Kirje on kunnianosoitus 1940- ja 50-luvuilla kukoistaneelle elokuvagenrelle, joka sai ranskalaisilta nimen ”film noir”, musta elokuva. Film noir –elokuvat olivat synkkäsävyisiä rikosfilmejä, joiden perusteemoja olivat ahneus, petos ja korruptio. Kirjallisuudessa vastine oli ns. kovaksikeitetty rikosfiktio, edustajina mm. Dashiell Hammett ja Raymond Chandler. Mitä kuvaukseen tuli, näiden mustavalkoelokuvien tunnuspiirteitä olivat esimerkiksi jyrkkien varjojen ja kallistettujen kuvakulmien hyödyntäminen luomaan visuaalista ulkoasua mainituille teemoille. Elokuvatutkijoiden mukaan nämä filmit kaiken kaikkiaan ilmaisivat sodanjälkeistä epävarmuuden ja aineellisen pulan ilmapiiriä, samaa jossa myös eksistentialistinen filosofia alkoi kukoistaa. Film noir on niin ikään inspiroinut monia myöhempiä elokuvantekijöitä.

Kirje on elokuva, joka jättää rivien väliin vähintään yhtä paljon kuin mitä se näyttää katsojalle. Se on tarina rikoksesta, uskollisuudesta, petoksesta, syyllisyydestä ja tietenkin myös rakkaudesta. Me elokuvan tekijät emme itsekään tiedä, kuka päähenkilö Palo on, mistä hän tulee ja minkä vaiheiden kautta hän on lopulta päätynyt siihen tilanteeseen, joka elokuvassa esitetään. Joka tapauksessa Palo joutuu tekemään valintansa ja se on kipeä valinta.

Kirje on elokuva, joka on avoin tulkinnoille. Psykoanalyytikot, yhteiskuntatieteilijät ja myyttien tutkijat tehkööt muiden muassa omansa. Usein sanotaan, että rikos on yritteliäisyyden vasenkätinen muoto. Monimutkainen valtasuhteiden verkko on avoin korruptiolle, mikä on yksi elokuvan teemoista. Kirje ei ole toiminta- tai väkivaltaviihdettä, vaikka tapahtumat sijoittuvat rikollisuuden maailmaan. Elokuvan sävy on pikemminkin melankolinen ja surumielinen. Pikemminkin kuin väkivaltaa, se kuvaa väkivallan seurauksia. Moraliteettina voi elokuvan myös joku nähdä, mutta katsojaa ei osoitella sormella, vaan hän saa päätellä aivan itse.

”Se luoti lähti liikkeelle jo kauan sitten.” Nämä ovat Pomon viimeiset sanat, joilla hän ilmaisee niitä mutkikkaita syy-seuraussuhteita, jotka lopulta johtavat vääjäämättömästi hänen omaan tuhoonsa. Ihminen, joka on luonut oman kohtalonsa pahaa tekemällä ja muita vahingoittamalla, on kuin joku, joka lopulta päätyy itse ampumansa luodin tielle. Karmaksikin tätä itämaisissa filosofioissa kutsutaan.

Elokuvien yksi perustehtävä on luoda konkreettinen ulkoasu unillemme. Unia ovat hyödyntäneet kerronnassaan sellaiset taide-elokuvan suuret nimet kuin Luis Buñuel ja Jean Cocteau, uudemmista tekijöistä myös David Lynch. Kirje-elokuvan unenomaisuus ei ole sattumaa. Unia voidaan jopa pitää elokuvan yhtenä lähtökohtana. Erilaiset vainoamis- ja syyllisyysunet ovat tyypillisiä erityisesti niille velvollisuudentuntoisille yksilöille, jotka usein joutuvat kantamaan työssään suurta vastuuta. Palon avaama kirje ja kirjeen viesti voisivat olla yhdestä tällaisesta painajaisesta. Unen logiikka kuljettaa paljolti koko elokuvaa myös Palon vaeltaessa tehtaan käytävissä kuin Kreetan myyttinen Theseus Minotauruksen labyrintissä.

Edesmennyttä Peter von Baghia mukaillaksemme – antoisia elokuvahetkiä.


Takaisin