärpästä ja nyt kyrpäni seisoi kuin rautakanki, kivikovana ja jomottavana. Ilmeisesti kaikki veri päästäni oli paennut elimeeni, sillä minua huimasi ja voin pahoin. Amatsonit olivat sonnustautuneet kireälle nyöritettyihin mustiin korsetteihin ja korkealle reisiin yltäviin nahka- ja PVC-saappaisiin; en pystynyt näkemään yhdenkään heistä kasvoja, sillä ne oli verhottu tiukkoihin päätä myötäileviin naamioihin, joissa oli aukot silmille ja suulle.
Kenelläkään heistä ei ollut korsetin ja saappaiden lisäksi muuta yllään, joten silmieni eteen avautui joukko kosteuttaan kiilteleviä häpyjä, jotkut niistä aivan paljaiksi ajeltuina, niin että saatoin nähdä nivusten tiukat vaot aivan selvästi. Jokainen naisista kipusi vuorollaan lavetin päälle ja asettui hajareisin ylleni ratsastamaan jäykällä kyrvälläni. Normaalisti olisin voinut ehkä saada jotain perverssiä tyydytystä tilanteesta, mutta nyt lähinnä tunsin viiltävää kipua kaluni sojottaessa taivasta kohti sellaisella voimalla, että kuvittelin sen repeävän irti liitoksistaan hetkenä minä hyvänsä. Naiset olisivat voineet tanssia kyrpäni päällä tuntikausia sen lerpahtamatta hetkeksikään, sen verran voimakasta minulle syötetty afrodiaska oli. Katsoin kauhuissani kasvojani lähestyvää tihkuvaa vittua, joka kuului kookkaalle, uhkeamuotoiselle naiselle, joka oli kaikesta päätellen amatsonien johtaja. Kasvoiltani oli poistettu suukapula, joka oli peittänyt niitä tähän asti, ja kaikesta päättelin, että amatsonien valtiatar halusi istua naamalleni. Olisin huutanut kauhusta, mutta en saanut kuivasta kurkustani ulos pihahdustakaan ja samalla jättimäiseen kokoon kasvanut pillu tuli yhä lähemmäksi. Sitten silmissäni sumeni ja maailma katosi jonnekin kauas.
Anorektinen Erja tuli jostain Kajaanista. Jonkin verran kasvatustieteen opintoja, approbatur sosiaalipsykologiasta, cumu jäi tekemättä. Yöelämä ja kaupungin valot tempaisivat mukaansa, ja sille tielleen Erja jäi. Mummun postikortit työnnettiin piiloon kirjojen väliin, jotain kotimaisia romskuja ja lyhyttä proosaa, ei sen kummempaa. Kun Erja alkoi odottaa lasta, kaikki viimeistään oli selvää. Elämä oli ohi, tarujen hurja nuoruus, mutta jäiväthän vielä supermarketien harmaat aamut ja autoajelut sunnuntaisin Pekan Cortinalla.
Hyödyttömyys, hyödyttömyys. Sanojen turhuus kaikkivoivan tyhjyyden ääressä. Nainen oksentaa ulos keltaista sappinestettä, sillä se on ainoa asia, mitä hänellä on enää sisuksissaan. Pian on hänetkin kuolema korjaava, eräänä aamuna hänen kylmennyt ruumiinsa löydetään seinän vierestä. Sillä selvä, kuolinsyyntutkijan raportti, tuotu sisään 7:32. Ruumiinavauksesta tuskin löytyy uutta tietoa kuolemasta; paleltuminen, alkoholimyrkytys, sisäinen verenvuoto. Mitä sillä on väliä. Hän ei tehnyt päivääkään tuottavaa työtä, hänen panoksensa ei kaunistanut työllisyystilastoja. Kuollutta lihaa jo eläessään eikä elintoimintojen lakkaaminen muuttanut tilannetta miksikään. Hautajaiset valtion kustannuksella kyllä osasi itselleen järjestää.
Huora kusi kasvoilleni. Tunsin lämpimän kullankeltaisen nesteen valuvan alas ohimoitani ja huulillani virtsan kirpeän, suolaisen maun, jossa oli viinan rietas sivumaku.
Kuinka pyhä on Marskin terska? Vedin perseposket erilleen ja painoin molon sisään. Spermat lensivät parempiin suihin ja merkonomit tarttuivat rohkeasti nännykkään. Pörssikurssit notkahtelivat. Hex-indeksi oli noussut jonkin verran, mutta muuten päivän valuuttamarkkinoilla oli ollut vakaata. Erittäin bueno. Tosicoolnastagroovesiis. Skannaillaan zoomaillaan ja tsekataan skene. Zäppäillään, snoukkaillaan ja kollataan. Junkka on tunkkaa. Varsinainen spede.
Hienot rouvat juttelivat kahvikupposten ääressä, kuinka mainiosti suomalainen design-muotoilu sopii myös masturboimiseen. Tapio Wirkkalan olutpullo ja Havin joulukynttilä olivat tuottaneet onnen monille; olipa joku uskalias kokeillut jopa Wirkkalan muotoilemaa nyppypintaista Finlandia-vodkapulloa.
Pitkä kaljupäinen mies panee punatukkaista tyttöä takaapäin työntäen tyttöä rajusti seinää vasten, samaan aikaan käsillään tämän pakaroita levittäen. Tytön mustat pikkupöksyt on kiskottu alas, mutta vain aivan pakaroiden alapuolelle. Miehen lauetessa näemme, kuinka tämän kyrpä on naisen häpyyn puolittain tunkeutuneena ja kuinka sperma purskahtaa rajusti ulos häpyhuulien välistä.
Havahduin hallusinaatioistani. Olin yksin huoneessa ja minut oli vapautettu siteistäni. Kaluani jomotti käsittelyn jäljiltä, mutta ainakin se oli yhtenä palana, toisin kuin muilla uhreilla. Löysin vaatteeni lojumasta betonilattialta lavetin vieressä, ne olivat hieman pölyssä mutta kaikki tallella. Pukeuduin ja lähdin etsimään tietäni ulos pimeyden ja kostean homeenhajun keskellä. Jostain loisti valoa. Hapuilin tunkkaa löyhkäävää käytävää eteenpäin horjuen ja lopulta, tuntikausilta tuntuneen ajan jälkeen, päädyin ulos rakennuksesta ja parkkipaikalle, jossa lommoinen Toyota Corollani odotti minua. Sen näkeminen oli kuin minut olisi nostettu taivaaseen Helvetissä vietetyn ikuisuuden jälkeen; avaimeni olivat tallella ja huristin pois, mahdollisimman kauaksi kidutuskammiostani.
Harri Teikan Kuolleiden Kirja
Joskus olin ihminen, samanlainen kuin tekin. Ihminen omine ristiriitoineen ja haavoittuvuuksineen. Kaikki kasvoi lopulta liian raskaaksi taakaksi kantaa. Toisten kanssa tunsin, kuinka katselin heitä kuin lasin takaa, kuin näyteikkunassa tai akvaariossa, mutta he eivät merkinneet minulle paljoakaan: vain kiinnostavaa ja välillä huvittavaakin silmäiltävää viimeisimpään kuosiin puettujen mallinukkien tai kullanhohtoisten akvaariokalojen tapaan. Minä en voinut koskettaa heitä eivätkä he minua.
Minua vetivät eri suuntiin ristiriitaiset voimat, joista jokainen kuiski minulle: "Tule tänne, ei ole mitään vaaraa, saat nähdä ihmeitä"; riitelivät ja kinastelivat keskenään: "Eipäs vaan tule tänne!" "Älä niitä kuuntele, minun luonani on paras olla!". Kuin he olisivat halunneet repiä minut palasiksi ja jokainen heistä halusi oman palansa. Huutavien ja kirkuvien demonien maailmasta ei niin vain löydäkään ulos, ja lopulta ihminen haluaa ainoastaan vetäytyä omaan rauhaansa, pois kaikesta. Kuuntelin hiljaisuutta: se oli rauhoittavaa kaiken tuon kakofonian jälkeen. Lopulta aika pirstoutui käsiin.
Ja katso: minä kuolin ja synnyin uudelleen. Näin planeetan vapisevan ajan hyökyaalloissa, kun kuljin elämästä kuolemaan ja takaisin. Näin ihmisten kumartavan vääriä profeettoja. Näin Mammonan nielevän sukupolveni parhaat mielet. Päivä päivältä heidän orjuutensa kahleet kiristyvät ja he kuvittelivat olevansa vapaita, vaikka rahasta oli tullut heidän kaikkivoiva jumalansa, jota heidän oli palveltava ja ruokittava sen ahneita liekkejä yhä kiihtyvällä vauhdilla armottomien valuuttamarkkinoiden myllerryksessä. Heidät oli sidottu Tuottavuuden ja Tuloksen karmiseen pyörään, Yhteismarkkinoihin ja Kansainväliseen Kilpailukykyyn. Peto puhui heille makealla äänellään ja he sokaistuivat kullan houkutuksesta.
Terskat tiskiin!
Isketään kyrvät tiskiin ja katsotaan, kenelle on suotu mittavin kusi-, pano- ja runkkausväline. Tuo tuossa on Elämän Heppikerjäläinen, hänellä on vain prinssinakin kokoinen nysä. Tuossa on Keskivertomerkonomin keskikokoinen jortikka, joka ei palele työsuhdeauton lämmitetyillä istuimilla, ja jolla siitetään jossain uraputken keskellä pari kakaraa, joista myös kasvaa aikanaan Keskivertomerkonomeja. Ja tuossa on Reino Rakennustyöläisen muhkea makupala, varsinainen tattispala, jota hinttarit tunkevat kusirallin ääreen luuraamaan, ja joka lauantai-illan koittaessa tungetaan voihkivien muijien liukkaisiin karvakukkaroihin. Ja tuossa Uljas Sotaveteraanin antiikkinen vuosikertaelin, joskus vielä varsinainen siemenlinko, joka notkahti jälleenrakennusvuosina Suomen tavoin upeaan nousuun, ja jolla saatettiin kymmenen uutta kansalaista maailmaan, mutta joka sittemmin on vanhuuttaan lerpahtanut, ja joka nyt ainoastaan ruiskii epäsäännöllisesti kusta ympäriinsä aina silloin kun ei pitäisi, eikä silloin kun pitäisi. Aivan kuin Suomikin.
Muodonmuutoksia
Mies oli muuttunut vaatekaapiksi aivan silmieni edessä. En nähnyt ensin, minne hän oli kadonnut. Luulin, että huomioni oli hellittänyt hetkeksi ja mies oli kävellyt pois katsoessani muualle. Sitten tajusin, ettei sellaista ollut voinut tapahtua ja olin aivan oikeasti todistanut lihaa ja vertaa olevan, noin kolmissakymmenissä, pohjoiseurooppalaista rotua edustavan miehen muuttumisen lakatuksi tammipaneeliseksi vaatekaapiksi. En pystynyt selittämään, miksi näin oli, mutta niin vain oli käynyt. Pian sain todistaa myös muita metamorfooseja Jos olette milloinkaan nähneet nuoren naisen muuttuvan keskellä kirkasta päivää raskaaksi teräskiskoksi yhdellä kaupungin vilkkaimmista kävelykaduista, ymmärrätte mitä tarkoitan. Kummallisinta tapauksessa oli, ettei se tuntunut edes liikuttavan ketään, kuin ihmisen muuttuminen teräkseksi olisi aivan jokapäiväinen asia. Hieraisin silmiäni, mutta teräskisko -- noin 50 cm paksu ja korkeudeltaan parisen metriä -- ei ollut kadonnut minnekään, seisoi keskellä katua kuin järkähtämätön kohtalo, ja saatoin koskettaa sen karkeaa ja hieman viileää pintaa.
Copyright © Harri Teikka 1998
[Harri Teikan Ylösnousemuskirjasto]