Elektronista musiikkia edelsi vuosisatamme historiassa avantgarde, jolla oli kiinteät kytkennät sellaisiin taidesuuntauksiin kuin impressionismi, dadaismi, kubismi ja futurismi. Nämä suuntaukset kyseenalaistivat, olipa kyse musiikista tai kuvataiteista, menneisyyden traditioita. Teollisen vallankumouksen vaikutus yhteiskuntaan ja kasvava militarismi, joka työnsi kansakuntia sodan partaalle, synnyttivät raskaita epäilyksiä ihmiskunnan tilasta. Taiteilijat ja säveltäjät vastasivat näihin epäilyksiin taiteensa ja musiikkinsa kautta.

Avantgarde

Vuonna 1887 nuori pariisilainen nimeltään Erik Satie kirjoitti sävellyksensä 'Trois gymnopédies' ja 'Sarabandes' pianolle. Näissä sävellyksissään Satie sovelsi musiikkiinsa ensimmäisen kerran keskiaikaisia skaaloja ja gregoriaanisen kirkkolaulun kaavoja. Vaikka Erik Satie sai vain osan siitä huomiosta, joka kohdistui aikalaissäveltäjiin Claude Debussy, Darius Milhaud ja Maurice Ravel, Satie oli kuitenkin se, joka pyrki voimakkaimmin rikkomaan traditiota, ja inspiroi monia myöhempiä säveltäjiä. Yhdessä Debussyn kanssa Satie vastusti konserttimusiikin siihen asti vallalla ollutta wagnerilaista perinnettä. Satien musiikki on luonteeltaan seesteistä, vähäeleistä, minnekään etenemätöntä, jopa mystistä.

1900-luvun alussa Ferruccio Busoni, Bela Bartok, Arnold Schönberg ja Anton von Webern seurasivat Satien ja Debussyn viitoittamalla tiellä. Busoni kiinnostui Thaddeus Cahillin telharmoniumin avaamista mahdollisuuksista, vaikkei päässytkään itse kokeilemaan soitinta. Unkarilainen Bela Bartok kokeili mm. toistetuilla nuoteilla ja toistuvilla rytmirakenteilla ja riitasoinnuilla. Itävaltalaisen Arnold Schönbergin musiikki ei seurannut länsimaisen harmonian perinteisiä sääntöjä, siksipä sitä kutsuttiin "riitasointuiseksi" tai "atonaaliseksi". Schönberg kehitti 12-sävelrivitekniikan eli sarjallisen musiikin 20-luvulla. Anton von Webern tuli tunnetuksi niukasti orkestroiduista sävellyksistään, joissa käytettiin epätavallisia soitinyhdistelmiä uusien äänirakenteiden luomiseksi. Hän oli siis kiinnostunut äänistä pelkästään äänien takia, mikä edelsi sellaisia myöhempiä avantgardisteja kuten John Cage.